Tuskin olisin sen onnellisempi (elämäni valinnoista)

Elämä. Life. Liv. La vie.

Sitä on mahdollista elää kahdella tavalla (mielestäni ainakin): valitsemalla ne helpoimmat reitit (tai vaihtoehdot, suunnat, polut – you name it) tai sitten valitsemalla asioita sen hankalimman kautta.

Tämä oivallus sai minut kirjoittamaan omista elämäni valinnoista.

Olen kai lähes aina valinnut tuon jälkimmäisen. Eli elänyt elämääni sen hankalimman kautta. En ole koskaan valinnut niitä vaihtoehtoja, jotka joku minulle olisi suoraan halunnut ojentaa (vaihtoehdoilla tarkoitan sekä neuvoja että mahdollisuuksia). Olen aina sivuuttanut ne helpoimmat ja ehkä jonkun mielestä ne viisaammat vaihtoehdot. Jos olisin tehnyt niitä viisaampia päätöksiä muutamia vuosia sitten (kuten ottanut sen korkeakoulupaikan vastaan heti matkailulta valmistuttuani vuonna kaksituhattaneljätoista enkä vapaudenkaipuuni vuoksi karannut ulkomaille), olisin luultavasti aivan eri pisteessä kuin mitä nyt. Elämäni näyttäisi luultavasti aivan toisenlaiselta, kuin mitä nyt. Sitä se varmasti olisikin, aivan erilaista, kuin mitä nyt.

Päivääkään en silti vaihtaisi pois. En, vaikka on ollut paljon niitäkin päiviä, joina olisin halunnut vaan olla olematta.

En ottanut sitä korkeakoulupaikkaa vastaan silloin viisi vuotta sitten, koska alitajuntaisesti kai tiesin, että se ei ollut minua varten. Vaikka se olisi ollut hyvä jatkumo, mutta se ei vaan tuntunut oikealta. Ei silloin, ei sinä vuonna, ei kaiken sen kamalan pitkän opiskelurupeaman jälkeen (noin viidentoista vuoden opiskelurupeama oli puuduttaa minut). Halusin tehdä jotain muuta. Halusin olla villi ja vapaa (kokea ja nähdä maailmaa). Olla vähän aikaa ja todella pohtia, mitä minä elämältäni haluan.

En mennyt pääsykokeisiin, en mennyt kouluun – lähdin seikkailemaan. Sain ensiksi kesätyön, sitten toisen työn toiselta paikkakunnalta. Muutin, ja muutin. Paloin loppuun työpaikkakiusaamisen takia. Muutin. Olin työttömänä (mutta silloinkin tein töitä itseni eteen ja samalla etsin itselleni uutta suuntaa, matkailin – tutustuin itseeni henkisesti ja luin kasoittain kirjoja). Sain osa-aikatöitä, vapaaehtoistöitä. Muutin. Lähdin Tukholmaan kesäkuukausiksi (ihanimmat kuukaudet ikinä, ihanien ihmisten kanssa). Sitten suoraa päätä Tukholmasta takaisin Lappiin opiskelupaikan perässä.

Ja tässä sitä nyt ollaan.

Huomatkaa, että nuo ovat yli kaksikymppisen minun elämäni hetket tiivistettynä. Ne olennaisimmat hetket, tiivistetysti. Paljon on hetkiä, jotka tuosta puuttuvat. Ja paljon on hetkiä, joita en edes muista. Enkä kaikkea haluaisikaan muistaa. On hetkiä, jotka olen unohtanut. Ja on hetkiä, joita en tule koskaan unohtamaan, sillä kaikkia ei yksinkertaisesti vaan voi unohtaa.

Minun silmiin valintani ovat olleet minulle niitä parhaita, vaikkakin eivät niitä viisaampia. Olen aina tehnyt ratkaisuja tunnepohjalta, eli jos jokin asia ei ole tuntunut oikealta, olen sivuuttanut sen. Oli se sitten ollut kannaltani järkevää tai ei, viisasta tai ei. Elän – olen kai aina sitten elänyt – tunteella. Järkeä käytän vain spessutilanteissa.

En sano, että jonkun pitäisi ottaa tästä mallia. Sanon vain, että eläkää elämänne juuri niin kuin itse tahdotte. Siten ette myöhemmin kadu valintojanne, tai muutakaan. Ihminen ei silti koskaan pysty elää elämäänsä täysin katumatta mitään – eli tulette katumaan kuitenkin jotain, jossain vaiheessa, vaikka kuinka eläisitte omien valintojen mukaisesti.

Mutta älkää katuko liikaa. Ei asiat aina niin pahoja ole, miltä ne ehkä näyttävät tai tuntuvat. Eikä virheitä ole oikeastaan olemassa – on vain asioita, joista opimme. Siten emme toista enää sitä aiempaa, ja ehkä osaamme tehdä asiat toisella tavalla kuin mitä aiemmin. Joskus viisastumme kerrasta, joskus siihen viisastumiseen tarvitsee muutaman jos useammankin kerran.

Kiitän siis itseäni omasta itsekkyydestäni – siitä, että uskalsin olla sen verran itsekäs. Ja aion olla tulevaisuudessakin, ainakin niin kauan kun elän elämääni vain itseäni varten. Jos joskus saan rakentaa elämää jollekin muulle kuin itselleni (eli siis jos saan joskus lapsen ja oman perheen), niin silloin en aio olla näin itsekäs. Tiedättehän mitä tarkoitan. No, tiedätte varmaan. Kiitän itseäni niistä itsekkäistä valinnoistani, ja kuinka kolhujen kautta olen kasvanut epävarmasta nuoresta aikuisesta aikuiseksi. Olen saanut seikkailla (niin konkreettisesti kuin tunne-elämänkin pohjalta) ja kokea asioita, joita tuskin olisin muuten saanut kokea, jos olisin elänyt elämääni muiden odotusten ja neuvojen mukaan. Olen antanut elämän satuttaa – en ainoastaan elämäni ihmisten, vaan myös niiden omien valintojen. Ja kas kummaa – hengissä olen ja ennen kaikkea: niin ehjä kuin ihminen vaan voi olla.

Mutta nyt kun tarkasti ajattelen: tuskin olisin sen onnellisempi, jos olisin kuunnellut muita enemmän kuin itseäni.

Tuskin olisin.

xx Vilhelmiina

Kommentit (7)
  1. <3 ihana <3 itsekin olisin varmasti säästynyt aika monelta raskaalta asialta, jos olisin käyttänyt järkeäni hieman useammin 🙂

    1. vilhelmiina hellstén
      25.5.2020, 09:57

      Kiitos <3!
      Mutta eikö ne ikävät asiat ole opettanut jotain ja kasvattanut sua ihmisenä, mulle on ainakin näin käynyt 🙂 On vaan työstettävä itseä ja löydettävä uudet tavat tehdä ja käsitellä asioita, jos ne vanhat metodit aiheuttaa mielipahaa. Elämä on ikuinen opinpolku, se on minusta hienoa että niin hyvistä kuin huonoista elämänhetkistä oppii jotain, ja sitä oppia voi sitten hyödyntää tulevaisuudessa. Mieluummin katsoo tulevaisuuteen ja elää tässä hetkessä, kuin jää murehtimaan menneitä 🙂

      1. Kyllä, elämä on opettanut paljon ja valinnat. Jos niitä ei olisi ollut, en olisi minä 🙂

    1. vilhelmiina hellstén
      15.10.2019, 13:25

      Ihana <3!!!!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa