Elämä on (muutakin)
Valitin taannoin ystävälleni, kuinka VIHAAN (muuten niin kivan) Company -lehden I love my life -palstaa. Siellä kun joka kuukausi joku keskimäärin 25-vuotias ihminen kertoo täydellisestä elämästään ja kuvailee kauniilla kuvilla varustettuna sitä, miten hän viikonloppunsa viettää.
Näiden tyyppien ammatit ovat tietysti kategoriaa korusuunnittelija, stailistin assari, bloggaaja/dj (hmm, miten sulla on sitten ison näköinen luksusasunto Lontoon trendialueella) tai jotain muuta supercoolia. Heillä on aina täydelliset hiukset, vintagelöytö-garderobit, tilavat asunnot ja ihanat hipsterimiehet. Pahin oli kuitenkin tyttönen, jonka bisnes oli kukkatoimitus. Eli se, että hän pyöräili stailikkaana kaunis kukkakimppu kädessä trendipyörällään viemään sen yhden kukkakimpun kerrallaan asiakkaalle. Anna mun kaikki kestää!
Tässä vaiheessa suljin lehden, kiskaisin lounas-linssikeittoni loppuun ja päätin lopettaa palstan lukemisen.
Mutta kyllä monen, ja sunkin elämästä saisi ton kuuloisen, ystäväni sanoi jos sen vaan kuvailisi noin.
Samaa pohdin toisen ystäväni kanssa
Niin, kyllä mä instagrammasin kaikki nää kauniit mansikkaleivokset ja viinilasit, mutten sitä kun oksensin noroviruksessa kaksi päivää kuoleman kielissä.
Tottahan se on. Jos vilkuilit tällä viikolla mun Instagram -feediä, et nähnyt sitä, että mulla oli huono hiuspäivä-viikko, outo allerginen reaktio naamassa, huono omatunto siitä, etten ehtinyt lenkille yhtenäkään iltana vaikka on valoisaa ja että söin laihaa linssikeittoa neukkarissa kun muut olivat lounaalla. Etkä sitä, etten saanut kirjoitettua yhtä työjuttua vaikka kuinka yritin ehtiä koko viikon, että kaikissa sukkahousuissa oli reikiä ja samat likaiset astiat viruivat (ja viruvat edelleen) tiskialtaassa. Lisäksi kävin koko viikon suihkussa pimeässä, koska ensin en ehtinyt ostamaan uutta vessan loisteputkilamppua ja sitten kun ehdin, en vaan saanut sitä silti toimimaan. Näit ehkä sen, että kävin yhtäkkiä tosi monessa tilaisuudessa, jossa oli herkkuruokia, skumppalaseja, tyylikkäitä uutuustuotteita ja kauniita ihmisiä.
Niin. Paras tapahtuma oli kuitenkin se, jossa toista kenkäänsä vastaan sai kylmän kaljan ja tulista papukeittoa ja hörppiä niitä ulkona kadulla muiden sukkia katsellen. Ja tietysti mulla oli just ne reikäiset sukkahousut jalassa. (Lopuksi sai sen kenkänsä takaisin, onneksi).
Kaikella on kaksi puolta, aina.
Yritän muistutella tätä itselleni silloin, kun haluan heittää sen lehden ikkunasta ulos ja hautautua sohvalle (imuroimattomien) peittojen alle. Tai silloin kun jonkun muun elämä kuulostaa niin hiton täydelliseltä että tekee mieli raivostua.
Kellään ei mene aina vaan hyvin. (Ja jos menee, on sekin aika tylsää)
—–
Things sometimes look perfect, but there´s always too sides to every story.