Jos mä kuolen nuorena, laulakaa se laulu joka sai mut aina nauramaan

Kun on todella onnellinen fiilis elämästä, kun elämä on juuri nyt niin hyvää ja kaunista, niin silloin on helpompi käsitellä ja ajatella niitä elämän varjoisia puolia. Osaa jotenkin kohdata ne ilman, että murtuisi itkemään, saatika alkaisi velloa siinä pelonomaisessa surussa. Osaa hahmotella ne jotenkin niin eritavoin, sisäistää ne kamalimmatkin asiat jotenkin aikuismaisemmin. 

Samalla tajuten, että kaikille elämässä vastaantuleville ikäville asioille kannattaa avata ovi, päästää sisään ja tehdä tuttavuutta. Ystävystyä lopulta. Faktahan on, että elämää ei pysty elämään ainoastaan hymyillen ja ilosta hyppien. Suru ja surunkyyneleet, viha ja muut inhotukset, kuuluvat elämään myös. Meidän kaikkien elämään.

F324E10A-E988-4B0A-95B5-0C2F3D1C4475.jpeg

Olen jotenkin aina kuvitellut kuolevani nuorena. Ennen pelkäsin kuolemaa, omaa kohtaloani, enää en osaa ajatella samoin. Haluan kuitenkin luottaa siihen, että saan vielä 90-vuotiaana istua siinä lempituolissani, omassa kodissani, pitää lastenlastenlasta sylissäni ja kertoa hänelle tarinoita omasta nuoruudestani. Rohkaista nuorempaa sukupolvea elämään, siitä nauttien. Olla ne viimeiset hetket rakkaiden ja vilpittömän rakkauden ympäröimänä, ja sipaista aina niille viimeisillekin kauppareissuille sitä kirkasta lempipunaani huulilleni. Huutaa maailmalle: ”täältä tämä höpsö taas tulee!”

Mutta koskaan kun ei tiedä. Omaa kuolemaa ei voi ennustaa, siksi esimerkiksi kuolemanpelko helpottuu, kun siitä puhuu avoimesti ja ajattelee konkreettisesti. Eikä siinä ole mitään pahaa tai en näe siinä mitään väärää, jos omasta kuolemasta haluaa avoimesti puhua. Ei se tarkoita sitä, että olisin suunnittelemassa omaa kuolemaani, koska niin se ei todellakaan ole. Haluan kuolla luonnollisesti, niin kuin kohtalo on minulle määrittänyt.

Itselläni on aina vaan ollut tunne, tosi vahva sellainen, että en tule koskaan näkemään itseäni ”mummona” – että peilistä ei tule koskaan katsomaan se kauniisti harmaantunut, luonnollisesti vanhentunut nainen nimeltä Vilhelmiina. Koska tuota naista ei ole, häntä ei tule koskaan olemaan. En tiedä mistä tämä tunne on lähtöisin, se on ollut vaan niin vahvana sisälläni niin kauan kun muistan. Muistan tunteneeni näin jo varhaisteini-iässä. Ja tänään tuli ajatus, että jos tämän nyt kirjoitan tänne, niin ehkä tämä tunne sitten häviää. Tai ehkä se vaan on aina, saattaapa pysyä aina sinne vanhuuteen asti.

7693B6CB-1BD9-4A93-A682-0E4DC5017627.jpeg

Minulla on aina ollut seuraavanlainen toive omiin hautajaisiini liittyen,

haluaisin että ne olisivat enemmän iloiset kuin surulliset juhlat – oikeastaan haluaisin, että ne olisivat juurikin juhlat, eivät hautajaiset. Oikein iloa ja rakkautta täynnä olevat juhlat. Paljon iloisia lauluja ja rakkaudentäyteisiä sanoja. Paljon värikkäitä kukkia ja yleisilme muutenkin värikäs, ei niitä synkkiä mustia hautajaisvaatteita. Kasoittain hyvää ruokaa ja juomaa, niin että sitä riittäisi kaikille. Kaikki olisivat tervetulleita, ainakin he, ketkä minut tunsivat ja tai edes tiesivät. Minut siroteltaisiin tuhkana mereen tuulen mukana, jotta saisin jatkaa myös niin matkaani vapaana. Haluaisin, että minua muisteltaisiin yhdessä iloiten ja nauraen, ei yksin surusta nyyhkien. Muisteltaisiin, kuinka yritin tehdä maailmasta edes hieman kauniimman paikan elää ja olla, jättäen edes jonkinnäköisen muiston jälkeeni.

Se onkin aika tärkeä kysymys itseltäkin kysyä; mitä jälkeensä jättää, kun täältä poistuu.

Ja siksi halusin kirjoittaa tämän ajatukseni omasta kuolemasta. En pelkää kuolemaa, eikä kenenkään tarvitse pelätä. Olemme kaikki kuolevaisia, ja juuri siksi täällä kerran eläessämme meidän pitäisi muistaa kuinka ainutlaatuinen kokemus elämä on. Saat mahdollisuuden käyttää omia ajatuksia ja osaamistasi hyödyksi, ehkä kehittää jotain todella ainutlaatuista jättäen sen sinusta muistoksi tälle maapallolle. Aika upeaa. Ja jos en ehdi toiveitani ääneen sanoa – jotka ovat toivon mukaan vielä kaukaisia – niin läheiseni pystyvät ne täältä lukemaan.

