Syyspuuhia

IMG_3676.JPG

IMG_3699.JPG

Takana ihanan aurinkoinen ulkoiluviikonloppu. Kukkasipulit pääsivät multiin, samoin alennusmyynnistä mukaan tarttunut syyssyrikkä ja purppuraheisiangervo. Syrikkää olen katsellut taimistossa koko kesän, mutta kun on vähän arka meidän leveysasteille, en ole viitsinyt ostaa. Alennusmyynnissä maksoi alle vitosen, joten päätin ottaa riskin. Paremmat selviytymismahdollisuudet toki olisi ollut, jos olisi ehtinyt kunnolla juurtumaan. Täytyy kasata juurelle koivunlehtiä, joista ei ole pulaa. Käytin lapsityövoimaa syksyn toisella haravointikierroksella ja piha oli nopeasti putsattu. Suurin kiitos kuuluu kyllä Fiskarsille, jonka jättimäisillä haravilla homma sujuu kuin leikki. Hienoa on myös, että uuden haravan lavan voi vaihtaa vanhaan varteen. Lisäksi varsi on riittävän pitkä, toisin kuin joissakin ulkomaisissa haravissa. Lähdimme miehen kanssa ostoksille pyörillä ja kyydissä oli lopulta yksi uusi haravan varsi, kaksi jättilapaa, yksi pensas, säkki vessapaperia ja puunrungon jänissuojia ja repussa vielä pienempiä ostoksia. Yllättävän paljon pystyy pyörällä tavaraa kuljettamaan, kannattaa kokeilla ja jättää se auto välillä kotiin, niin tulee liikuntaakin ihan huomaamatta. Tulevalla viikolla täytyy kyllä harrastaa työmatkapyöräilyäkin, kun kerran keliä näyttää riittävän.

IMG_3591.JPG

Luumuja riittää, jos vain ehtivät kypsyä ennen hallaöitä.

IMG_3595.JPG

IMG_3608.JPG

IMG_3664.JPG

IMG_3612.JPG

Kärhössä on ihan valtavasti nuppuja, kaikki tuskin ehtivät kukkaan.

IMG_3628.JPG

Punatähkä vasta aloittelee kukintaa, kun taas alla oleva kurjenpolvi on vihoviimeinen.

IMG_3630.JPG

IMG_3644.JPG

Maksaruoho Jose Aubergine.

IMG_3654.JPG

Punalatva on se yksi suosikkikukistani, jonka kukintaa Instagramissa uumoilin, mutta ei auennut vieläkään. Eupatorium cannabinum is the one that I’m waiting to bloom soon.

 

Kommentit (2)
  1. Onpa kauniita kuvia ja kivoja puuhia. Mikä on syrikka? En ole kuullut moisesta.

    1. Kiitos! En ollut minäkään kuullut ennenkuin aloin seurata ruotsalaisia ja tanskalaisia Instagram-puutarhoja. Niissä tuo tähkämäisen kukinnon omaava pensas on suosittu perhosmagneetti. Jostakin ohjeesta luin, että sen voisi leikata syksyisin alas, koska paleltuu helposti. Lisäksi kukkii myöhään, joten voipi olla, ettei sovellu tänne Pirkanmaan leveyksille, mutta testataan 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *