Terassiprojektia pukkaa

Kehittelin miesväelle vähän isomman ulkoprojektin, kun huomasin yhtenä iltana, että Bauhausissa oli laattatarjouksessa joka kolmas paketti ilmainen. Lisäksi yksi pakkasenkestävä ja riittävän karhea laatta oli jo muutenkin puolet halvempi, kuin muut. Ja koska tarjous oli umpeutumassa, ostin sian säkissä, eli 24 neliötä terassilaattaa kestopuuritilöiden tilalle. Päädyttiin lopulta 30×60-kokoon ja vähän mielenkiintoisempaan ladontaan, kuin aluksi suunnittelemani 30×30, mitä meillä on sisällä ja sivuterassilla. Ihan hyvännäköinen laatta, joten ainakaan vielä ei selvinnyt syy edulliseen hintaan. Nyt vaan odotetaan lämpimämpiä kelejä, jotta homman voi aloittaa.

Tänään paistoi koko päivän ja niinpä siivosin loputkin istutusalueet ja harjailin kiveyksiä. Krookuksetkin avautuivat isommalla joukolla ekaa kertaa ja sitä myöten myös ensimmäiset kimalaiset ilmestyivät pörräämään. Naapurin kyyhkyt saapuivat jo pari viikkoa sitten kujertelemaan, tikka rummuttaa katulampun kupua ja fasaanit mekastavat mukana. Toivottavasti isompaa takapakkia ei enää tule, eilen sain vanhemmillani haravoidessa niskaani sakean raekuuron.

Nyt pitää jatkaa lukemista, sain vihdoin kirjastosta e-lainaksi Barack Obaman Luvatun maan. Aloitin varauksen muistaakseni sijalta 96, joten nyt on kahdessa viikossa saatava melkein 1500 sivua luettua. Jäljellä on 6 päivää ja 120 sivua/päivä. On kyllä todella mielenkiintoinen kirja, vielä paljon parempi kuin vaimon vastaava, josta siitäkin tykkäsin.

Kommentit (3)
  1. anunpuutarha
    11.4.2021, 20:53

    Tämä on ihanaa aikaa, joka päivä löytyy ihailtavaa puutarhasta! Ja kiitos lukuvinkistä, vaimon kirjasta tykäsin minäkin:)

  2. Kiitos ja kiitos samoin sinne!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *