Miehet (ja mummon neuvot)
Sinä päivänä kun piti olla ihanan aurinkoista ja alkaakin sataa kaatamalla, ajattelen:
Thank God.
Seison komean ex-vuokraisäntäni kanssa rappukäytävässä jumissa. Hän on matkassa moottoripyörällä, minä ilman sateenvarjoa. No ei auta muu kun mennä kahville.
Tosi harmi.
Juon maitokahvin, koska en kehtaa alkaa selostaa sitä, miten ärsyttävää on ettei kahviin saa soijamaitoa. Mies tarjoaa ja naurattaa tarjoilijanaista jollain jutulla. Taas ärsyttää etten osaa kieltä. Sitten puhumme siitä, kuinka hän, aikuinen mies, pelkää kissoja. Ja lomista sekä kivan elämän määritelmästä. Mies juo sitruunalimsaa, syö leivoksen ja sanoo olevansa onnellinen. Kivan elämän määritelmä voisi olla vaikka siinä.
Paikallisissa miehissä on jotain jännittävää. Tietysti.
Niinkuin vaikka uutuudenviehätys. Ja tietynlainen aksentti. He puhuvat englantia hitaanlaisesti (Mutta oikein hyvin. Yksi jopa käytti sanoja hip, posh ja cool kuvaillessaan eri kaupunginosia. Näiden sanojen eri merkitysten tajuaminen kun vaatii jo kielitaitoa.) Portugalia he puhuvat tietysti supernopeasti ja ääntävät eri kaupunginosien nimiä niin hassusti. SSSShhantosssss, Esssshhhtrela, Casssshhhcais.
(Ja kaikilla on sukulaisten beach house rantakaupunki-Cascaisissa. Tai sitten se on joku naistenhurmauslaini, jota jokaikinen mies käyttää).
Minun nimeni he taas lausuvat näin: Saaaaaaaaaara.
Täällä taitaa olla aika paljon noita tahattomia hipstereitä, sanoo kaupungissa vieraileva ystäväni kun juomme kaljaa baarissa.
Kyllä, lähes jokaisella miehellä on tumma tuuhea parta, joka saa kenet tahansa näyttämään hipsteriltä. (Plus ihan käsittämättömän karvaiset jalat). Minä en jaksa sheivata sääriä kun kerran viikossa. Tuskin nuo edes huomaavat näitä valkoisia haituvia, jos ovat tottuneet katselemaan omia jalkojaan, päättelen.
Havaintoni tämän maan miehistä tosin perustuvat kolmiin treffeihin. Eli en yleistä, ihan vielä.
Ensimmäinen mies, jonka tapasin, oli varmasti koko maan ainoa miespuolinen kasvissyöjä. Jostain syystä koin tarpeelliseksi valehdella että olen itsekin sellainen, vaikka tosiasiassa syönkin kalaa. Ehkä siksi, että hän halusi paasata aiheesta tuntikausia. Piti sitten käydä poistamassa instafeedistä jättimäisen katkarapupizzan kuva edelliseltä viikolta. Hupsis. Mies oli tumma, tatuoitu ja pelasi jalkapalloa. Sitten hänellä oli lemmikkikani, josta hän postaili videoita instagramiin. Ihanan hämmentävä yhdistelmä.
Seuraavat olivat vähän vahinkotuplatreffit joille eksyin kun ystäväni tapasi paikallisen miehen, joka toi kaverinsa mukanaan. Yhtäkkiä huomasimme että olemme kaikki töissä samalla alalla. Joimme euron olutta auringonlaskussa ja opettelimme eri eläinten ääniä, kahdella eri kielellä. Ei vuosisadan rakkaustarina, mutta meistä tuli kuitenkin tuttuja, jotka edelleen pitävät yhteyttä. Ja universumi hoiti asian niin, että tällä hetkellä asumme 500 metrin päässä toisistamme.
Kolmas olikin sitten se liian komea mies, joka edelleen säännöllisin väliajoin kyselee, mitä minulle kuuluu. Hyvin vähänsanaisesti. Jos kiinnostaa, pyytäköön itse uusintakahveille, ajattelen.
Sitten mietin 89 -vuotiasta mummoani, joka sanoi minulle viikkoa ennen lähtöä:
Portugalissahan on tosi komeita miehiä. Otat sitten sen KOMEIMMAN!
Hmm.
Tekee mieli soittaa mummolle.
—–
When I left to Lisbon, my 89 year old grandma gave me one advice:
There are very handsome men in Lisbon. Be sure to take the one that´s the most handsome.