Vitsi, että olen pitkään odottanut tuon törmäkatkeron kukintaa, sen sininen väri on ihan maaginen. Mutta nepä eivät ole oikein auenneet, kun on ollut niin sateista ja hämärää. Tänään oli ihanan aurinkoinen päivä enkä enää jaksanut odottaa, vaan oli pakko kuvata, vaikka eihän niissä tainnut olla kuin pari kukkaa vasta auki. Nuputkin ovat kyllä hienoja. Tänään aukesi myös ensimmäinen gladiolus. Kerrankin ovat ajoissa, vaikka en millään meinannut jaksaa esikasvattaa sipuleita keväällä, kun eivät näyttäneet talven jäljiltä kovin elinvoimaisilta. Kelit ovat suosineet niitäkin. Yleensä ovat kukkineet tosi myöhään ja hallojen uhatessa olen leikannut niitä maljakkoon. Niihin on kyllä iskenyt joku pahuksen isoleukainen ötökkä, joka on syönyt osasta kukkavarren melkein poikki ja rei’ittänyt lehdet. Olen syynännyt niitä monena päivänä, mutta taitaapi olla päivisin piilossa ja iskeä yön hämärissä, kun en ole sieltä mitään löytänyt. Väriä vähän kyllä ihmettelen, mutta kaipa ne tuollaisia ovat aikaisempinakin vuosina olleet. Huonomuistiselle puutarha jaksaa tarjota jatkuvia yllätyksiä, harva se päivä löytyy jotakin, mitä en muista istuttaneeni tai ainakaan kyseiseen paikkaan tai sitten on ihan eri näköinen kuin muistelin. Ja lähes joka päivä oppii jotakin uutta. Tänään opin sen, että jos haluaa ohjata kurpitsan kasvamaan tiettyyn suuntaan, kannattaa tehdä se heti alussa. Kuvittelin, että sitten kun on kasvanut tarpeeksi pitkäksi, niin sen voi siirtää kulkemaan sopivaa reittiä, vaan sehän oli kasvattanut varsiinsa tosi tukevat juuret eikä siirtynyt milliäkään. Joten siellä se nyt oikeasti lähestyy sitä perunamaata, ei mene edes aurinkoa kohti, niin kuin voisi kuvitella. Ja taitaa keskittyä varren ja poikakukkien kasvattamiseen, eikä ole kiinnostunut tarjoamaan minulle sieviä koristekurpitsoja.