Aikuisuudesta ja vähän muustakin

Jokainen (aikuinen) meistä tietää, mitä se aikuisuus tuo tullessaan. Tai on tuonut, omalla kohdallani silloin kymmenen vuotta sitten.

On fakta (ja erittäin harmillista), että jossain kohtaa aikuiseksi kasvaessa katoaa luovuus (se tapa ajatella, kuinka mikä tahansa on mahdollista), maailman ihmettely (kuinka ihmeellisiä jotkut asiat ovat) ja se, kuinka huomenna on aina uusi päivä. Ei ajatella yksinkertaisesti, ajatellaan monimutkaisesti. Kaikki on muka niin hankalaa ja ylitsepääsemätöntä.

Ei voi kuitenkaan yleistää, ei koskaan voi. Osa meistä pysyy elämänsä loppuun ”ikinuorena” (eli mieleltään nuorena) ja minusta se on kovin ihanaa.

Kuinka luova ajattelutapa ja maailman ihmettely ei lakkaa heillä koskaan, ei, vaikka ikää tulisi ja elämä runtelisi.

Kuinka ihanaa olisi, jos osaisi katsoa maailmaa lapsen silmin. Päivästä, kuukaudesta, vuodesta toiseen. Sinne elämän loppuun asti.

Aamulla kun heräisi, olisi uusi päivä, uudet mahdollisuudet. Illalla menisi nukkumaan tyytyväisenä, vaikka ei olisi päivällä tehnyt juuri mitään. Niin kuin lapsetkin – olisi tyytyväinen siihen vähään. Siihen vähään, mitä jo on. Yhteen päivittäiseen tekoon (toimeen tai kun nykyään sanotaan, suoritukseen).

Pienillä teoilla on loppujenlopuksi ihan äärettömän suuri merkitys. Sitä vaan ei aina ajattele niin.

Miksi ihminen on tyytyväinen itseensä ja toimiinsa vain silloin, kun on (yli)suorittanut koko päivän – aamusta iltaan? Miksi aikuinen ihminen ei osaa koskaan olla tyytyväinen vähään? Tai miksi aikuisen ihmisen pitää tsempata itseään jatkuvasti, jotta osaa olla tyytyväinen vähään?

Olla tyytyväinen siihen, kun esimerkiksi tekee päivässä vain sen yhden asian (suorittaa sen yhden velvollisuuden pois alta). Muistaa, että ihan ok olla tyytyväinen vähään. Ja on myös täysin ok, jos ei halua mitään muuta kuin sitä vähää (ei kaikkia kiinnostaa maa tai mammona, ja hyvä niin).

Multitasking eli multitaskaaminen eli useiden asioiden suorittaminen samaan aikaan on valitettava ja iso osa aikuisuutta. Suorittaminen ei ole ainut aikuisuutta määrittävä verbi, myös vastuu (asioista tai ihmisistä) ja velvollisuus (tehdä erinäisiä aikuisille kuuluvia asioita) kuuluvat aikuisuuteen. Kaikki nämä yhdessä ovat joskus liiankin raskas taakka ihmiselle, sille aikuiselle ihmiselle.

(Kamalaa, sillä minäkin aika usein multitaskaan.)

Onko asioiden suorittaminen päällekkäin tai se, että koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain, se oikea tapa olla aikuinen?

Miksi aikuinen ihminen tuntee itsensä huonoksi ja arvottomaksi silloin, kun ei tee mitään? (Miksi!)

Miksi aikuiset ihannoivat jatkuvaa tekemistä (suorittamista) tai missä kohtaa meidän ajattelumaailma vaihtui tällaiseen – sinä yönä kun täytimme kahdeksantoista ja otimme vastuun itsestämme?

On ihmeellistä jos ajatellaan, että multitaskaaminen on yhtä kuin ”ainut oikea tapa olla aikuinen” tai että tekemättömyys (hetken aikaa oleminen) tarkoittaa armottomasti sitä, että olet laiska ja sen myötä jokseenkin arvoton. Kukaan ei ole arvoton, ja ihminen saa olla välillä laiska.

Välillä kunnon laiskottelu avaa uusia tapoja ajatella ja myös niitä elämän suuria mahdollisuuksia. Sanokaa minun sanoneen.

Mutta ihminen tarvitsee myös rutiineja, koska ilman minkäänlaisia rutiininomaisia asioita eläminen on aivan kamalaa. Sano minun myös tämä sanoneen.

Miten lapset sitten näkevät tämän maailman? Luovuuden lähteenä, pelottomana ja täynnä mahdollisuuksia olevana. Ihmeellisenä. Lapset näkevät sen niin, vaikka kaatuisivatkin pyörällä, jalkaan sattuisi ihan kamalasti ja itkettäisi, mutta he näkevät sen silti niin.

Ja vaikka joku suunnitelma menisi pieleen, sitä surraan vain hetki (eikä yhtään sen enempää), mutta kohta hypitään taas ilosta ja aloitetaan alusta. Eikä huomenna enää edes muisteta sitä inhottavaa eilistä. Huomenna on aina uusi päivä, uudet kujeet.

Mutta missä vaiheessa me aikuiset menetämme tämän ajattelutavan? Missä vaiheessa meistä aikuisista tulee niin aikuisia, että emme edes muista olleemme lapsia?

(Keksin juuri uuden sanonnan, vai mikä se nyt on, ihan puolivahingossa.)

”Olla, ajatellen olemisen mahdollisuuksia. Elää, ajatellen elämisen ihmeellisyyttä.”

(Tuossa tuo ylläoleva. Minusta jotenkin aivan ihana ja ajatuksia herättelevä.)

Kuinka täydellistä olisi, jos nuo lauseet eläisivät aina.

xx Vilhelmiina

Kommentit (3)
  1. Syvällistä tekstiä ja niin totta, miksi me aikuiset emme osaa tyytyä vähään? Sitä helposti ajattelee, että vielä tämä ja tämä asia pitäisi tämän päivän aikana hoitaa pois alta, mutta onko se asia lopulta niin pakollinen? Otetaan kaikki vastaan haaste ja yritetään tää viikko tyytyä mahdollisimman vähään ja pidetään yllä henkinen rauha, eikö? 🙂

  2. Äh niin ihanan lempeitä lauseita sängynpohjalle vetävän syysmasennuksen keskellä, kiitos upea Vilhelmiina <3

    1. vilhelmiina hellstén
      25.10.2019, 11:19

      Kiitos ihana, ja ole hyvä <3 (täällä toinen samanmoisesta oireilusta kärsivä)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa