On liian hiljaista (ja ajatuksia)
Mustanharmaat riisutut puut näyttävät harmaata taivasta vasten aivan kuolleilta. On hiirenhiljaista.
Suomessa on aina niin hiljaista että kuulen omat ajatukseni. Ne huutavat pääni sisällä
mitä sinä nainen oikein aiot tulevaisuudessa tehdä, missä aiot asua, mistä saat rahaa ja mitä teet? MITÄ TEET?
Kävelen pitkin pimeää autiota katua. Alepan keltainen valo killottaa tien päässä. Mätän ostoskoriin tuttuja tuotteita, pienimmässäkin lähikaupassa on vegaanijuustoja ja kaikenmaailman erikoisasiota.
Olen samaan aikaan sitä mieltä että parasta olisi jäädä Suomeen asumaan nyt samantien ihan pysyvästi ja että en luultavasti koskaan enää sopeutuisi tähän maahan.
MITÄ AIOT TEHDÄ, huutavat ajatukseni päässä kaiken hiljaisuuden keskellä.
Olen entisen työkaverini tyhjässä asunnossa, jossa kaikki hiljaisuus vyöryy päälle. Ei kuulu naapurista kengät jalassa puulattialla kopistelua, ei avonaisen ikkunan takaa jutustelua ja puistokahviloiden ääniä, ei kuulu mitään. Yhtään ääntäkään. Rappukäytävä on hiljainen, suomalaiset osaavat sulkea ovet paiskomatta ja poistua ulko-ovesta ennen kuin alkavat kälättää ääniviestejään ja senkin osaavat tehdä normaalilla äänenvoimakkuudella.
Kuulen pelkästään jääkaapin hurinan
ja ne painostavat ajatukseni.
Kynttilän liekit lepattavat kaikessa hiljaisuudessa kauniissa kipoissaan. Kaikki astiat sopivat yhteen ja mietin omia muuttolaatikoitani, joista puolet meni vahingossa roskiin ja toivon että joku löysi sieltä Marimekon viinikarahvin, jota en sitten enää koskaan täytä kauniissa keskusta-asunnossani vieraita odotellessa.
Samaan aikaan yksi lasikannu tuntuu hirveän suurelta menetykseltä ja sitten siltä että jos en koskaan olisi lähtenyt, en tietäisi elämästä vielä yhtään mitään.
On pimeää: aamulla ja aamupäivällä, iltapäivällä sitten näyttää jo illalta ja kello neljältä keskiyöltä. Kymmenen uutisten aiheeksi pääsee se, että ylihuomenna aurinko saattaa näyttäytyä.
En saa nukuttua, olen väärässä rytmissä ja aikavyöhykkeellä, on liian kuumaa, ajatukseni ovat liian äänekkäitä. Katselen seinään hejastuvaa kukkivan puun mallista varjokuvaa ja kuuntelen omia typeriä ajatuksiani, jotka luuppaavat päässäni ympyrää.
Mietin ystäviäni kahdessa eri maassa. Ketä kaipaisin eniten, se voisi tulla täysin yllätyksenä, opin sen jo viimeksi muuttaessani toiseen maahan. Sitten selaan puhelimestani kaksi tuntia kuvia Japanista.
Jos joku vielä kerran esittää minulle (varmasti ihan hyväntahtoiseksi tarkoitetun) kysymyksen siitä miksen muuttaisi Japaniin, kirjoitan kirjan siitä miten eri maihin muuttelusta
ei saa kun ajatuksensa sekaisin.