Viiruhelpi ja pari muuta perennaa

Katselin viikonloppuna taimistolla ihania heiniä. Olisivat ulkonäkönsä puolesta sopineet upeasti tuonne koivujen alle, mutta olivat kamalan kalliita, halvimmatkin pitkälti toista kymppiä. Nuukana en sitten raskinut ostaa, varsinkin, kun olen aiemmin onnistunut noita pihasta tappamaan eikä kasvuolosuhteita selvittävää myyjää ollut saatavilla. Pitää siis toistaiseksi tyytyä viiruhelpiin, joka onkin yksi suurista perennasuosikeistani. Näin keväällä heinä punertaa hauskasti, mutta kesemmällä muuttuu sitten puhtaasti vihreävalkoiseksi. Ja koska on erittäin kova leviämään, niin tätä saa melko varmasti jonkun tutun puutarhasta ihan ilmaiseksi. Jos haluaa perustaa pihan edullisesti ja malttaa kasvatella istutuksia pikku hiljaa, niin viiruhelpin lisäksi kannattaa pihaan laittaa alempana olevien kuvien pikkusydäntä ja kevätkaihonkukkaa. Näitä kaikkia voi jakaa vuosittain. Voisinkin omistaa yhden jutun tälle aiheelle, sillä meidän pihassa on venytetty senttiä ja tosiaankin jaettu perennoja ja lisätty pensaita. Sen lisäksi, että siinä säästyy huimasti rahaa, pihasta tulee näyttävämpi ja harmonisempi, kun kasvustot ovat laajoja ja samoja kasveja on monessa paikkaa ja lajeja on rajallisesti. Itse olen tosin saanut paljon kasveja enkä ole malttanut kieltäytyä oikeastaan mistään, joten meidän pihassa on lajeja ihan liikaa.

Viiruhelpi

0405_viiruhelpi.jpg

Imikkä kukkii nyt toisenkin omenapuun alla. Hiukan on vielä harva, kun olen jakanut sitä eri paikkoihin, nyt täytyy antaa levitä.

0405_imikkä.jpg

Kevätkaihonkukka alkaa olla täydessä kukassa ja sitäkin löytyy meiltä melkein joka paikasta. Ihan kohta on näitä kovasti muistuttavien lemmikkien aika ja niitä löytyy meiltä vähintäänkin yhtä paljon.

0405_kevätkaiho.jpg

Lämpimimmässä paikassa kasvavat pikkusydämet ovat viittä vaille kukassa.

0405_pikkusydän.jpg

Ukonhattua olen viime vuosina jakanut uusiin paikkoihin, mutta näyttää siitä oikeastaan vain kiihdyttäneen kasvuaan.

Tämä on tappavan myrkyllinen.

0405_ukonhattu.jpg

Omenapuun alla kukkii valkovuokkomatto.

0405_valkovuokko.jpg

 

Koti Sisustus

Kauneus on katsojan silmässä

puksipuu.jpg

Ajattelin tänään ottaa mahtavan kuvan eilisen urakan tuloksesta, mutta jostain syystä se ei kuvassa näytä hyvältä. Liekö kauneus sittenkin katsojan silmässä, kun lähtökohta oli niin kamala, vai sittenkin valokuvaustaidoissa ja haastavissa valo-olosuhteissa. Oli miten oli, niin kyllä se paremmalta näyttää livenä, uskokaa pois (ainakin jos tykkää mustasta mullasta pilkistelevistä pikkuruisista taimista) 😉 Kasvimaassa talvehtineen puksipuun leikkasin pikkuiseksi palloksi ja istutin ruukkuun, jonka asetin vielä koivun alle. Olkoon siinä tuomassa vihreyttä, kunnes muut kasvit lähtevät kasvuun.

Polku jäi vähän vaiheeseen, kun loput kivet ovat puukasan alla ja puksipuu muutti tuohon ruukkuun kuvan ottamisen jälkeen.

kompostinvierus.jpg

Lähtötilanne

kompostinvierusorig.jpg

Tänään jatkoin perkausurakkaa tontin toisella laidalla. Siellä on nököttänyt viime kesästä saakka suuri hevosenlantakasa. Kärräsin sitä ympäri pihamaata ja loput käänsin maahan ja siirtelin alueelle pensaita ja perennoja ja eilen ostamani lumipalloheiden. Paljasta maata oli niin paljon, että heitin sekaan vielä pussilliset harjaneilikan ja pioniunikon siemeniä. Siltikin jäi vielä istuttamatonta aluetta pari neliötä. Pitää keksiä siihen jotakin, ennenkuin on täynnä rikkaruohoja.

Päivä oli tänäänkin mahtavan lämmin ja aurinkoinen, joskin saatiin yksi omituinen raekuuro. Kasvilavoihin olisi jo voinut jotakin kylvää, mutta puhti loppui kesken mullanvaihto-operaation, joten kylvökset saavat odottaa ainakin huomiseen.

sataajapaistaa.jpg

Raekuuro

sataajapaistaalampi.jpg

sataajapaistaalampi2.jpg

 

Koti Sisustus