En tiennyt että olen rohkea
Tapasin hiljattain ihmisen, jota en ollut nähnyt vuosiin. Siinä kuulumisia vaihtaessa hän tokaisi:
Oot kyllä tehnyt aina tosi rohkeita valintoja.
Minäkö, häh, ajattelin. No en kyllä ole. Minähän olen vain ajelehtinut, ilman mitään suuria päämääriä. Mumisin jotain epämääräistä vastaukseksi, mutta ajatus jäi vaivaamaan mieltäni.
En ole koskaan pitänyt itseäni erityisen rohkeana. Olen aina ajatellut, että rohkeita ovat ihmiset, jotka lähtevät yksin reppureissaamaan Aasiaan, vaihtavat tuosta vaan alaa, hankkivat lapsen yksin ja kokeilevat surutta kaikkea uutta aina ilman epäonnistumisen pelkoa. Ne, jotka ovat aina ensimmäisenä suuna päänä tutustumassa vieraisiin, majoittavat tuntemattomia kotisohvilleen ja uskaltavat ottaa lopputilejä töistä. En minä.
Sitten mietin ala-asteen ensimmäisen luokan todistusta, jossa luki
puhuu liian hiljaisella äänellä. Muistan ikuisesti, miten minua ärsytti, kun näin sen kirjoitettuna. Silloin päätin että tästä lähin olen reippaampi ja rohkeampi.
Yläasteella en ollut varsinaisesti koulukiusattu (tosin Rillikalle ja Helkama -pyörä), mutta aika kaukana niistä suosituista tytöistä kuitenkin. Jostain sain kuitenkin rohkeutta olla tosi erilainen. Kun muut kulkivat vaaleissa farkuissa ja pastellin värisissä kevyttoppatakeissa, minulla oli Tukholmasta ostetut tiukat ruutuhousut ja sähkönsininen toppatakki. Käytin talvella sortseja sukkahousujen kanssa sekä mummolan vintiltä kaivettuja tätini vanhoja kauluspaitoja. Huomasin kyllä ne katseet ja tiesin, että minua pidetään tosi outona. Vaikka tavallaan en välittänyt siitä, muistan kuitenkin ikuisesti sen, kun eräs suosittujen piirissä oleva tyttö sanoi mulle:
Musta on aina niin kiva tulla kouluun, kun näkee mitä sulla on sinä päivänä päällä.
Se oli ihaninta ja rohkaisevinta mitä olin ikinä kuullut.
—–
Myöhemmin opiskellessani, jolloin en myöskään ollut mikään luokan tähtioppilas, hain ennakkoluulottomasti työharjoittelupaikkaa Suomen palkituimmasta mainostoimistosta, vaikka luokkani taitavimmat pojat olivat sitä mieltä, ettei sinne edes voisi hakea. Hain ja pääsin ja muutin sen takia Helsinkiin. Jälkeenpäin ajateltuna, aika rohkeaa.
Olen myös lähtenyt ahdistavista parisuhteista, vastustanut naisiin kohdistuvaa syrjintää työpaikalla (vaikka sen takia jouduinkin huonoon valoon), sanonut suoraa asioita, joita ei välttämättä olisi pitänyt, vaihtanut työpaikkaa monta kertaa, opetellut todella paljon uusia asioita vain tekemällä…
Pinterest -tyylisistä mietelauseista ja niiden voimasta voi olla montaa mieltä, mutta usein kun mietin elämän valintoja,
muistan ystävältä saadun lyhyen ytimekkään tekstiviestin: YKSI ELÄMÄ JNE.
Siinäpä se.
—-
Tällä hetkellä minua pelottaa suunnattomasti ulkomaille muuttaminen. Entä jos ajatukset risteilevät päässäni niin kovasti, etten nuku kunnolla. Samaan aikaan mielessäni on kuitenkin sellainen tyyneys
Helvetti, minähän pärjään. Ja aion olla vieläkin rohkeampi jatkossa.
—–
To be brave.
That´s my goal in life.