Parisuhdeihminen?

Olen viime aikoina tunnustellut itseäni, kuunnellut omaa järkeä ja sydäntä, ihan vain voidakseni todeta nyt tämän asian; olen parisuhdeihminen. Tai ainakin luulisin niin, sillä yhdenillanjutut eivät kiehdo minua. En jaksa sitä säätämistä. Minulla on ollut yhdenillanjuttuja, ja luulin että ne olisivat ihan kivoja näin sinkkuna, mutta jos rehellinen olen, ei niistä kovin hyvä olo jää. Johtuu kai siitä, että olen luonteeltani niin tunteellinen. Ajattelen aina liikaa tunteella, vaikka jossain tilanteissa pitäisi pysyä täysin kylmänä. Eli ehkä on parempi niin, että olen joko täysin sinkku ilman sitä ollakko vai eikö olla säätämistä tai täysin ”aikuismaisessa” parisuhteessa, johon toisen luottamuksen pettäminen ei kuulu. En mitään siltä väliltä. En halua olla joku toinen nainen, varasijalla oleva henkilö, tai nainen, jolle soitetaan vain silloin kun tekee mieli. En lähde siihen peliin, jossa leikitään tunteilla. En vain pysty siihen.

Kai olen niin vanhanaikainen näissä jutuissa. Uskallan ainakin olla rehellinen, itselleni ja teille. Olla minä. Parempi niin.

Minua ei kiinnosta notkua tinderissä tai muussa vastaavassa sovelluksessa, toivon että kohtaisin sen oikean aivan muutoin. Minua ei kiinnosta deittailla, niin että ravaisin joka viikko epätoivoisena treffeillä eri miehen kanssa. Ei minusta ole lähtemään tuohon rumbaan. Haluan, ja todella toivon, että sen oikean kohtaaminen olisi mahdollista muutenkin kun noin ”metsästämällä” tai epätoivoisella etsimisellä. En halua etsiä, luotan universumiin sen verran, että hän tulee vastaan jos on tullakseen. Se voi olla vaikka yhteisten kavereiden kautta, olla tutun tuttu, tai tutun tutun tuttu, kuka tahansa. Tai vaikka joku unohtunut ystävä menneisyydestä. Naapuri tai tuleva työkaveri. Koskaan kun ei tiedä.

Omalla kohdallani toivon, että asiat olisivat alusta asti selkeitä, niin minulla kuin hänellä. Usein kun parisuhteilla on tapana alkaa sillä pienimuotoisella säätämisellä, tunnustelulla ja toiseen tutustumisella. Itse haluan keskittyä vain yhteen henkilöön kerralla, en pyörittää kymmentä eri miestä samaan aikaan. Omat arvoni ovat sellaiset. Toivon siksi, että tämäkin arvomaailmani jaettaisiin.

Luulen, että tarvitsen sellaisen ihmisen, joka vain nappaa minut ja sanoo ”sinä olet minun.” Ja no, tietenkin kemiat pitää kolahtaa meillä molemmilla, mutta eipä olla niin kirjaimellisia nyt. Ehkä minut pitää todellakin napata, sillä itse olen siinä niin huono. Niin kauan olen – ja tyydyn olemaan – sinkku, nauttien tästä. Minulle sinkkuus ei ole mikään välivaihe ennen parisuhdetta, vaikka se onkin tämänhetkinen statukseni. Kyllä, olen sinkku, mutta olen ennen kaikkea ihminen. Nainen, joka toivoo joskus saavansa jakaa elämän jonkun kaksilahkeisen kanssa.

6E7860F2-4609-4C97-BDA9-A54E647FE05A.jpeg

Ja koska Robin (Packalen) on ihana, tämän kirjoituksen haluan päättää seuraaviin sanoihin:

kun aamulla herään, mä tuntee voin sen, tää on kaunis päivä, mä oon onnellinen,

sama mulle vaik satais, taivas ois pilvinen, tää on kaunis päivä, mä oon sopivasti onnellinen.

xx Vilhelmiina

Kommentit (9)
  1. Ihana teksti! Vaikka tulevaisuutta on vaikea suunnitella, se auttaa ihan hirveästi kun tuntee ittensä ja sen mistä tykkää toisessa ihmisessä. Sinkkuna itsekin inhosin tuota säätövaihetta niin paljon eikä mun mielestä sitä tarviikaan sietää jos tyyppi ei tunnu olevan sen arvoinen.

    Ja ääh sä oot (tässäkin kuvassa!) niin kaunis. <3

    1. Ihan oikein muotoiltu lause, Saranda <3 Kiitos, olet niin ihana! <3 

  2. Parisuhdeihminen ilmoittautuu! Olen ollut mieheni kanssa melkein 10 vuotta, mutta jo nuorempana etsin sitä oikeaa. En ole koskaan kyennyt sängystä toiseen hyppimiseen, olen tarvinnut enemmän. Treffailin toki poikia, mutta jos toisesta ei tullut oikeat fibat, potkaisin pellolle. Minulta ei saanut vaan huviksi. 😀

    Jos joskus päätyisin sinkuksi, en usko että vieläkään pystyisin tindersäätöihin jne. Seksi ilman parisuhdetta varmaan onnistuisi, mutta jonkinlainen suhde pitäisi olla. Minun pitäisi pystyä luottamaan ihmiseen. En voisi kuvitellakkaan joka ilta olevani eri ihmisen kanssa ja olla sitten tapaamatta petikumppania enää koskaan.

    Olen aina ollut tässä asiassa vanhanaikainen, eikä se mielestäni ole huono juttu.

    1. Ihan ensiksi, ihanaa että olet löytänyt ”sen oikean” ja olette olleet yhdessä jo pitkään <3! 

      Olen kanssa pitänyt rajani sen suhteen, että minä en mikään jakorasia ole. En ole koskaan ollut. Minulla on ollut aina tunteita, edes pieniä viboja, siihen ihmiseen, jonka kanssa yöni olen viettänyt. Kylmiltään en ole lähtenyt kenenkään matkaan. Samoja ajatuksia jaetaan siispä!

      Ja ei ole väärin olla vanhanaikainen persoona, päinvastoin. 🙂 Nykyään se on oikeastaan aika harvinaisuus ajatella näin, yhteiskunta kun muuttuu arvoltaan alati niin paljon. Mutta vaikka yhteiskunta muuttuu, ihmisen ei tarvitse muuttua ihan täysin sen mukana. Saa olla oma itsensä, pitää uskaltaa vaan olla :)!

      1. Joo, nykypäivänä tuntee itsensä suunnilleen outolinnuksi, kun ei ole jakanu pesää kaikille. 😀 

        Mutta itse arvostan parisuhdetta ja luottamusta, sekä itseäni ja that’s it. Ehkä tämä tulee taas muotiin vuosien päästä. 😉 

         

         

        https://naissanelioissa.wordpress.com/

        1. Todellakin – itseä arvostaa varsinkin niin paljon, ettei pidä sitä minään kauppatavarana 😀 Jos nyt karkeasti sanoisi niin.

          Ja kiitos hurjasti kommentistasi! Sinun blogisi teksteineen (luin sen melkein läpi tänään) ja viitotut laulut IG:ssa ovat aivan huippuja <3!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa