Kirjamessut – kirjojen rakastajan onnenpäivät

Aamupalalla kirjailijoiden kera

(Kuvia olisi ollut hieman enemmän julkaistavana mutta jostain syystä niiden koko ei muuttunut vaikka kuinka yritti)

Muutama viikko sitten vietettiin Helsingin Messukeskuksessa Kirjamessuja, joihin into pinkeenä kirmasin lauantaiaamuna yhdeksäksi. Osallistuin silloin bloggaaja-aamiaiselle, jossa tavattiin kirjailijat Paolo Giordano sekä Tuire Malmstedt.

Aula kustannuksen Nora Varjama sekä Paolo Giordano.

Paolo Giordanolta on uusimpana julkaistu romaani ”Jopa taivas on meidän”. Teos kertoo rakkaudesta, unelmista ja nuoruudesta ja siitä, miten ne voivat kadota. Tapaamisessa kuultiin tarinoita hahmoista ja kirjan taustasta. Kirjailija on ammatiltaan teoreettisen fysiikan tohtori, mutta totesi heti alkuun, ettei koe sen poissulkevan ihmisten ymmärtämistä.

”Jopa taivas on meidän” sijoittuu Italian Apuliaan, joka on maankaakkoisosassa sekoitus idyllistä maaseutua, kulttuuria ja rantoja. Giordano opiskelija viikon Apuliassa ja otti päivän lisäaikaa tutustuakseen paikkaan ja rakastui siihen. Hän kävi siellä sen jälkeen joka kesä ja lopulta osti sieltä talon, jossa viettää muutaman kuukauden vuodesta. ”Understanding the place same like people” totesi Giordano suhteestaan Apuliaan.

Aula kustannuksen Nora Varjama ja Tuire Malmstedt.

Tuire Malmstedilta on julkaistu romaani ”Lasitarha”, kirjassa katoaa lapsi ja vuosia kuluu, kun toinen lapsi katoaa. Tämä saa ensimmäisen lapsen äidin etsimään lastaan vielä kerran – suoraan pimeyden ytimeen. Kaksi rikostutkijaa saavat toisen lapsen katoamisen tutkittavakseen ja paljastuu, että tapauksen juuret ovat syvällä menneisyydessä.

Malmstedtilla on kokemuksia, jotka heijastuvat myös kirjaan. Hänellä on omakohtainen kokemus kuulonalenemisesta, kuten myös kirjan päähenkilöllä. Lisäksi kirjassa eräällä henkilöllä on alzheimer ja sen maailman Malmstedt tuntee oman isänsä kautta. Kirjan isona teemana on menettäminen, johon myös muistinmenetys liittyy. Keitä me ollaan sen jälkeen kun muistot muuttuvat?

”Lasitarha” on sarjan aloitusosa, menettämisen teema jatkuu seuraavissakin mutta myös muita teemoja on luvassa. Malmstedt kertoi, että hän käsittelee dekkareillaan erilaisia pelkoja. Kuulimme myös tarinan kahdesta hänen luottorikostutkijasta, joilta saa dekkareihinsa apuja.

Kiitos Aula kustannus tilaisuudesta, oli todella mielenkiintoista!

Messufiilistelyä

Muistatteko sen tunteen kun ympäriltä kuuluu iloinen puheensorina ja minne katsotkin niin näet paljon ihmisiä? Minä en muistanut. Kahteen vuoteen ei ole tullut oltua missään isoissa tapahtumissa ja yhtäkkiä Kirjamessuilla nähtiin neljän päivän aikana yli 52 000 kävijää. Vaikka maskit ja käsidesit olivat vahvasti edustettuina, koin että tämä on pieni askel kohti normaalia.

Vuoden kaunein kirja-kilpailun ehdokas.

Messuilla nähtiin siis sekä kirjakauppojen että kustannusyhtiöiden osastoja. Myös jotkut paperitavaraliikkeet, kuten Piironki, olivat edustettuina. Kirjojen lisäksi ostin myös kortteja.

Messuilta löytyi myös antikvariaattipuoli, josta tein paljonkin löytöjä ja olin kuin lapsi karkkikaupassa kaikkien niiden vähän luettujen aarteiden keskellä.

Kirjamessuilta on myös joka vuosi löytynyt pieni levypuoli, joka oli nytkin siellä. Viimeksi taisin ostaa Electric Light Orchestran LP:n, mutta tänä vuonna en löytänyt mitään (tai sitten mun rahat loppui ennen kuin pääsin tänne saakka, who knows..)

Päivän paras osuus – ostokset

.. Ja niitähän muuten riitti. Olin asettanut itselleni rajan viiteen kirjaan, mutta se ylittyi kyllä reippaasti. Olen aina ollut sitä mieltä, että kirjoja ei voi koskaan olla liikaa, nehän suorastaan parantavat elämänlaatua. Isääni nauratti messusaaliini mutta mitä siitä, ainakin olen itse onnellinen ja rakas Lundiani kiittää uusista asukkaista.

Kingit ja Pendergast olivat löytöjä käytettyjen kirjojen puolelta, Giordano ja Malmstedt saatuja, loput ostettu uusina. ”Et sinä (vielä) kuole” oli hankintalistalla, samoin ”Helvetillinen vaelluskirja”. MUTTA iloisin ja onnellisin löytöni oli ehdottomasti Kingin ”Se 1” ja ”Se 2”. Ykkösen olen lukenut ja kakkososaa metsästänyt sopuhintaan, mutta jostain syystä kyseinen kaksikko maksaa hunajaa (varsinkin kansipapereineen hinta yli 100€). Nyt löysin nämä kaksi rakasta oikein mukavaan hintaan ja onnellisuuteni siitä on edelleen melkein käsinkosketeltavissa.

Onnellisuuteni saattaa jatkua eri muodossa ensi viikonloppuna kun Helsingin messukeskuksen valtaa Pop Up-messut, jonne olen myös menossa. Toivottavasti olette sieltä ruudun toiselta puolelta päässyt myös hieman (turvallisuus huomioiden) tutun ihmisvilinän makuun!

Kulttuuri Oma elämä Trendit

Uutta ilmettä seinille

Muutama viikko takaperin minuun otti yhteyttä julistekauppa Gallerix ja sain heidän valikoimistaan valita minulle sopivia julisteita. Yhteistyö tuli kreivin aikaan, olen pitkään potenut kriisiä koskien juurikin meidän talon seiniä. Siis ihan kaikkea mitä seiniin vaan liittyy: maalausta, tapetointia, tauluja, yhden seinän lisäämistä takaisin. Nyt ei hetkeen tarvitse miettiä, sillä kriisi on hieman häivennyt uusien julisteiden myötä!

Valinnan vaikeus

Gallerixin julistevalikoima on valtava. Lähes kaikki kuvat ovat valittavissa useassa eri koossa, mikä ei myöskään helpottanut valintaani.Alusta alkaen oli kyllä selvää mihin uusia julisteita laitetaan, sitten olikin vain enää kuvan ja koon valinta edessä.

Yläkerran aulaan valitsin Zion National Park sekä Grand Canyon National Park-julisteet koossa 30×40.

Makuuhuoneeseen valitsin Disneyn Frozen-elokuvasta tutun sympaattisen lumiukon Olafin lausahduksen. Olaf Frozen juliste koossa 21×30.

Rappusten valokuvaseinälle valitsin Fabulous Las Vegas Julisteen koossa 21×30. Minulla on sukua kyseisessä kaupungissa ja siellä on tullut vierailtua usein (myös tuon kyseisen kuuluisan kyltin alla on tullut oltua), mutta tietysti näillä taidoilla ei sieltä kovin hienoja kuvia ole tullut koskaan otettua.

Keittiössä olen monta vuotta pitänyt tauluna kahta erilaista keittiöpyyhettä, mutta kaipasin sinnekin vaihtelua. Jotain yksinkertaista mutta isolla sanomalla.

See The Good Juliste koossa 50×70.

Kirjahylly sai uudeksi asukikseen Because I Read Julisteen koossa 21×30. Suurena kirjojen ystävänä ja intohimoisena lukijana allekirjoitan julisteen tekstin täysin. Rakastuin tähän julisteeseen. Toinen vaihtoehto olisi ollut tilata tämä koossa 70×100 mutta sille paikalle valitsinkin toisen, jonka näette seuraavaksi.

Ompelukoneen päälle pääsi William Morris No3 Juliste koossa 70×100. Tässä oli ennen Andy Warholin samankokoinen juliste, jonka teksti liittyi kirjoihin. Tykkään molemmista julisteita, mutta kyllähän tämä ihanasti raikastuttaa tuota nurkkaa.

Viimeisimpänä varmaankin seinä, jota tulee eniten katseltua, nimittäin yksi olohuoneen seinistä.

Vasemmalla Higher Juliste ja oikealla New Ideas Juliste, molemmat koossa 30×40. Ihastuin näissä julisteissa väreihin ja tunnelmaan ja tykkäänkin kuvista ihan hirveästi. Näitä jäin pohtimaan, että olisi ehkä pitänyt tilata astetta isommassa koossa, mutta nyt tuossa pienemmässä koossa ovat helpompi sovittaa tarvittaessa myös muualle kuin tuolle seinälle.

Ilokseni minulla on jakaa teille Gallerixiin 30% alennuskoodi, joka käy koko valikoimaan! Koodi ”Pohjola30” on voimassa 27.11.2021 saakka.

Antoisia sisustushetkiä!

Koti Sisustus Suosittelen