Kesäkuun kirjasto

Kesäkuu vierähti kyllä nopeasti ja säätkin oli kivoja, paljon sateita ja hellettäkin. Nyt sitten heinäkuun alkaessa alkaa loma.

Luin paljon hyviä kesäisiä lomakirjoja, mutta myös muutaman melankoliaan taipuvan teoksen, hyvä vastapaino siis säilyi. Nappaa tästä talteen viihdettä kesään!

🎧 Nyt löytyi runoteos mieleeni, tarinallinen, autoiluun liittyvä ja tämän kuuntelu kesti tasan saman verran kuin viikkosiivoukseen kuuluva imuroiminen.

Arja Tiaisen runokokoelma Tää tojota ei lähe liikkeelle – ajopäiväkirja on hauskan tarinallinen, nostalginen ja samalla jotenkin tuttu. Hupaisa todella.

WSOY  2006, 75 sivua.

📚 Emily Henry pisti nyt paremmaksi kuin viime kesän Täydellinen päivä-romaanissa, uusi Lomalla kaikki on toisin on kutkuttavan ärsyttävän ihastuttava.

Poppy ja Alex ovat tutustuneet yliopistossa, alun jälkeen vastoin oletuksia heistä tulee tosi ystävät erilaisuuksistaan huolimatta. Tosi ystävien harrastus on matkustella pienellä budjetilla kesäisin. Lomamatkat ovat kamaluuksissaan ihania ja heillä on hauskaa yhdessä. Viimeisimmällä lomamatkalla kaksi vuotta sitten kaikki menee pilalle ja sen jälkeen he eivät ole olleet tekemisissä toistensa kanssa lainkaan.

Poppy pyytää Alexin mukaan vielä yhdelle matkalle selvittääkseen heidän välinsä. Lomalla kaikki on toisin, voiko elämä olla yhtä lomamoodia?

Kirja olisi kuitenkin kaivannut hieman lisää potkua tai jonkin sysäyksen alkuun, loppu oli koukuttava alun laimeuden jälkeen.

Karisto 2022, 397 sivua.

🎧 Ydinperheiden ruuhkavuosi arkea kuvataan taatusti erikoisemmin, kuin mihin olemme tottuneet Laura Mannisen Viimeinen sulkee verhot-romaanissa.

Sirkun muistin on alkanut pätkiä, ja hän muuttaa urakeskeisen tyttärensä kotiin. Tyttären molemmat lapset asuvat sisäoppilaitoksessa, joka on tämän kirjan elämässä aivan normaalia. Heitä käydään silloin tällöin katsomassa, ja välillä tehdään valituksia jos vaikka trampoliini näyttää nuhjaantuneelta. Sirkku näkee läpi tyttärensä perhekulissien ja lähentyy yllättäen vävynsä Arton kanssa. Myös Arto pitää Anoppinsa kanssa vietetyistä hetkistä.

Vävy törmää lintubongaus retkellä kodittomaan poikaan, joka ajaa hänet pohtimaan sisäoppilaitosten toimintaa. Arto alkaa keriä omien lastensa sisäoppilaitoksen vyyhtiä auki, anopin kera.

Yllättävä ja erilainen omaperäinen lukukokemus.

Otava 2022, 268 sivua.

🎧 Meg Masonin Murhe ja autuus vie lukijansa mielen murheisiin. Todellakin, kuin koko kirjan ajan olisi satanut ja ollut harmaa sää, jo viikkoja.

Marthan mies lähtee juuri, kun hän täyttää 40. Mies on rakasranut häntä 14- vuotta. Kirjassa Martha on paininut mielensä kanssa jo vuosia, kirjan takautumissa käydään läpi Marthan elämää, jossa myös sisko ja hänen lapsensa ovat tärkeässä roolissa. Löytääkö Martha selvyyden ja ulos pääsyn murheistaan ja voiko asioita vielä korjata parhain päin.

Aika murheellinen teos, mutta loppua kohti löytyi se autuuskin.

Otavan kirjasto 2022, 346 sivua.

🎧 Tämä oli hyvä, niin hyvä trilleri, täynnä perhesalaisuuksia ettei tosikaan.

Liane Moriarty tekee sen jälleen kirjassaan Omena ei kauas putoa, eli vakuuttaa lukijansa, pitää otteessaan ja koukuttaa. Muutama edellinen Moriarty on jäänyt jopa kesken ja saanut turhautumaan, tämä taas on kuin hänen ensimmäiset suomennetut teoksensa, perfect!