Taas yksi syy, miksi rakastan kirjoittaa tänne. Tämä on oiva paikka ajatusten ylösrustaamiseen. Ja syy, miksi en kirjoittamista koskaan lopeta.

xx Vilhelmiina

Kommentit (6)
  1. 3 x Bucket List for the Funeral of Broken Dreams | Kolme asiaa, jotka löytyvät hautajaistoiveistani - The Fashion Poetry
    20.6.2019, 05:18

    […] tää ajatus heräili, kun joitakin aikoja sitten luin ihastuttavan Vilhelmiinan blogitekstiä liittyen pohdintoihin niistä omista hautajaisista. Vilhelmiinan kirjoitustaito on jotain todella […]

    1. vilhelmiina
      20.6.2019, 13:59

      ❤️❤️❤️

  2. Tämä teksti oli tosi kaunis ja samaistuttava, kiitos! <3 Musta ehrottomasti kirjoittamisen hyviä puolia: saada jättää ajatukset hautumaan ja käydä niitä avoimesti läpi.

    Moon jotenkin ollut samaa mieltä omista hautajaisista: oon värikäs ja eläväinen tyyppi, joten ois superia mikäli hautajaiset ois mun näköiset ja oloiset. Kunnes nyt on niitä kahdesti muutaman vuoden sisällä joutunut ihan konkreettisesti miettimään: jälleen kerran tänä vuonna, kun alkuvuodesta tullut tieto murskasi mut ja läheiseni pieniksi murusiksi päästä löydetyn harvinaisen kasvaimen myötä.

    Kun on nähnyt läheisten surun täyttämät kasvot, silmäpareja toistensa jälkeen, joista paistaa pelko ja epätietoisuus. Siinä on konkretisoitunut ne omat, aiemmin kovin naiivit hautajaisajatukset. Jotenkin tullut niin konkreettisesti ajatuksia niistä omista hautajaisista, kun oma äiti on kysynyt millaiset mä haluaisin ja missä haluan, että mut haudataan. Aika rankkoja asioita mietittäväksi vuotena, jolloin täytän vasta 29-vuotta (mä haluan sanoa, että täytän -en, että täyttäisin sillä kuolemanvakavasta sairaudesta huolimatta mä uskon kaiken järjestyvän vaikka tiedostan eläväni jatkoajasta toiseen).

    On tullut muisteltua hautajaisia, joissa on itse joutunut olemaan. Surupuvun tummuus on ollut iso osa tuskallisen asian läpikäymistä. Hautajaisten loppua kohden on kerrottu ja kuunneltu niitä hauskojakin, naurattavia, tarinoita siitä rakkaimmasta, jolle on juuri toivotettu hyvää matkaa.

    Ja tarkasteltua uudemman kerran fressimmästä näkökulmasta, että mitä ne hautajaiset oikeastaan tarkoittaakaan: surutyön tärkeintä prosessia. En enää ole halunnutkaan värikkäitä hautajaisia, sillä niille rakkaimmille se tulee (toivottovasti vasta vuosikymmenten kuluttua) olemaan niin tärkeä osa surutyötä, joka ei pääty koskaan. Olisi jotenkin tosi itsekästä esittää värikkäämpiä toiveita, sillä läheisteni tuntien siellä tullaan lopulta, kuten muissakin hautajaisissa, joissa olen ollut, kertomaan niitä hullunkurisiakin stooreja mun elämästä ja nauramaan vedet silmissä.Mutta sitä ennen on enemmän kuin tervettä voida surra avoimesti yhdessä melankolisten biisien, tummanpuhuvien asukokonaisuuksien ja surutyön ymrpäröimänä.

    Enkä loppujen lopuksi tiedä, mikä olisi parempi kunnianosoitus ja päätös mun elämälle kuin läheisten rakkaus, joka konkretisoituu niissä tummanpuhuvissa vaatteissa, pidättämättömissä itkuissa ja tarinoissa, joissa mä jään ikuisesti elämään.

    Tästä tulikin nyt romaani, mutta tää sun ihanasti ja koskettavasti kirjoitettu artikkeli havahdutti -ja itketti.Ja just jotenkin se, että miten tää oli se mun ajatus muutama vuosi sitten aikalailla sanatarkkaan -mutta, miten elämä on tähän mennessä näyttänyt sen kauneudenkin niissä tummanpuhuvissa hautajaisissa. Miten suuri merkitys sillä todella on niiden rakkaimpien jatkoa, elämään takaisin kiinni pääsemistä, ajatellen.

    Valoa huhtikuuhusi ja kiitos vielä tästä upeasti kirjoitetusta tekstistä, joka todellakin puhutteli! <3

    Rakkaudella & tyylillä,
    Mira Fashion Poetrystä
    http://www.fashionpoetry.eu
    http://www.instagram.com/thefashionpoetry

    1. Tämä sinun kommentti – kiitos <3! Sai mut kyyneliin. Olet rohkea nainen. Kauniisti kirjoitettu, ja etenkin ymmärrettävästi hyvien pointtien kera. Ja ole hyvä myöskin, lämpimän halauksen voimalla toivon sinulle ihanaa ja ihan parasta tulevaa kesää! Juuri tällaiset kommentit rikastuttavat omia ajatuksia ja saavat minut taas muistamaan, miksi ylipäänsä julkisesti rohkenen kirjoittamaan. Kiitos, vielä kerran Mira, toivon sulle kaikkea parasta ja kauniita hetkiä elämästä nauttien :)<3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa