Olen ollut sinkku viimeiset – no mitä näitä nyt on – 25 vuotta. Kohta kaksikymmentäkuusi, mikäli lokakuussa statukseni on vielä ennallaan. Meillä on mennyt ihan hyvin. Meillä on hyvä suhde, minulla on hyvä suhde omaan sinkkuuteeni. Ollaan tultu hyvin juttuun ja nykyään arvostankin omaa statustani ehkä enemmän kuin koskaan. Olen itseasiassa ylpeä siitä, että en ole ottanut ihan ketä tahansa sinkku-statusta peittämään, koska sitä ei tarvitse peittää, ainakaan niillä väärillä ihmisillä. On ihan OK olla sinkku, jos sitä itse haluat tai jos et ole vielä tavannut sellaista henkilöä, jonka kanssa haluaisit olla suhteessa. Olet sitten sinkku tai parisuhteessa, olet silti yhtä arvokas tässä yhteiskunnassa.

Ai miksi olen (ollut) sinkku? Niin, en minä tiedä. Ehkä se on ollut niin, että joko minua on kiinnostanut ja sitä toista ei, tai sitten häntä on kiinnostanut ja minua sitten ei. Ei ole koskaan kolahtanut. Ei olla kohdattu, minä ja hän. Universumi ei ole antanut meille sitä mahdollisuutta. Hassua, joillekin se antaa kymmeniä mahdollisuuksia, eivätkä kaikki osaa sitä arvostaa. Ja kun toiset (mukaan lukien minä) haluaisivat niitä mahdollisuuksia, niitä ei tule. Kai tälläkin on joku tarkoitus.

On hauskaa – välillä vähemmän hauskaa – miten jotkut löytävät potentiaalisia seurustelukumppaneita tuon tuosta ja uskaltavat lentää kukasta kukkaan, uskaltavat siis hypätä suhteesta toiseen noin vain. Joillekin se on vaan niin helppoa, minulle ei. Se, että olemme tässäkin asiassa erilaisia on mahtavaa ja on ihan superhauskaa kuunnella ystävien tarinoita omista seikkailuistaan. Jotain positiivista siis tässäkin.

Millaista on (ollut) elää sinkkuna? Itse olen oppinut kehittämään, tuntemaan ja ymmärtämään omia ajatuksia – kehittämään itse itseäni. Olen oppinut elämään yksin, olemaan riippumaton kenestäkään toisesta ja oppinut, miten tavoitella unelmiani ypöyksin. Olen myös oppinut (haha) tekemään niitä ”miesten juttuja”, koska no man in da house. Ja se on vaan superhyvä juttu, tulevaisuudenkin kannalta, enhän minä voi tietää vaikka kohtaloni olisikin olla iki-sinkku. Kaikki tämä itsensä kehittäminen ja eläminen yksin saattaa kuulostaa itsekkäältä tai itserakkaalta, mutta elämässä hyvä on oppia rakastamaan itseä, ennen kuin voi rakastaa jotain toista. Yleensä se toinen on juuri se elämänkumppani. 

Main

Mielestäni jokaisen kannattaisi kokeilla elämistä sinkkuna eli sitä sinkkuelämää, jos ei sitä ole vielä kokenut ja jos siihen jossain kohtaa elämässä tulee tilaisuus. Ei siis sännätä suhteesta suhteeseen, ainakaan sen takia että pelkää olla yksin. Ei kannata pelätä olla yksin, onhan ihmisellä yleensä muitakin läheisiä kuin se seurustelukumppani. Tai kun ajattelee, me kaikki olemme yksin tässä maailmassa, jopa silloin kun olemme parisuhteessa tai lähellämme olisi kymmeniä rakkaita – tulemme tähän maailmaan yksin ja lähdemme täältä yksin, vaikka emme koko matkaa kulkisikaan yksinäisinä. Sinkkuudella on positiivisiakin vaikutuksia, eikä sitä tule hävetä. Sinkkuvuodet näkyy parisuhteessakin positiivisina heijasteina, kun oma itsetuntemuksesi on ennen parisuhdetta kunnossa. 

Mitä minuun tulee, unelmoin (edelleen) parisuhteesta, enkä siitä unelmasta luovu. En rakkaudestakaan. En ole luovuttaja. Koska rakkautta on, sitä on meissä kaikissa eli ihan joka puolella, mutta se rakkaus pitää vaan löytää ellei se löydä sinua ensin. Tai ehkä se tapahtuu niin, että molemmat löytää sen samassa paikassa, samaan aikaan, puoli-vahingossa ja satumaisesti. Prinssi-Uljasta en kaipaa, mutta aina on kiva uskoa satuihin, vaikka elämä ei loppujenlopuksi mitään satua olekaan.

Rakkautta ja haleja!

xx Vilhelmiina