Delaynien perhe on täydellinen tennisperhe,kaikki ovat pelanneet joskus huipulla. Mahtavat valmentaja vanhemmat ja suloiset kaksi tyttöä ja poikaa, tosin kaikki ovat jo aikuisia ja elävät omaa elämäänsä, ei ehkä onnellisina mutta selviävät kuitenkin.

Perhe täynnä salaisuuksia ja omenacrumblea. Vanhemmat Joy ja Stan ovat päässeet viettämään jo ansaittuja, mutta ei niin auvoisia eläkepäiviä. Eräänä iltana heidän ovelleen ilmestyy tuiki tuntematon nainen, perheväkivallan uhri vailla majapaikkaa, ja mikään ei ole ennallaan tämän jälkeen tässä hurmaavassa ihmissuhdetrillerissä.

Koko kirjan ajan teki muuten mieli omenacrumblea. Varaudu omenoilla, kun luet tätä kirjaa 🍎🍎🍎🍎!

WSOY 2022, 537 sivua.

📚 Sarah Morganin Perhe-elämää aloittelijoille vei lukijan mukaansa lämminhenkiseen perhe-elämään ja sen kääntöpuoliin.

Flora työskentelee floristina ja tuntee usein yksinäisyyttä. Hän on kasvanut kahdestaan tätinsä kanssa, ja hän on tuntenut olevansa ei toivottu ja ulkopuolinen. Tädin kuoltua, kun Flora asuu vihdoin yksin, ei elämä tunnukaan kovin auvoiselta.

Jack on menettänyt yllättäen vaimonsa, ja Molly ja Izzy ovat menettäneet äitinsä. Perhe suoriutuu, kukin tavallaan ja Jack yrittää tehdä kaikkensa tyttäriensä hyvinvoinnin eteen.

Floran ja Jackin tiet kohtaavat kukkakaupassa.

Lempeä feelgood-romaani kipeistäkin asioista uusio perheessä, menettämisestä, rakkaudesta, yksinäisyydestä, ulkopuolisuudesta ja omasta paikasta perheessä.

Morgan on minulle melko uusi tuttavuus, mutta on jo nyt noussut yhdeksi luotto kirjailijakseni, ihania mukaansa tempaavia lohdullisia kirjoja.

Harper Collins 2022, 375 sivua. (Kirja saatu yhteistyönä kustantajalta).

📚 Sossutäti on Niina Rapon esikoisteos. Kertomus yli nelikymppisestä perheettömästä, lapsettomasta ja työttömästä naisesta. Oma identiteetti yhteiskunnassa on edelleen hakusessa. Media-alalta siirtyminen sossumuijaksi on rankkaa. Ja rakkautta elämäänkin olisi kiva löytää, näin ikääntyneenkin.

Aivan oiva näkökulma elämään ja mukiinmenevä kirja.

Aho&Aho 2021, 111 sivua.

🎧 Veera Vaahteran Vaihteeksi vapaalla jäi hieman odotuksiani laimeammaksi tarinaksi, vaikka muutoin Vaahteran kirjat ovat olleetkin hyviä.

Unna eroaa pitkäaikaisesta miesystävästään. Hän työskentelee päiväkodissa, työkaveri osoittautuu kiinnostavammaksi hahmoksi, kuin päähenkilö Unna itse. Unna aloittaa selviytymisen elämästä ilman miestä. Hän ei ole ollut yksin sitten teini-iän, vaan aina ajautunut samantien uuteen suhteeseen. Täytyy viedä biojätteet itse ja ajaa nurmikkokin itse. Kirjassa Unna käy läpi teinivuosilta lähtien exänsä työkaverin kuunnellessa,lopulta hän alkaa selvitellä mitö kenellekin heistä kuuluu, jotta saisi jotenkin selkoa parisuhteidensa solmuihin.

Keskinkertainen, hieman tylsähkö. Loppu kuitenkin yllätti.

Tammi 2021, 214 sivua.

📚 Niina Revon Anteeksianto on kertomus paritalon puolikas unelmasta helvettiin.

Unelmien talo hankitaan. Unelma särkyy, kun kosteutta löytyy ja remontti teetetään. Tämä ei jää tähän, on tapahtunut petos. Taloa asuttavat Verna ja Ossi ja heidän tyttärensä Vanamo.

Vanamo varttuu teiniksi talohelvetin sivussa, jolloin vanhempien energiat menevät talon asioita selvitellessä. Vanhemmat muuttuvat tahdottomiksi zombeiksi, joissa kytee viha ja pimeäpuoli.

Hyvä, todellinen romaani. Aika ajoin taisin huokailla kärsimättömyyttäni, kun tarinassa oltiin niin sisällä talon ongelmissa, mutta joka kerta teksti kuljetti kuitenkin lukijansa eteenpäin.

WSOY 2022, 304 sivua.

📚 Juhannukselle pitää olla aina oma kirjansa ja tänä vuonna sen sai kunnian olla uunituore Anu Joenpolven Rakkautta ja raekuuroja. 

Nimikin jo on niin juhannukseen viittaava ja kylläpä olikin oiva juhannuskirja. Rakkautta ja raekuuroja jatkaa viime kesänä ensimmäisen osansa( Poutaa ja perunankukkia) saanutta Rantakylä-sarjaa, mutta täysin itsenäisenä kirjana.

Marjaana saapuu Rantakylän vanhalle kyläkoululle kesäasukkaaksi saatuaan parisuhteessa siipeensä ja löydettyään sopivasti tuotekehittelijän paikan leipomosta. Kylältä löytyy valmiiksi jopa vanha tuttu opiskelukaveri, jonka kanssa on oiva viettää sinkkukesää Rantakylässä.

Gluteenittomien leipien ja pikkuleipien kehittelyn ja leivonnan lomassa riittää tapahtumia. Yllättävän sinnikäs ex ei jätä Marleenaa rauhaan, kyläkoulun seinänaapuri kujeilee Marjaanan mielissä. Kylällä riittää jännittäviä hetkiä jopa heinänteossa, juhannustansseissa ja jopa kasvimaalta, kun siellä on tallottu istutuksia, miesasioista puhumattakaan.

Ihanan ihana kesäkirja, jonka miljööseen voi vain heittäytyä mukaan ja nauttia tapahtumista.

Melkein voi tuntea uimaveden iholla ja tuoreen, kuivan heinän tuoksun nenässä.

Karisto 2022, 270 sivua.

📚 Sarah Haywoodin kirjoittama Kaktus, on juuri sitä mitä nimi lupaa.

Susan Green on kuin eräänlainen mielensäpahoittaja. Hänen huumorinsa ja puheensa ovat kuin itse kaktus puhuisi. Kitkerää, mutta hauskaakin tavallaan. Myös hän itse on hyvin järjestelmällinen, sääntöjennoudattaja,hän pitää kotinsa moitteettomassa siivossa,hänen ympärillään on paljon kaktuksia niin töissä kuin kotonakin. Myös 12 vuotta kestänyt parisuhde on hyvä pitää kaktuksen piikin päässä itsestään.

Mitä tapahtuu, kun elämä tuo eteen 45-vuotiaalle Susanille yllätysraskauden ja hänen äitinsä kuolee, josta seuraa vielä perintöriita? Pettääkö kontrolli?

Aika erilainen ja jännän hauska feelgood-kirja.

Tammi 2021, 382 sivua.

📚 Anneli Salosen Kahvila rakkaudelle on huvittavan vanhanaikainen kirja joka jo itsessään naurattaa.

Tarina menee näin. Marja on menettänyt omistusasuntonsa ja työpaikkansa lieron miehen takia. Lohduton, rahaton ja suruisa Marja törmää Portugalin matkalla sielunkumppani Paulaan, josta saa alkunsa heidän yhteinen sydänten parannus ja kahvilataival. Kommelluksia molempien elämässä riittää suuntaan jos toiseenkin ja sydämetkin taitavat parantua ennalleen.

Kirja on alunperin julkaistu 1995, ja tämä uusintapainos nykyaikaisella ihastuttavalla kansikuvalla tarttui kirjastosta mukaani ihan vain ja ainoastaan kannen perusteella, mutta olihan tämä ihan viihdyttäväkin, vaikkakin auttamattoman vanhahtava.

Saga Egmont 2021, 194 sivua.

Näiden lisäksi kesäkuussa luin Viisikko-lukupiirimme kanssa kesäkuun kirjan, lue lisää täältä. 

Luin kesäkuussa 13 kirjaa, 3714 sivua. Seuraavaksi tartun dekkariin ja ihanaan kesäkirjaan. Näistä lisää sitten heinäkuun lopulla.

~Villasukka~

 blogit-150x60.png

kulttuuri kirjat suosittelen oma-elama
Kommentit (4)
  1. Korvapuustikesä on täälläkin jo korvilla, ai että. On herkullinen.

  2. Olipa kivat kirjat. Minä odotan viileämpiä päiviä, jotta jaksan tarttua kirjoihin.

    1. Viileyttä täälläkin jo kaipaillaan.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *