Ne vaikeimmat suhteet (ikinä)

The truth is
I never bought into your bullshit,

sanotaan siinä biisissä, johon olen samaistunut tänä syksynä eniten.

Minä en haluaisi nyt välttämättä olla biisin tapaan high by the beach, koska en sellaisia harrastele (joku tosin harrastelee sellaisia koulun pihassakin tuosta vaan, haistan kyllä). Mutta kelpaisi olla muuten vaan by the beach ja Lana del Rey:n tyyliin coolisti
over you.

Tai niin alan ollakin. Yli kuukausi sitten uuden elämän ensimmäinen suhdeviritelmä kaatui. Siitä selviäminen oli yllättävän helppoa
ja samalla

aika hiton kamalaa. Ainahan se on, olivat olosuhteet mitkä tahansa.

Mutta aina tulee taas se päivä, jolloin ajaa metrolla kyseisen tyypin kotipysäkin ohitse, eikä katso ikkunasta ajatellen näkyisikö sitä. Ja se kerta, kun jonkun toisen viestit saavat hymyilemään yksin kadulla kävellessä. Siitä tietää että selvittiin, taas kerran.

Kun muutin ja tyhjensin asuntoni, jossa olin asunut seitsemän vuotta, sieltä kaappien kätköstä löytyi vaikka mitä. Eksien vaatteita, muita tavaroita, saatuja lahjoja, takaisin otettuja annettuja lahjoja, levyjä, leffoja ja muuta. Mutta kaikkein pahin: iso kasa päiväkirjoja, joissa oli ne kokonaiset suhteet. Yritin vain tunteettomasti latoa ne kaikki mustiin jätesäkkeihin, mutta ei, en tietenkään pystynyt.

Päädyin istumaan yhden yön olohuoneen lattialla ja lukemaan kaikki ne läpi, vuosi toisensa jälkeen. Ensin suoraan sanottuna vitutti. Miten olenkaan onnistunut tässä kaikessa? Miten monta kertaa olen ihastunut, rakastunut, pettynyt, itkenyt ja sitten edelleen uskonut vielä ihmisiin ja itseeni. Ja miksi ihmeessä? Minkä tahansa muun asian kanssa olisin jo luovuttanut. Ei tuu mitään.

Voi kun voisi vain irrottaa aivoistaan sellaisen osan, joka kerta toisensa jälkeen pakottaa taas ihastumaan ja haluamaan jakaa elämäänsä jonkun toisen kanssa, sanon myöhemmin ystävälleni, joka kertoo sydäntä särkevän tarinan parisuhteensa päättymisestä.

Mutta sitä palasta ei saa aivoistaan irti. Ei saa, enkä haluakaan, vaikka nostankin monta maljaa sanomalla: En enää ikinä edes PUHU yhdellekään miehelle.

Menneenä kesänä olen elänyt enemmän kuin aikoihin: tavannut uusia tyyppejä, deittaillut, käynyt illallisilla, drinkeillä, minireissuissa, roadtripillä, yöbiitsillä, juhlissa. Sitten päättänyt pysyä friend zonella, päättänyt ihan muuta hetken päästä, herännyt ihan oikeasta paikasta ja aivan väärän tyypin vierestä. Ja ollut onnellinen ja ihan hiton onneton, hyvin vaihtelevasti lyhyen ajan sisällä.

Silti on parempi että on edes draamaa ja kamalaa, kun se ettei ole yhtään mitään ja menee vaan ihan hukkaan,

luki päiväkirjani vikalla sivulla, vuodelta 2008. Moni mielipide on muuttunut sitten noiden aikojen, mutta tämän allekirjoitan edelleen, ihan 100%.

—-

Lana,

I know how it feels. I really do.