Salareissussa

Työmiehet rakentavat naapureilleni privaattia uima-allasta takapihalla. Kuuntelevat samalla Lana del Reytä ja juovat kaljaa.

I´ve got this summertime, summertime sadness, raikaa parvekkeen ikkunoista.

Minä istun hikisessä olohuoneessa ikkuna auki ja kirjoitan viestiä. Se alkaa näin: That´s crazy. No way!

Edellisenä päivänä istun kattoterassilla, josta turistit eivät tiedä. Sinne täytyy kävellä parkkihallin läpi, mennä epäilyttävällä hissillä ja juuri kun usko alkaa loppua, kiivetä vielä rappuset ylös. Istun siellä kauniissa vaatteissa, aurinkolasit päässä, drinkki kädessä ja

itken niin että naama kastuu märäksi ja puhun enemmän kuin aikoihin. Mutta se auttaa. Seuraavana päivänä olo on ainakin viisi kiloa keveämpi.

Viesti, jota kirjoitan, alkaa siis näin: That´s crazy. No way!

Olen tavannut miehen kerran

ja hän pyytää minut viikonloppulomalle Etelä-Portugaliin, lähtö seuraavana aamuna. No en todellakaan lähde, hullu, ajattelen ja vastaan samalla tavalla.

No sitten kuitenkin lähden.

Istumme bussissa kaksi ja puoli tuntia. Ostan kioskilta Portugalin Voguen, jota mies kääntää minulle, hikeä pyyhkien. Normcore, mitä tämä edes tarkoittaa? Minulla on pussillinen pähkinöitä eväänä ja päällä uusi suosikkihame, eikä mukana juuri mitään muuta. Siihen nähden että olemme tavanneet kerran, kaikki on aika luontevaa. Myöhemmin mies tosin kommentoi, ettei ole ikinä kuullutkaan suomalaisista, jotka puhuvat taukoamatta.

Ah, niin siis minä.

(Välihuomautuksena: bussimatkan aluksi vaadin miestä lähettämään kotiosoitteensa ja kuvan passistaan Lissabonissa asuvalle ystävälleni, ihan vaan yleisen epäluulon vuoksi. In Finland, this is totally normal).

Pikkukaupungissa majoitumme suloiseen minihotelliin, jossa on vain viisi huonetta. Lattiassa on kahta erilaista värikästä laattaa, huoneessa kukkaverhot ja toista kukkakuosia oleva päiväpeitto. Kuinka söpöä! Rannalle kävelee viidessä minuutissa.

Ulkona on myös ihana pieni puutarha, joka tosin on pilattu rumilla muovituoleilla. Istun tuolilla ja laitan huulipunaa, kun viereeni tulee istumaan ehkä nelivuotias tyttö. Hän hymyilee leveästi ja osoittaa minua, kaivaa sitten jostain oman huulipunansa ja levittää sitä huuliinsa, sotkien lähes koko naamansa. Ja juoksee sitten pois vilkuttaen minulle.

Syön ihanaa katkarapusalaattia, outoa kalaperunayhdistelmää, nimipäiväleivoksen, juon punaviiniä ja sangriaa, uin meressä, näen kissanpentuja, uusia ihmisiä illallisella, ihastelen maisemia, sumua ja aurinkoa, kivoja pikkufestareita, hassua suihkupullosadetta kesken helteen, jylhää biitsiä, kirkasta vettä

ja koko ajan vaan mietin:

Miksen pakannut kuivashampoota mukaan? Tai edes hiuslakkaa? Karmiva tukkani on ihan ok edestä, mutta takaapäin paljastuu hikinen ja rasvainen totuus.

Ja kohtelias mies kun ei koskaan kävele naisen edeltä mihinkään.

Virhe.

—–

I went on a mini holiday to Sines. Such a beautiful place.