Matkailusta ja luonteenpiirteistä

On meitä, jotka pitävät yksin matkustamisesta ja sitten heitä, joille se ei tule kuuloonkaan. Matkustaminen – yksin, kaksin tai isommalla porukalla – on yksi parhaista keinoista, millä tavoin ihminen voi avartaa omaa näkemystään maailmasta ja oppia tuntemaan itsensä, mahdollisesti toisenkin osapuolen, siinä samalla. 

6FFEE879-8993-4123-BED0-4D80862FEADE.jpeg

Olen aina rakastanut matkustaa yksin, edelleenkin tunnen samoin. En näe siinä mitään ongelmaa, tai ylipäänsä mitään, miksi en uskaltaisi sitä tehdä. Minulle ei ole koskaan sattunut mitään ikävää, enkä koskaan ole ajatellut että mitä jos tapahtuisi. Eikä niin pidä ajatellakaan, ei pidä pelätä maailmaa. Kannattaa olla rohkea, avarakatseinen ja päättäväinen – oikeastaan ihan minkä asian kanssa tahansa. Ja sillä tavoin itsenäinen, että ei aina tarvitse sitä toista siihen rinnalle. Kannattaa uskaltaa elää ja tehdä asioita, ilman että kädestä pitäisi koko ajan joku toinen. Elämässä on hyvä olla riippumaton mistään tai kenestäkään. 

Vaikka rakastankin yksin matkustamista, rakastan tehdä sitä myös seurassa. Olla jonkun kanssa, jakaa ne kokemukset ja muistot. Oppia toisesta alati jotain uutta, sillä matkan aikana siitä matkakumppanista paljastuu yleensä joitain uusia piirteitä. Se on mieltä avartavaa ja itseasiassa aika mahtavaakin. Ja pitää muistaa, että jokaista itseltä poikkeavaa luonteenpiirrettä tai toisen mielipidettä pitää kunnioittaa, koska me kaikki olemme erilaisia, ja meillä on lupa tehdä ja toimia eritavoin. Vaikka jokin piirre tai tapa toimia ärsyttää, sitä ei pidä ottaa itseensä, vaan kunnioittaa ja hyväksyä, että tuo toinen on tuollainen. Jos haluaa, että ystävyys siihen toiseen säilyy jatkossakin, tulee toinen hyväksyä juuri sellaisena kuin hän on. Se on ystävyyden merkki.

49061654-F18B-4B20-AC38-9EA61B93DE48.jpeg

Yleensä toisessa ihmisessä olevat luonteenpiirteet ärsyttävät vain siksi, koska ne ovat niitä luonteenpiirteitä, joita itse ei omaa. Ne ovat niitä luonteenpiirteitä, joita sinulta puuttuu tai tapoja, joita et uskalla itse tehdä. Eli jos sinua ärsyttää toisen tapa olla elämässä rohkea omien valintojen suhteen, jotka eivät kulkeudukaan niin kaavamaisesti mitä yhteiskunta meiltä olettaa, niin oikeastaan sinua ärsyttää ne vain siksi, koska et itse omaa tällaista tapaa elää tai et uskalla tehdä tällaisia valintoja. Mutta miksi et uskaltaisi? Keneltä se on pois, jos uskaltaa olla oma itsensä.

Pääasia että olet onnellinen juuri nyt niistä asioista, jotka ovat elämässäsi. Ja toivottavasti ne ovat omia valintojasi, eivät muiden. Ja kun jonain päivänä teet uuden valinnan, muista se, että teet sen omaa sydäntä kuunnellen. Loppujenlopuksi jo tehtyjäkin valintoja pystyy muuttamaan – elämässä kun mikään ei ole pysyvää. Onhan elämä jatkuvaa kiertokulkua, loputonta muutosta. Ja toivottavasti näihin muutoksiin sopeutumista ja niiden hyväksymistä. Jos joku asia ei tunnu sinusta enää hyvältä, tee muutos.

Muutos on hyvästä.

xx Vilhelmiina

Suhteet Ystävät ja perhe Matkat Ajattelin tänään

Sanoista muodostuvia mielikuvia

_MG_0864.JPG

työ

Tee sitä mitä rakastat ja kouluttaudu sellaiseen ammattiin tai ammatteihin, jotka ovat osa sinua.

koulu/opiskelu

Ei ole koskaan turhaa, ja loppujenlopuksi elämä on yksi oppikoulu. Suomessa ollaan etuoikeutettuja, kun koulutus on ilmaista ensimmäiset yhdeksän vuotta. Siitä eteenpäin hyvin vähällä rahalla (vrt. muihin maihin) pystyy kouluttautumaan useisiin ammatteihin, tähtäämään korkeallekin. Koulu tuo sivistystä, tietoa ja taitoja elämään, koulusta saattaa löytyä iänikuisia ystäviä ja se lisää sosiaalista kanssakäymistä. 

ihmissuhteet

Tuo välillä iloa, välillä surua – koska sen vain kuuluu mennä niin. Sellaiset ihmiset kannattaa pitää tiukasti lähellä, jotka saavat sinut enemmän iloiseksi ja lisäävät onnellisuutta, ja jotka tuovat positiivisuutta huonoihinkin päiviin. Sellaiset ihmiset ovat aarteita. Vastavuoroisuus ihmissuhteissa on tärkeää.

perhe

Kaikki kaikessa. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän ikävöi ja arvostaa omaa perhettä ja sitä, kuinka turvallinen ja hyvä on olla oman perheen seurassa. Koen todella paljon kiitollisuutta siitä, kun minun perhe on juuri minun perhe.

rakkaus

Rakkautta on meissä jokaisessa, niin ystävyys-pohjaista kuin romanttista rakkauttakin. Rakkaus on välittämistä, niin hyvinä kuin huonoina päivinä. Rakkaus on vastavuoroisuutta, antaa toiselle ja osata ottaa itsellekin rakkautta vastaan.

_MG_0865.JPG

elämä

Upea mahdollisuus toteuttaa itseään ja kokea ainutlaatuisia asioita. Jokaisella erilainen.

lepo

Uskon siihen, että oma kroppa kertoo kun se käy ylikierroksilla ja on aika levätä. Viimeistään kun rohmahtaa, on aika levätä. Lepo on tärkeää ihmiselle, emme ole robotteja. Ilman lepopäiviä, niitä kun ei tee yhtään mitään, ei kovin pitkälle pötkitä. Eli muistakaa levätä, pitää se menojalka ja lepo hyvässä balanssissa.

onnellisuus

Sydän ja mieli tietää kun se on onnellinen. Onnellisuus voi näkyä eritavoin; tekoina, sanoina, tunteina. Onnellisuuden tunne on kihelmöivä.

rohkeus

Se on sitä, että uskaltaa olla oma itsensä ja elää omannäköistä elämää. Edetä omia unelmia kohti. Elää omannäköistä elämää.

vapaus

Loppujenlopuksi kukaan ei ole täysin vapaa, meillä kaikilla on velvollisuuksia tässä yhteiskunnassa. Vapaa ja vapaus voidaan kuitenkin käsittää eritavoin. Vapaus on elää itselleen ja niille – ihmisille ja asioille – joista välittää. Vapaus usein rinnastetaan riippumattomuuteen, kenestäkään tai mistään, mutta vapaus on muutakin.

tulevaisuus

Tuntematon. Tulevaisuus tapahtuu itsestään.

 

xx Vilhelmiina

ihanaa marraskuuta <3

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään