Tuntuvatko ilmastoteot uhrauksilta?

Neljä vuotta sitten näin karja- ja sikatiloilta salaa kuvattuja videoita, joissa eläimiä kohdeltiin niin hirveällä tavalla, etten halunnut enää syödä lihaa. Samaan aikaan aloin lukea ilmastonmuutoksesta ja järkytyin siitä, miten iso osa kasvihuonepäästöistä tulee lihantuotannosta. Siitä lähtien mietin mun kulutusta kaikilla elämän osa-alueilla kriittisemmin kuin aiemmin, en enää vältellyt massasukupuuttouutisten lukemista ja siirryin pelkästään mun henkilökohtaisten ongelmien vatvomisesta isompien ongelmien pariin.

Nyt tuntuu hassulta että tajusin vasta silloin, ettei mun oma elämäntapa ollut kovin kestävällä pohjalla. Kun postilaatikkoon tuli h&m:n uuden sesongin kuvasto, ympyröin sieltä kivoja vaatteita ihan kuin lapsena lelumainoksista ja kannoin postista kotiin isoja tilauksia. Lensin vähintään kerran vuodessa ulkomaille, olin sekasyöjä, menin autolla matkoja jotka olisi hyvin voinut taittaa julkisilla, tungin kaikki jätteet samaan roskikseen. Jotenkin olin koulusta saanut sellaisen käsityksen, että ilmastonmuutoksen vaikutukset tapahtuvat niin pitkän ajan kuluessa, ettei niistä kannata huolehtia ja että riittää, kun lajittelee roskat ja sammuttaa valot kun lähtee huoneesta. En kuitenkaan tehnyt edes sitä.

Tällä hetkellä ajattelen olevani näissä ekologisuushommissa jonkinlaisen janan puolivälissä. Oon kotivegaani, mutta syön välillä muissa paikoissa maitotuotteita ja kalaa. Yritän välttää uusien vaatteiden ostamista, mutta tuntuu vaikealta olla tyytyväinen vaatekaappiin, joka on täynnä läpinäkyviä toppeja ja rikkinäisiä farkkuja. Töissä pitäisi käyttää jotain siistiä ja siveellistä, ja ainakin housuja, kenkiä ja treenivaatteita on vaikea löytää käytettynä. En oo lentänyt moneen vuoteen, mutta oon tehnyt laivamatkoja Itämerellä, ja jossain vaiheessa varmaan vielä lennän jonnekin. Parin vuoden sisällä aion muuttaa vähän isompaan asuntoon. En jaksa kierrättää muoveja, koska niitä pitäisi säilyttää hankalasti jossain keittosyvennyksen nurkassa ja kantaa 500 metrin päähän.

Oon tässä metsäpalo- ja hurrikaaniuutisten pyörteessä miettinyt, mikä on se kaikkein isoin este ilmastonmuutoksen pysäyttämiselle tai hidastamiselle. Tietämättömyys ja tutkitun tiedon kieltäminen ainakin, mutta olisiko näiden asioiden taustalla vielä jotain muuta? Kun joku kommentoi Hesarin uutisen alle sadatta kertaa, että ”ilmasto on aina muuttunut, ei tää johdu ihmisestä” tai että ”vegaanit on tekopyhiä kun ne syö soijanakkeja ja lentää Balille”, purkauksen takana voi olla jonkinlaista sivistymättömyyttä, mutta ehkä myös hankalia tunteita. Olisiko se pelkoa siitä, että jauheliha katoaa kaupoista ja kaikki pakotetaan syömään lehtikaalia ja muuttamaan autottomiin kaupunkeihin?

Kauhukuvat elämän muuttumisesta sarjaksi kärsimystä ja kauheutta vaikuttavat musta sekä siihen, että tekee jotain ympäristön hyväksi että siihen, ettei tee mitään. Pahimpia mahdollisia tulevaisuusskenaarioita käsittelevien tutkimusten lukeminen voi lamaannuttaa, mutta avokadopastan kokkaaminen illalliseksi pasta carbonaran sijaan voi palauttaa osan hallinnan tunteesta takaisin. Jollekin toiselle tyypille se että pitäisi luopua makkarasta ja siirtyä savutofuun, voi kuitenkin olla pahinta mitä voi kuvitella.

Mun on ollut aika helppo muuttaa elämäntapojani, koska oon nuori ja innokas, enkä vielä kovin kyyninen, vaikka välillä tuntuukin siltä että elämä on merkityksetön kasa sekajätettä. Kun menen kavereille kylään, oletuksena on aina, että syödään vegeruokaa. Parin kilometrin säteellä mun kotoa on nyt sekä yliopisto että työpaikka, enkä tarvitse autoa mihinkään. Oon matkustellut kultaisessa nuoruudessani paljon ja tykkään mukavasta elämästäni täällä Suomessa, joten en koe mitään kaukokaipuuta tai intoa lähteä Aasiaan puoleksi vuodeksi rinkka selässä. Eniten päästöjä aiheuttavat harrastukseni ovat ehkä viinin juominen ja uusien kirjojen ostaminen, kaikki muu on melko näkymätöntä ilmakehän hiilidioksidin kannalta. Mulla on varaa ostaa laadukkaita, kotimaisia vaatteita, jotka kestävät kauan.

Tavallaan ymmärrän siis hyvin, että kaikilla ei ole samanlaisia lähtökohtia ekologisuusasioissakaan. Mitä jos koko mun elämä olisi jossain maaseudulla tai kävisin kymmenien kilsojen päässä töissä? Mitä jos olisin ostanut ihanan omakotitalon, jossa kaikille perheenjäsenille ja tavaroille on runsaasti tilaa ja olisi ankeaa muuttaa pienempään? Mitä jos olisin keski-ikäinen ja syönyt koko elämäni samoja kanankoipia ja makaronilaatikkoa? Jos kasvissyönti vaikuttaisi vain joltain punajuuren ja pinaatin jauhamiselta, enkä tykkäisi kummastakaan? Jos tekisin työtä jonka takia pitäisi tehdä paljon bisnesmatkoja ulkomaille? Jos olisin saanut kolme lasta ja kokisin puheet syntyvyyden rajoittamisesta niin syylllistävinä, etten haluaisi lukea enää mitään ilmastonmuutosuutisia?

Tässä etelähelsinkiläisessä opiskelijaelämässä on melko helppoa olla vaatimaton kuluttaja, joka saa iloa siitä että kävelee sunnuntaina kahville meren äärelle, eikä aja joka viikonloppu johonkin automarkettiin shoppailemaan. Suurin osa ilmastoteoista ei tunnu uhrauksilta, koska en joudu luopumaan mistään. Mutta mitä jos olisin sellainen ihminen, jolla ei ole tarpeeksi voimavaroja, mahdollisuuksia tai ennen kaikkea motivaatiota muuttaa erinäisiä asioita elämässään kestävämmälle pohjalle?

Miten voisi vaikuttaa kaikkiin niihin ihmisiin, jotka eivät luultavasti löydä mitään samastumispintaa kalliolaisia vegaanisinkkuja käsittelevistä lehtijutuista? Miten erilaiset elämäntavat voisivat olla mahdollisia maailmassa, jossa kaikkien pitäisi pyrkiä kohti samanlaista kulutuksen ja päästöjen tupruttelun vähentämistä?

Aina kun pohdin näitä juttuja, palaan tähän samaan kysymykseen: miten luovia tässä kulutuskeskeisessä ympäristössä, jossa pitäisi olla yksilöllinen ja vähän menestyneempi ja parempi kuin muut? Miten tästä maailmankatsomuksesta päästäisiin sellaiseen, jossa kaikkein arvostetuinta olisi elää ilman luonnonvarojen tuhlaamista, yhtä vaatimattomasti kuin kaikki muut, niin ettei se tuntuisi ankealta ja surulliselta?

<3 Maria

Voisit tykätä myös:

Mun hiilijalanjälki ja mistä se koostuu

Pienetkin ilmastoteot lievittävät ahdistusta

Kun puhutaan ilmastonmuutoksesta, ei pitäisi puhua intialaisista

// Seuraa INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA //