Ei se miltään näytä kuvassa kuitenkaan

 

 

Ehkä vaan ajetaan sinne auringonlaskun aikaan, sanoo ystäväni.
Mä en nyt yhtään muista oonko käynyt siellä, sanon puolestaan minä. Etelä-Portugalissa on muutamia paikkoja joissa olen kyllä ollut, mutta olen blokannut mielestäni suurimman osan niistä reissuista, koska ne olivat vähän epäonnisia.

Enkä koskaan kirjoita ylös asioita, kuvittelen aina muistavani kaiken. Niinkuin vaikka rannan, jolle aurinko laskee erityisen kauniisti. 

 

 

Täysin tyhjä ranta, sellainen auringonlasku että tekee mieli samaan aikaan itkeä ja sitten taas olla onnellinen. Ystävä tekee kärrynpyörän, minä huomaan sanovani ei se kuvissa näytä kuitenkaan samalta. 

Olen laittanut tänä kesänä aikarajoituksia ja muistutuksia puhelimeeni. Viisi minuuttia päivässä tätä, puoli tuntia tuota enkä jaksa enää laittaa kuviin filttereitä ja suoristella horisontteja. Ole enemmän jossain muualla kuin puhelin kädessä. Mutta sitten kun näyttää tältä, ole vaan puhelin kädessä. Sillä mikään ei kai ole typerämpää kuin
selittää jollekin hienoa auringonlaskua ilman kuvaa siitä. 

 

 

Muistan sen siitä kun yritin deittailla miestä joka lähti Intiaan viikkokausiksi. Palatessaan hän horisi maan kauneudesta tuntikausia. Kun pyysin nähdä kuvia, mies osoitti teatraalisesti silmiään. Ne on täällä tallessa.

Kaikkia elämäni biitsejä en muista, mutta tuon tilanteen ärsyttävyyden muistan varmasti ikuisesti 😀

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *