Feels like home(kaupunki)

 

 

Tämä kuva rakkaasta Lissabonistani kertoo paljon.

On aika täydellistä asua kaupungissa, jossa on helmikuussa kukkivia puita, vihreää nurmikkoa ja päivisin keväisen aurinkoista ja ihanaa. Voi istua ulkona ilman kaulaliinaa, juoda puolentoista euron viinimukillisen kioskissa ja ajatella: voi mikä taivas. 

Sitten kun kuvaa katsoo vähän tarkemmin, huomaa myös sen, että kukkivan puun taustalla on homeinen seinä. Eikä se ole ainoa homeseinä tässä kaupungissa. Homeseiniä on aivan joka puolella, ulkona ja sisällä. Olen asunut Lissabonissa viidessä eri asunnossa, joissa kaikissa on ollut mustaa hometta. Kesäaikaan homma on ihan siedettävissä kantimissa, mutta kosteat ja viileät talvet saavat homeen villiintymään. Ja kun pesee sitä hometta seinästä ja ikkunanpielistä pari kertaa viikossa, alkaa suoraansanoen vituttaa.

 

 

Ihmisillä on myös jatkuva yskä, Lisbon cough tai koko talven kestävä kurkkukipu. Olen menettänyt kaksi kertaa ääneni päiväkausiksi saman asian vuoksi. Muuttaminenkaan ei auta, hometta kun on kaikissa asunnoissa, uusissa tai vanhoissa. Tai ainakaan en ole tavannut yhtäkään ihmistä, jonka kotoa sitä ei löytyisi. Kauhutarinoissa on myös ikkunalaudalla kasvavia minisieniä. Jos kaikkea keittiössä säilytettävää ei pakkaa tuplamuoviin, syö kaiken sitten kivan kostean nihkeänä. Valmiiksi kosteaan vessapaperiin tottui suht nopeasti. Paikallisia ihmisiä home ei tunnu haittaavan, me expatit sen sijaan puhumme siitä koko ajan. 

Kostea ilma on tietty ihana hiuksille, ne laineilevat eivätkä kuivetu, samoin iho on hyvässä kunnossa läpi vuoden. Kroppaakaan ei tarvitse rasvailla joka suihkukäynnin jälkeen.

Mitä home sitten tekee ihmisen sisuskaluille, sitä en halua edes ajatella. Täytynee kai vaan istua ulkona ja katsella sitä aurinkoa, miettimättä liikoja. (Vaikka oikeasti mietin tätä asiaa aika usein). 

 

—-

 

Home sweet home seems to be the perfect title for this photo, since home in Finnish meand mold.
And we have that a lot here in Lisbon.