Itsensä tyrkyttäminen – hyvä vai huono asia?

Onko itsensä tyrkyttäminen – somessa ja/tai oikeassa elämässä – nyt sitten niin paha asia?

Kaikkihan me suomalaiset tiedämme, että me emme osaa olla kovinkaan tyrkkyjä. Emme osaa nostaa itseämme esille. En voi yleistää, tietenkään, mutta meille suomalaisille ei ole vaan suotu sitä luonteenpiirrettä. Ilmeisesti. No, verrataan vaikka business maailman jenkkiläisiin; he todellakin osaavat nostaa itsensä esille niin koulu- kuin työelämässä, olla tyrkkyjä, jotta etenisivät urallansa. Käytös on joskus tosi kylmätunteistakin, niin että oma ura priorisoidaan tärkeämmäksi kuin vaikka ihmissuhteet. Oma ura on numero ykkönen, kaikki muu tulee sen jälkeen. Niin sanotusti saatetaan polttaa kaikki sillat takana oman etenemisen myötä. Onko kyseinen käytös sitten itsekästä? Mene ja tiedä. Se ehkä riippuu keneltä asiasta kysyy.

Niin, mitä jos ei halua olla tyrkky, mutta on aivan pakko, jotta minut (täällä hoi!) huomattaisiin ja pääsisin etenemään sillä omalla valitulla uralla? Olen aina jotenkin ajatellut, tai oikeastaan rinnastanut, itsensä tyrkyttämisen pinnallisuuteen ja huomionhakuisuuteen. Leimannut automaattisesti tyrkyn ihmisen pinnalliseksi ja huomionhakuiseksi. Ehkä se on niitäkin, mutta ei todellakaan aivan kaikissa tapauksissa. Ja nyt kun olen tajunnut tämän asian, sanon rehellisesti että kyllä minäkin aion vastedes tyrkyttää itseäni. Koska niin vain edetään, ainakin, jos on joku asia mitä kohti haluaa edetä.

En osaa tyrkyttää itseäni, mutta tyrkytän silti. Yritän. Olkoon se sitten hyvä tai huono asia. En silti aio polttaa niitä siltoja takanani, koska minulle ihmissuhteet on aina numero ykkönen.

xx Vilhelmiina