Mikä auttaa, kun tuntuu yksinäiseltä?
Oon kirjoittanut nyt marraskuussa vähän melankolisista aiheista, mutta jatketaan samalla linjalla 😀 Toivottavasti nää postaukset kuitenkin tuovat toivoa enemmän kuin vievät sitä pois.
Kuten kirjoitin pari viikkoa sitten, loka-marraskuu on mulle yleensä aika vaikeaa aikaa. Kaikkia päiviä, ajatuksia ja tunteita värittää sellainen harmaa massa, joka taivaan on viikosta toiseen peittänyt. Viime aikoina on myös ollut erityisen vaikeaa mennä yksin kotiin, vaikka olisin ollut koko päivän kivojen ihmisten seurassa.
Mä en ole sillä tavalla yksinäinen, että kaipaisin elämääni lisää läheisiä ihmisiä. Mulla on muutama sielunkumppanilta tuntuva ystävä, paljon kavereita ja monipuolinen sosiaalinen elämä, johon kuuluu niin lounastreffejä kuin iltapukujuhliakin. Silti musta voi välillä tuntua yksinäiseltä, ja luulen että niin tuntuu melkein kaikista muistakin joskus.
Jos yksinäisyys on todellista läheisten ihmisten puutetta, siihen ei oikein auta muu kuin itselleen sopivan seuran löytäminen. Tähän mun kokemaan satunnaiseen yksinäisyyteen – siihen että tuntuu välillä tympeältä laittaa ruokaa keskiviikkoiltana tai syödä sunnuntaina aamupalaa yksin – voi kuitenkin etsiä helpotusta jollain muulla tavalla.
Vaikka mulla onkin kavereita, jotka asuvat lähellä ja joita voi nähdä helposti, en mä voi vuorokauden jokaista tuntia viettää jonkun toisen kanssa. Siksi on tärkeää osata olla yksin, ja sen takia myös, että parhaimmillaan yksinolo rauhoittaa ja antaa energiaa sosiaalisen työn tekemiseen ja ärsykkeitä täynnä oleviin päiviin.
Näitä asioita teen silloin, kun yksinäisyys vähän kaihertaa:
Kuuntelen hyviä podcasteja
Yksin ollessa katson tietty myös netflixiä ja luen kirjoja, mutta podcasteissa yhdistyy kätevästi sekä toisten ihmisten äänten kuuleminen että aivojen ravitseminen. Vaikkeivät ne podit niin älyllisiä olisikaan, niiden kuluttamisesta tuntuu kuitenkin saavan enemmän uusia ajatuksia kuin siitä, että katsoo How I met your motheria kolmatta kertaa uudestaan.
Mun podcast-suosituksia löytyy täältä ja täältä.
Uppoudun johonkin luovaan
Jos en olisi koskaan yksin, mulla ei varmaan olisi mitään harrastuksia. Kamppailen nytkin jatkuvasti ajanpuutteen kanssa, koska mulla olisi paljon ideoita kaikenlaisiin omiin projekteihin (esim. romaanikässäriin, chatfictionin kirjoittamiseen ja blogipostauksiin), mutta liian vähän tyhjiä hetkiä kalenterissa. Oon tänä syksynä riemuinnut, kun oon ollut jonain perjantai-iltana yksin kotona ja oon voinut istua sängyllä joogalegginsseissä ja kirjoittaa rauhassa.
Menen kahvilaan tai kirjastoon
Kahvilat ja kirjastot ovat mulle niin tärkeitä paikkoja, että mun hirvein painajainen olisi asua jossain, missä kumpiakaan ei ole kävelyetäisyydellä. Monesti viikonloppuisin menen aamupalalle kahvilaan jonkun tosi hyvän kirjan kanssa tai sitten kävelen Oodiin, istun siellä isojen ikkunoiden ääressä ja kirjoitan. Yleensä kirjastoretkiinkin kuuluu syöminen ja kahvin juominen (tälläkin hetkellä nautin Oodin kahvilan nyhtökaurabagelista). On ihan erilaista olla yksin kotona kuin yksin muiden ihmisten ympäröimänä.
Joogaan ja unohdan kaiken muun
Puhun nykyään joogasta niin kuin se olisi ihmeitä tekevää ja parantaisi kaikki vaivat ja murheet, mutta siltä se musta tuntuu. Tykkään tällä hetkellä erityisesti astangasta, joka on fyysisesti vaativaa ja ihanan rituaalista. Jokaisessa harjoituksessa toistuvat samat liikkeet ja sarjat samassa järjestyksessä, joten tunnilla ei tarvitse ajatella mitään, ei edes hengityksen rytmiä.
Pidän myös flow-tuntien intuitiivisesta ja virtaavasta liikkumisesta. Se miten intiimillä tavalla joogaharjoituksessa on oman kehonsa kanssa yhteydessä, muistuttaa musta seksiä. Oon nyt ajautunut vähän sivuraiteille tän postauksen aiheesta… Mutta se että keskityn omaan kehooni ja samaan aikaan unohdan kaiken keskittymisen, auttaa silloin, kun oma olemassaolo tuntuu hataralta ja hahmottomalta.
Luen kivoja viestejä
Yleensä yksinolo on musta rentouttavaa ja mukavaa, enkä kieriskele missään katkeruudessa, mutta joskus elämä tuntuu kärsimykseltä. Sellaisia hetkiä varten, kun tuntuu riittämättömältä ja merkityksettömältä (esim. krapulassa), mulla on kännykässä kivojen viestien kansio. Se sisältää kuvia kaikista niistä kauniista sanoista, joita mulle on sanottu piristykseksi tai lohdutukseksi. Myös laulukirjaan kirjoitettujen ihanien merkintöjen lukeminen auttaa, jos rintaa jostain syystä puristaa. Toivon että kaikilla olisi elämässään ihmisiä, joilta kuulee niin rakkaudentäyteisiä sanoja, että niiden avulla jaksaa ne vähän vaikeatkin hetket.
<3 Maria
Voisit tykätä myös:
Viisi ihanaa syystekemistä yksin
Kokemuksia rakkauden ja hyväksynnän voimasta
// Seuraa INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA //