Parasta dagen efter -ruokaa osa 2: sipsikaljaveganismin alkeet

20181214_115927853_ios.jpg

Musta tuntuu etten ole ainoa, jolle tämä marras-joulukuu on ollut hieman rankkaa aikaa. On tietysti koko ajan pimeää kuin valaan vatsassa (ja todennäköisesti myös yhtä märkää), mutta ainakin mun kohdalla kosteus on tarkoittanut myös sellaista oman ruumiin ravitsemista iloa tuovilla juomilla.

(Toivon etten anna itsestäni näillä postauksilla ihan mitään rapaeukkokuvaa, koska mun alkoholinkulutus on kyllä ihan suositusrajojen sisäpuolella, mutta toisaalta, jo mun blogin nimessä on sana viini.)

Viime viikolla kirjoitin terveellisestä ja parantavasta vaihtoehdosta niiden päivien ruoaksi, kun pelkkä ajatus mistä tahansa ravinnosta ja juotavasta tekee olon sairaaksi. Nyt siirrytään toiseen ääripäähän, eli pahamaineisten sipsarien maailmaan. Nämä omalaatuiset ja kummalliset olennot, itseni mukaan lukien, syövät muutakin kuin lehtikaalia ja avokadoa – toisin kuin usein luullaan. 

Monille kasvisruokapainoitteisille ihmisille taitaa tulla lihanhimo juuri ihmisen heikoimmalla hetkellä, kun sekä humalan taso että verensokeri laskevat. Tämä johtaa tunnetusti huonoihin päätöksiin, enkä puhu nyt sellaisista jutuista, joihin tarvitaan esim. nyhtökaurayrityksen festareilla jakamia kortsuja, vaan tarkoitan hairahtamista tavalliselle grillille ja sen tarjoamiin nautintoihin. Tällaisia tilanteita varten on hyvä pitää mielessä, että muitakin vaihtoehtoja on olemassa. (En halua nyt tuomita satunnaisia lihansyöjiä, mutta esittelen tässä vinkkejäni.)

Seuraava lista kasvipohjaisista mättöruoista sopii ehkä parhaiten sellaiselle tyypille, joka ei ole vielä kolunnut kaikkea kauppojen ja ravintoloiden sipsarivalikoimaa läpi. Jos siis olet jo kovan luokan vegaani, saatat ehkä naureskella näille neuvoille ja kaivautua syvemmälle vihisten ja soijanakkien alle, mutta nämä ovat nyt joka tapauksessa sellaisia ruokia, joita minä syön mieluiten hauraina hetkinäni.

5 parasta vegemättöä

Vegaaninen lihapiirakka eli vihis

Hoviruoan vegaaninen kasvispiirakka on niiin hyvää, että mahani alkoi äännellä vaativasti, kun googletin kuvia siitä. Myös Aseman vegemöttönen on tosi hyvää, joskin tulisempaa. Söin yhden vihiksen viime viikolla drinkkien lomassa ja seuralaiseni nauroi, kun halusin nauttia sen veitsellä ja haarukalla. Musta epätervellisyys ei kuitenkaan ole mikään syy luopua eleganssista.

Soijanakkihodarit

Tämä ruoka vaatii hieman enemmän vaivannäköä kuin edelliset, mutta kaiken saa kuitenkin valmiina kaupasta. Osta ainakin sämpylöitä, soijanakkeja (Bon vegan -merkkiset ovat musta parhaita, ja kaikki eri nakkimaiset kasvisvalmisteet löytyvät usein erillisestä vegehyllystä), ketsuppia/sinappia, kuivattua sipulia ja tomaattia. Kokeile kuuman koirasi välissä myös punasipulia, suolakurkkua ja ravintohiivahiutaleita. (Ravinto-/oluthiivahiutaleet sisältävät tosi paljon esim. b-vitamiinia ja tuovat ruokaan juustoista makua.) Terveellisempi versio syntyy kaurasämpylöistä ja sen voi koristella tulisella silmusalaatilla.

Linssisipsit + kaurafraiche-dippi

Estrellan linssisipsit ovat tällä hetkellä lempparisipsejäni, enkä usko että ihan heti löytyy mitään, mikä päihittäisi ne. Olen löytänyt Sen oikean. Sipsit ovat sekä vegaanisia että gluteenittomia (ymmärtääkseni) ja sisältävät paljon proteiinia (13 g / 100 g). Kuin salaattia söisi! Vegaanisen dipin voi sekoittaa moniin eri tuotteisiin, mutta musta kaikkein paras dippi syntyy oatlyn kaurafraiche-tuotteeseen. Se on juuri sopivan paksua, kermaista ja hapanta. Dippijauheista kannattaa valita sellainen, jossa ei ole maitojauhetta. 

Bataattiranskikset ja mustapapuburgerit

Burgerit ja ranet ovat tietysti darraruokien kruununjalokiviä. Suosittelen Pirkan bataattiranskalaisia ja mustapapupihvejä hampparin väliin. Jos haluat tehdä leipäsi itse, katso linkki ohjeeseen otsikosta, mutta jos haluat päästä mahdollisimman vähällä, esim. Hoviruoalla on käsintehtyjä mustapapupihvejä. (Kielistä kiinnostuneena musta on myös hauskaa, että sekä hampurilaiset että ranskalaiset ovat paikannimistä kehiteltyjä yleisnimiä :D)

Wanha kunnon wolt

Jos kädet tärisevät sen verran, että dipin sekoittaminenkin tuntuu liian haastavalta suoritukselta, jaksaa aina varmaan kuitenkin pyyhkäistä kännykästä ruokatilauksen.

Kallion sävelellä on kolme eri vegaaniburgeria, joista oumph-burgeri on musta paras. Vegeannokset sisältävät myös automaattisesti bataattiranskikset, sekasyöjät joutuvat maksamaan niistä lisähintaa! 

Pizzariumin vegaanipizzojen valikoima ei varsinaisesti huimaa päätä, mutta toisaalta kohmelossa ei ylimääräistä huimausta kaipaakaan. Pizzoja ei myöskään ole pilattu millään vegejuustolla, vaan ne ovat ihan rehellisiä, tavallisia kasvispizzoja.

Suosittelen myös esim. Putte’sin pizzoja ja Social burgerjointin vegaanihampparia. Eikä tietenkään pidä unohtaa lippakioski Jänöä, jonka koko valikoima on vegaaninen ja täynnä houkutuksia makkaraperunoista vöneriin ja kolmen kaverin jätskeihin. (Tosin tää kioski lopettaa toimintansa tämän syksyn jälkeen, nyyh, joten kannattaa asioida siellä nopeasti vielä kun ehtii!)

Erinomaisia falafeleja ja meze-annoksia saa myös Hakaniemen Metro Foodista, jossa suosittelen myös vierailemaan ihan paikan päällä, koska annokset ovat kauniita ja palvelu lämmintä. Nyt oon lähdössä jumppaan, joten en ehdi tarkistaa voiko täältä tilata kotiin, mutta mesta on niin hyvien kulkuyhteyksien päässä, että sillä ei nyt ole väliä. Menkää!

Jumpan jälkeen aion syödä näitä hodareita, vaikka onkin fyysisesti tällä hetkellä ihan hyvä olo. Onhan kuitenkin perjantai <3

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Mieli

Huonojen päivien hyvät syyt

20181201_130311048_ios.jpg

En yleensä oikein jaksa negatiivisia ihmisiä, siis sellaisia joiden asiat vaikuttavat aina olevan vähän huonolla tolalla ja joiden kanssa keskustelu keskittyy pieniin ärsytyksen aiheisiin. (Isot ja hankalat jutut ovat sitten erikseen, niitä saa totta kai aina purkaa.) Viime aikoina olen kuitenkin havainnut muuttuuneeni itse tällaiseksi ankeuttajaksi. Mussa saattaa kyllä aina olla hieman sellainen melankolinen pohjavire, mutta yleensä en jaksa jäädä murehtimaan jotain bussista myöhästymistä tai aamukahvin kaatamista pidemmäksi aikaa.

Tässä parin viikon sisällä oon hävennyt sitä, miten usein oon aloittanut jonkun ihmisen kanssa juttelun valittamalla jostain. On sattunut paljon sellaisia asioita, joiden hankaluus ja yhtäaikainen ilmaantuminen ovat ärsyttäneet mua suunnattomasti: talvikengän rikkoutuminen, kylppärin loisteputkilampun palaminen ja läppärini toimimattomuus. Oon juoksennellut ympäri kaupunkia etsimässä uutta lamppua ja sopivaa pakettia läppärin huoltoon lähettämistä varten, ja ylimääräistä stressiä on tullut viimeisten esseiden kirjoittamisesta ja työasioista, joiden piti jo loppua, mutta jotka ovatkin vielä muistutelleet itsestään.

Tiedän, ihan tällaista turhaa lätinää, joka ei liity mitenkään mihinkään oikeisiin, isoihin ongelmiin! Mulla on asiat ihan hyvin, ja vaikka sellainen pieni yhteinen ärsyyntyminen on välillä ihan mukava keskustelunaihe, en silti haluaisi pilata muiden tunnelmia mäkättämällä tällaisista aiheista. Oikeastaan mun pitäisi tuntea itseni melko kevyeksi, koska parin kuukauden työputki loppui viime viikolla ja mulla ei ole mitään hirveän pakollista tehtävää ennen joulua.

Miksi mä en sitten ole ihan huoleton? Aloin miettiä tätä yhtenä päivänä, kun teki niin paljon mieli valittaa jostakin, että tuntui tosi levottomalta ja ihan räjähtämisen partaalla olevalta. Ei tuntunut enää siltä, että huono fiilis johtuisi vain siitä aika kalliiksi tulleesta aamukahvista, jonka kaadoin läppärini päälle tai opiskelujuttujen kiireisestä tahkomisesta, vaan syy oli jossain syvemmällä.

20181201_130746013_ios.jpg

Aloitin ongelman etsimisen fyysisestä olosta, ja tajusin että olen pitänyt itsestäni vähän huonosti huolta viime aikoina: olen skipannut joogatunteja ja syönyt liikaa einesruokaa. Kotini on tosi epäsiisti ja pyykkikori pursuilee, mikä on aika tavallista, mutta kuitenkin energiaa vievää. Päivät ovat tuntuneet musta mahdottoman pimeiltä ja aamulla on vaikea nousta sängystä, kun ei ole pakko mennä töihin. Sellainen kunnon päivärutiinin puute saa mut haahuilemaan koko aamu- ja iltapäivän ja ahdistumaan illalla siitä, että en ole tehnyt juuri mitään.

Muita syitä löysin, kun kaivelin sisintäni vähän lisää. Vaikka mulla on ollut tosi kiva syksy määräaikaisessa työssä ja gradun parissa, oon ollut varsinkin sen työn takia tosi väsynyt jo monta viikkoa putkeen. Oon tehnyt haastavia asioita, joita en oo aikaisemmin päässyt tekemään, mikä tarkoittaa tietysti sitä, että en ole onnistunut kaikissa jutuissa yhtä hyvin. En ota siitä paineita, koska uskon omaan kehittymiskykyyni, mutta sellainen yrityksen ja erehdyksen prosessi on aina vähän raskas.

”Useimmat ihmiset eivät tarkoita myöhässä olevasta bussista naristessaan vain bussia.”

Lisäksi oon hautautunut liikaa kotiin, vaikka oon ollutkin paljon juhlimassa ja muissa riennoissa. En silti välttämättä joka päivä tapaa ketään kaveria, ja parinkin päivän yksinolo tuntuu musta liian pitkältä ajalta. Yksin asuminen on kyllä paras vaihtoehto juuri tässä vaiheessa, mutta ei ihannetilanne. Onneksi mulla on keväällä niin paljon luentoja, että hengaan yliopistolla varmaan taas enemmän kuin kotona.

Tämä tunteiden vuodatus sai mut ajattelemaan sitä, että itse asiassa luulen, etteivät useimmat ihmiset tarkoita myöhässä olevasta bussista naristessaan vain bussia. Jos elämän suurin ongelma nimittäin on epäluotettava joukkoliikenne, voisi kuvitella että ihmisellä on asiat niin hyvin, ettei yksi linja-auto sinne tai tänne tuntuisi missään. Musta tuntuu että melkein kaikilla on kuitenkin jos ei jatkuvasti, niin ainakin aika usein elämässä meneillään myös jokin isompi asia, josta voi olla hankala puhua suoraan, joten on helpompi kertoa siitä kahviläikästä kauluspaidalla tai lähikaupasta loppuneesta glögistä.

En nyt tarkoita sitä, etteikö pienistäkin asioista saisi valittaa. Ehdottomasti saa, sillä nekin ongelmat voivat olla tosi viheliäisiä! Haluan vain sanoa sen, että joskus niiden mitättömiltä tuntuvien ärsytyksen aiheiden takana saattaa piileskellä paljon isompia. Ihmisiä ei kannata ylianalysoida, mutta joskus pintaa raaputtamalla voi paljastua vaikka mitä. Ehkä siihen ankeaan mäkättäjäkaveriin voisi siis suhtautua vähän myötätuntoisemmin ja esim. kysyä, mitä oikeasti kuuluu. Ja omaa marisemissuodatinta voisi vähän virittää sillä tavalla, että kertoo läheisille niistä asioista, joilla on oikeasti merkitystä, ja jättää välillä parin päivän päästä unohtuvat jutut vain omaan tietoon.

Lue myös:

Hyväksy mielen vuodenajat

5 keinoa vähentää stressiä #onkopakkojaksaa

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään