Keskikesän kaunottaret

Olipa ihana vaihtaa sateet ja museoissa kiertely taas aurinkoon ja pihalla puuhailuun. Kasvit ovat saaneet jonkin verran muutella paikasta toiseen ja muutenkin on pitänyt sateiden jäljiltä vähän siistiä kukkapenkkejä ja pari uutta perennaakin tuli hankittua, vaikkei pitänyt.

Kuvissa terassin edessä kasvavat Centerfold-liljat, joita päätin jo hankkia lisää. Jotenkin tuo kermanvärinen kukka purppuraisilla pilkuilla on näyttänyt tänä kesänä ihan vastustamattomalta, vaikka taisin ostaa nämä lähinnä samassa paketissa olleen tumman lajikkeen vuoksi. Taas kerran olen muuttanut mieltäni, onneksi niin saa oman pihan kohdalla tehdä mielin määrin.

Liljojen takana voimakkaan pinkkinä loistaa viime kesänä löytämäni väriminttulajike Pink Lace, joka on ihan täydellinen. Yritin jakaa sitä keväällä, mutta sainkin harmikseni vain katkaistua kolme vartta, jotka tökkäsin naapurimuurialtaaseen. Hämmästyin melkoisesti, kun huomasin niiden juurtuneen sinne lähes ilman kastelua. Todella kiitollinen kasvi tämäkin. 

Koti Piha ja puutarha

Terassilla

Onpa ihanaa, kun terassilla on vihdoin mukava istuskelu- ja löhöilypaikka. Kyllähän sitä 15 kesää harkittiinkin, joten mitenkään hätäisesti ei tätä keväistä sohvakauppaa tehty. Siihen nähden, että talon piirustuksia muutettiin terassin suurentamiseksi, olisi tietysti voinut sen koon hyödyntää vähän aiemminkin.

Villiviini on pärjännyt viherseinänä ilman seinän tarjoamaa suojaa jo vuosia ja on kyllä ihan täydellinen siihen tarkoitukseen. Sohvan oston jälkeen ohjattiin versoja kasvamaan vähän tuohon pation puolellekin, sen verran kuumat pari viikkoa oli kesäkuussa, että kaivattiin varjostusta ja suojaavathan ne vähän sateeltakin. Olin ajatellut tuohon myös valkoista verhoa ja kertaalleen jo luopunut ajatuksesta, mutta taisin nähdä vanhan verhon kellarissa vierastäkkejä penkoessani, joten ehkä sellainenkin tulee.

Terassa tänään myös sunnuntaivideolla Instan tarinoissa.

Koti Piha ja puutarha Sisustus