Paluu lapsuuden kesiin

Kun viime syksynä alettiin suunnitella sukutapaamista, sanoin heti: Jos se on heinäkuussa, en sitten tule.

Vaikka olen yli kolmenkymmenen, edelleen joskus on toteltava äitiä, joka sanoo: Nyt on kuule pakko tulla. Viimeisen lomaviikonlopun vietin siis saaribileiden ja terassien sijaan mummolassa, keskellä Keski-Suomea.

Parasta mummolassa on mummon lisäksi tietysti se, että syödään koko ajan.

Ja kolmanneksi parasta: kaikki ne ihanat mummon säilömät aarteet: vanhat astiat, retro-aurinkotuolit, neljäkymmentä vuotta paketissa olleet kertakäyttöhaarukat, omituinen leluaasi lapsuudesta… Ihan parhaita! Ja tietysti miljöö, joka muistuttaa lapsuuden kesistä, jotka olivat aina niin pitkiä ja kuumia.

Eloa sukutapaamisiin tuovat tässä suvussa ennen kaikkea koirat, joita löytyykin kaikenkaikkiaan viisi kappaletta. Omat kissani jätän suosiolla aina kotiin, koska siitä soppa vasta syntyisikin kun lasten ja koirien lisäksi pihamaalla juoksentelisi vielä kaksi kissaa.

Viikonlopun aikana havahduin ajatukseen, miten onnekasta onkaan kun vielä tässä iässä on mummola, jonne mennä.

Ja nyyh, ne lapsuuden kesät kun uitiin koko päivä, paistettiin illalla nokkoslettuja ja nukuttiin vintissä kukkalakanoissa. Oi nostalgia.

—–

Spent a weekend at my Gramdma´s and got very nostalgic over my childhood summers.