3300 ja vähän muuta

Piripintainen viinilasillinen ulkona maksaa 1,50€, um e meio. Juon sellaisen jokainen ilta jossain.

Suosikkini on kello seitsemän valo. Se ei ole enää niin jyrkkä ja kirkas kun päivällä, vaan jotenkin täydellinen tämän kaupungin muiden sävyjen kanssa. Ennen puoltayötä kun kävelen kotiin, samassa kadunkulmassa päivystää aina poliisi. Ja vielä komea sellainen. 

Jään lounaan jälkeen yksin juomaan kahvia pitkäksi aikaa. Kieputan laukun hihnan nilkkani ympärille, nojailen taaksepäin ja tuijottelen ihmisiä.

Ostan kaupasta oliiviöljyä ja jotain vihreää tuntematonta jota laitan pastan päälle. Kun istun huoneeni ulkoikkunalaudalla (vaarallista, mutta pakollista), mulla on melkein merinäköala. Tai siis jokinäköala. En muista edelleenkään yhdenkään kämppiksen nimeä, mutta koska elämme niin eri päivärytmissä, ei sillä ole mitään väliä. Yöpöytäni laatikossa on Uusi testamentti, mutta sen sijaan että lukisin sitä iltaisin, googlettelen fun facts about Lisbon.

Suomessa liuskoittuneet kynnet ovat yhtäkkiä jo muutamassa päivässä ihan kunnossa. Ehkä siksi, että juon kalkkipitoista vesijohtovettä litrakaupalla joka päivä. Kaivan tyhjiöpusseja matkalaukkuni pohjalta ja niistä rypistyneitä kesävaatteitani ulos. Ulkona on niin lämmin, että asua on vaihdettava kahdesti päivässä. En valita.

Fun fact kertoo, että tässä kaupungissa aurinkoa on vuodessa 3300 tuntia. Onneks pakkasin d-vitamiinia mukaan vain yhden purkin jämät.

Ja onneksi joka kerta kun eksyn tosi pahasti, voin ottaa taksin, aloitusmaksu 3,50€. Ainakin nyt aluksi.

—–

This is how my new life looks.