Tänä vuonna viinimessuilla näytteilleasettajia tuntui olevan vähemmän kuin edellisinä vuosina, mutta messuosastoihin oli panostettu hurjasti. Ellei melkein koko toissaviikko olisi vierähtänyt kuumeessa nenäliinaruusuja tuottaessa, olisin ihan varmasti hassannut pinkallisen lipukkeita domppalasilliseen ja maistellut niitä Alkon valikoiman viinejä, joita en ole syystä tai toisesta viitsinyt ostaa.

Täysin toimintakyvyttömistä aisteista huolimatta käväisin Viini –lehden temppuradalla kokeilemassa erilaisia rasteja. Suosikkirastillani tehtävänä oli haistella ja maistella kahta eri valkoviiniä – laatikkoviiniä ja saksalaista laaturieslingiä- ja eritellä niiden eroja. Sofistikoituneena vauvavaiheen viiniharrastajana liputin tietenkin hienon Fritz Haagin puolesta, mutta ha, viinit olivatkin tismalleen samaa Devil’s Rockia. Kuinka mahtavaa! Rastin pitäjä kertoi, että lähes kaikki rastilla vierailleet olivat menneet lankaan, mutta jotkut olivat jopa suuttuneet tullessaan huijatuiksi. 7op+ gradua vaille markkinoinnin maisterisnaisena olin ihan ekstaasissa, Viva El Marketing, tästä koko hommassa on kyse! Kuinka hienoa oikeasti? Tämäkin rasti mielestäni todisti sen, ettei viiniä voi arvioida objektiivisesti, eikä hommaa kannata ottaa turhan vakavasti.