EMMA:ssa esillä oleva Michael Jackson: On the Wall näyttely on viimeistä viikkoa. Se kannattaa käydä katsomassa juuri siitä syystä, että se on vaikea ja ristiriitainen kokemus.

Juttelin taannoin ystäväni kanssa, joka oli käynyt EMMA:ssa. Innostuin kun kuulin hänen vierailleensa siellä, sillä oletin hänen käyneen Michael Jacksonia käsittelevässä näyttelyssä, jossa National Portrait Galleryn johtajan Dr. Nicholas Cullinanin kuratoimana 48 maailman luokan eturivin taiteilijaa käsittelevät Jacksonin hahmoa ja uraa töissään. Ajattelin oikeastaan, että saisin ystävältäni vertaiskokemuksen, mutta hän ilmoitti, että oli kokenut näyttelyn aiheen niin epämiellyttävänä, ettei oikeastaan ollut halunnut viettää näyttelyssä aikaa.

Reaktio on ymmärrettävä. Michael Jackson on eritoten viime aikoina, Finding Neverland-dokumentin jälkeisenä aikana, ollut erittäin epämiellyttävässä valossa. Näyttelyyn menemistä hannailin minäkin. Vähän samalla tavalla kuin dokumentin katsomista. Minua oli varoitettu etukäteen, että dokkarin jälkeen iltasi on sitten pilalla. No, kuitenkin tuntuu, että juuri tässä reaktiossa on näyttelyn ja ilmiön ydin. Viihde on kulttuurista kulutustavaraa, jonka oletamme viihdyttävän meitä. Näyttely ei viihdytä, mutta pistää miettimään mikä on viihteen hinta. Se, että me kulutamme jotain tässä tapauksessa viihdettä, voi kuluttaa tekijää. Kuka on se, joka huolehtii tekijän voimavaroista. Mitä on vastuullinen viihde?

On the Wall -näyttelyn teoksista moni toimii hyvinkin monella tasolla ja näyttelyssä kokonaisuutena, sarjamaisesti niitä nähtynä tulee olo, että syyttävä katse katsoo tauluista myös katsojaan päin. Onhan totta, että Michael Jackson –ilmiö ei olisi ilmiö ilman meitä katsojia, viihteen kuluttajia. Jacksonia tulee ajatelleeksi näyttelyn aikana eri näkökulmista ja huomanneeksi sen, että hahmona Jackson on ollut hyvin ristiriitainen jo ennen hyväksikäyttö-kohujakin. Rotu-, sukupuoli- ja tasa-arvokysymykset vilisevät mielessä. (Myös loppupeleissä,) Näyttelyn loppusuoralla tulee jopa ajatus, jospa Michael Jackson oli elossa ollenkaan, sillä juttu alkaa tuntua niin mutkikkaalta. Oliko hänellä itsellään kokemus itsestään elävänä (kävelevä) ihmisenä? Millainen oli Michael Jacksonin arkitodellisuus? Tähän pohdintaleikkiin väkevästi osallistuu Adel Abidinin Michael-videoteos, jota suosittelen katsomaan viimeisenä, muun näyttelyn kierrettyään. Teoksessa mutkistuu elävän legendan käsite. Jos on legenda, voi nimittäin viestiä kuolleenakin, sillä elää ihmisten mielissä. Viihdeteollisuus saa myös teoksessa uskonnon piirteitä. Voisiko tulevaisuudessa syntyä täysin virtuaalinen viihdeteollisuuden idolituote, ja tuntuisiko se paremmalta kuin se, että tässä on kyse jonkun ihmisen elämästä? Kuka siitä kantaa vastuun? Toivon, että aikamme esilletuloillaan opettaa meitä jatkossa toimimaan reilummin ja jakamaan vastuuta ilman asioiden kärjistymistä tällaiseen mittakaavaan.

Michael Jackson: On the Wall –näyttely EMMA:ssa vielä tämän viikon. Perjantaina museossa ilmaispäivä, jolloin myös opastus klo 18. Toinen opastus myös näyttelyn viimeisenä aukiolopäivänä sunnuntaina 26.1. klo 13.