Itsensä tyrkyttäminen – hyvä vai huono asia?

Onko itsensä tyrkyttäminen – somessa ja/tai oikeassa elämässä – nyt sitten niin paha asia?

Kaikkihan me suomalaiset tiedämme, että me emme osaa olla kovinkaan tyrkkyjä. Emme osaa nostaa itseämme esille. En voi yleistää, tietenkään, mutta meille suomalaisille ei ole vaan suotu sitä luonteenpiirrettä. Ilmeisesti. No, verrataan vaikka business maailman jenkkiläisiin; he todellakin osaavat nostaa itsensä esille niin koulu- kuin työelämässä, olla tyrkkyjä, jotta etenisivät urallansa. Käytös on joskus tosi kylmätunteistakin, niin että oma ura priorisoidaan tärkeämmäksi kuin vaikka ihmissuhteet. Oma ura on numero ykkönen, kaikki muu tulee sen jälkeen. Niin sanotusti saatetaan polttaa kaikki sillat takana oman etenemisen myötä. Onko kyseinen käytös sitten itsekästä? Mene ja tiedä. Se ehkä riippuu keneltä asiasta kysyy.

Niin, mitä jos ei halua olla tyrkky, mutta on aivan pakko, jotta minut (täällä hoi!) huomattaisiin ja pääsisin etenemään sillä omalla valitulla uralla? Olen aina jotenkin ajatellut, tai oikeastaan rinnastanut, itsensä tyrkyttämisen pinnallisuuteen ja huomionhakuisuuteen. Leimannut automaattisesti tyrkyn ihmisen pinnalliseksi ja huomionhakuiseksi. Ehkä se on niitäkin, mutta ei todellakaan aivan kaikissa tapauksissa. Ja nyt kun olen tajunnut tämän asian, sanon rehellisesti että kyllä minäkin aion vastedes tyrkyttää itseäni. Koska niin vain edetään, ainakin, jos on joku asia mitä kohti haluaa edetä.

En osaa tyrkyttää itseäni, mutta tyrkytän silti. Yritän. Olkoon se sitten hyvä tai huono asia. En silti aio polttaa niitä siltoja takanani, koska minulle ihmissuhteet on aina numero ykkönen.

xx Vilhelmiina

Kommentit (6)
  1. Tyrkyttäminen sanalla on tosiaan aika negatiivinen kaiku, mutta itsensä markkinoimisella tai itsensä esiintuomisella ei niinkään.

    Minäkin olen aivan liian huono tyrkyttämään tai markkinoimaan itseäni, tai edes puhumaan itsestäni hyvää. Tsemppaamisen paikka!

    1. No sillä tosiaan on! Itsensä markkinoiminen olisi ehkä parempi sana, vaikka toisaalta ne merkitsevät samoja asioita. Jotenkin enää en koe sanaa ”tyrkyttäminen” negatiivisena, kun sitä voi ajatella positiivisessakin mielessä :)!

  2. Suomen kielessä on mahtava ilmaisu ”tuoda itseään tykö”. Se on itsensä ja omien asioidensa tuomista toisten tietoisuuteen mielyttävällä tapaa. Tykö tuleminen on vilpitöntä, itseä ja muita kunnioittavaa pyrkimystä saada huomiota tärkeäksi kokemilleen asioille. Itse olen aina pitänyt tyrkyttämistä jotenkin hyvin negaativisena sanana. Se ikään kuin sisältää merkityksen siitä että tyrkytettävä asia tai esine on lähtökohtaisesti ei haluttu, esim. lehtimyyjän tyrkyttämä tilaus lehdestä, jota ei todellakaan itse lue. Tämä nykyaikamme vaatii jossa määrin sitä, että on esillä ja tekee itseään tykö muiden kanssa, vaikka se ei vanhemmilta ikäpolvilta periytyvään ”mitähän toikin luulee olevansa, ettei vaan ylpistyisi liikaa” -ajatteluun aina sopisikaan.

    1. No hei vitsit, tuo ”tuoda itseään tykö” kuulostaa jo paljon paremmalta! Eipä tullut heti mieleen kyseinen sanaparsi. Vastedes muistan tuon ja käytän sitä tyrkyttämisen sijaan. Ei kehkeydy ehkä niin negatiiviset vibat lukijoille tai kuulijoille.
      Kiitos paljon tästä kommentistasi, ja sanavinkistä! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa