Unelma joka ei onneksi toteutunut

Suunnittelin vuosikausia,

että ottaisin palkatonta vapaata töistä ja lähtisin puoleksi vuodeksi Aasiaan. Yksin. Istuisin vuorenrinteellä jossain keskellä ei mitään ja katselisin merelle. Ja olisin vain omien ajatusteni kanssa.

Tämä ja huulilävistyksen ottaminen 90-luvulla kilpailevat tähänastisen elämäni tyhmimmät ideat –tittelistä.

Olen istunut kahviloissa ja puistoissa niiden omien ajatusteni kanssa nyt useamman viikon ajan ja käy aika äkkiä ilmi, ettei niitä ajatuksia niin kauheasti olekaan.

Olen suunnitellut yhden kirjaprojektin, jota haluaisin tehdä, ja yhden kuvitushomman. Tehnyt yhden hääkutsun ja yhden logon. Olen käynyt museoissa, pyörinyt kaupoissa ja juonut mehuja terasseilla. Olen kävellyt kahta eri reittiä kotiin, kolmea eri reittiä pois kotoa. Oppinut, minne kujille ei kannata mennä maleksimaan yksin ja missä kioskissa on komein kahvimyyjä. Olen ajanut metrolla kauas ja takaisin, löytänyt kaupan jossa myydään suht hyvää ruisleivän korviketta ja mistä kaupasta saa chia-siemeniä ja mistä taas parasta proseccoa. Olen eksynyt ja yhtäkkiä huomannut taas palanneeni kartalle.

En ole koskaan ollut rantaloma –ihminen, koska tylsistyn kirjan lukemiseen ja loikoiluun jo kolmessa päivässä. Nyt haluaisin lukea kaikki ne kirjat, jotka pakkasin pahvilaatikkoon ja tungin vinttikomeroon. Voisin tietysti ostaa portugalin kielisiä kirjoja ja lukea niitä sanakirjan kanssa. Arvatenkin vaan selailen mielummin muotilehtiä. 

Yritän refleksinomaisesti vahingossa selata myös jatkuvasti työmeilejä. Ehkä ihmisellä on lihasmuistissa tsekata kerralla kaksi postilaatikkoa: oma ja työ.

Tällä hetkellä mulla on to do –lista, jossa sanotaan:

– Osta kameran piuha

– Käy verotoimistossa (heinäkuussa)

Ja siinäpä se.

Tavallaan rakastan tätä toimettomuuden tunnetta, mutta myös vähän vihaan. On paljon ihanampaa olla tekemättä mitään silloin, kun on oikeasti tekemistä. Ihmiselle, jolla on vuosikausia ollut päivätyö, freelance -töitä, blogi ja suht laaja sosiaalinen elämä,

tällainen toimettomuuden tila on todella outo.

Mutta sitten luen viisaat sanat Facebookin chätti-ikkunasta ja rauhoitun:

Mä oon jotenkin tajunnu

että uutta ei voi syntyä mistään muusta kuin

tyhjyydestä ja tylsyydestä. Sanoo ihminen, joka on kokenut saman.

Tein suuren elämänmuutoksen ja muutin tänne siksi, että asiat olisivat eri tavalla kuin kotona Suomessa. Nyt ne ovat.

Nyt totuttelen siihen. Se olkoon tärkein asia to do –listallani.

—–

After working full time for 10 years, I´ve found it quite hard to switch to not-doing-anything-mode. Don´t get me wrong, I really enjoy it, but it also makes me feel very useless. But the reason I came to Lisbon, was that things would be different.

Now they truly are. And on my to do list is the fact that I have to get used to it.