Ajatuksia expat-ystävyydestä
YO, FINLAND, huutaa joku perääni kadulla eräänä päivänä.
Kas, se on ranskalainen kaverini, jonka kanssa kutsumme toisiamme todellakin kotimaidemme nimillä. Yo France, vastaan tietysti. Hänen ihan oikea kotimaansa on tosin paljon Ranskaa etelämmässä ja hetkellisesti Lissaboniin kyllästyttyään, hän kertoi juurikin tuolloin kadulla törmätessämme menevänsä kolmeksi kuukaudeksi Angolaan auttamaan perheen yritystä kasvamaan.
Tällaista se usein on, expat-ystävyys siis. Ihmisiä tulee ja menee eri syistä ja aina toisinaan kun on juuri huokaamassa että vihdoin on tarpeeksi ystäviä erilaisia tarpeita varten, ei sitten taas olekaan. Expat-ystävyydessä on tietysti väliaikaisuuden lisäksi läsnä myös kulttuurierot, jotka tunkevat esiin aina välillä, sitten toisinaan ne voi ihan täysin unohtaa. Amerikkalaisen kaverini kanssa tilitysviinilasilliselle istuttuani hän sanoo: Niin, mitä kuuluu ja sitten korjaa samantien: Ääh, kyllä sä tiedät et mä en oo tollainen amerikkalainen, voidaan mennä HETI SUORAAN ASIAAN.
Toinen amerikkalaiskaverini kertoo edelleen ylpeänä hetkestä, jolloin hän ajatteli minua ja suoraa suomalaisuuttani ja kertoi kotiinsa yllätysvierailulle tulleelle kaverinkaverille että tämän on nyt (kolmannen kahvikupillisen jälkeen) lähdettävä pikkuhiljaa kotiin. En oo koskaan heittänyt ketään ulos, ihan kauheen röyhkeetä, mutta ajattelin että What would a Finnish person do ja sitten vaan päätin etten jaksa kuluttaa koko sunnuntaitani kuunnellessa jonkun sellaisen ongelmia, josta en edes oikeasti tykkää.
Itse olen huomannut ulkomaalaisiin ihmisiin tutustuessani sen, että portugalilaistytöt eivät minusta perusta, saksalaisten naispuolisten kanssa taas tulen aina tosi hyvin juttuun.
Lissabonissa asuu tällä hetkellä todella paljon expatteja ja heillä on aktiivisia ryhmiä ja tapahtumia. Oltuani kolme vuotta eräässä tuollaisessa Facebook-ryhmässä, menin kuukausi sitten ekaa kertaa jokaviikkoiseen Digital nomads meetup -tapahtumaan. Siellä juotiin viiniä ihan kuin tavallisena baari-iltana ja juteltiin normaaleista asioista. Hah. Olin yllättynyt.
Ja sitten kaiken kruunasi juuri maahan muuttanut nainen, joka sanoi: Ooh melkein neljä vuotta oot jo ollu täällä, olit siis ennen meitä muita expatteja. AH NIIN OLIN, teki mieli sanoa ja kohota muita ylemmäs. Sitten vieressäni oleva saksalaismies kertoi asuneensa Lissabonissa jo seitsemän vuotta.
Oli miten oli, olen kokenut koko ulkomailla asumisen ajan vaikeuksia samaistua muihin expatteihin ja sitten myös ihan portugalilaisiin ihmisiin. Niin no sä et nyt tykkää kenestäkään, muotoili tämän eräs ystäväni. Ensin nauratti, sitten tajusin että en ole ehkä helpoimmasta päästä siinä ihmisiin tutustumisessa. Se kun tuntuu ulkomailla vaativan ihan erilaista ponnistelua kuin Suomessa, koska ihmiset ja tavat ovat niin erilaisia. Olen myös aika helposti luovuttavaa sorttia: jos jonkun kanssa ei ole heti kivaa, en jaksa kauaa yrittää.
Vietetäänkö Suomessa muuten Valentine´s day:tä, kysyi ranskalainen kaverini juuri silloin kadulla törmätessämme.
Joo, vietetään, mutta meillä se on käännetty niin että se on Ystävänpäivä, mennään usein ystävien kanssa jonnekkin. Oh Finland, ihanan epäromanttista, hän totesi. No mut haluutko mennä drinkeille silloin? No eikun mä oon jo sopinut menoa mun SUOMALAISEN YSTÄVÄN kanssa.
Ne suomalaiset ystävät kuitenkin on aina ja ikuisesti siellä listan yläpäässä.
Ihanaa ystävänpäivää! (Varsinkin Suomeen)!
—-