Ihanaa

visual diary

 

 

 

On ihanaa ettei ole ainoa, joka seisoo tyhjällä kadulla odottamassa että liikennevalot näyttäisivät vihreää. Kaikki tekevät niin. 

On myös ihanaa että on hiljaista ja jopa pienet lapset osaavat käyttäytyä rauhallisesti. (Kuulemma niitä säilötään kotona se ihan pienin vauva-aika ja tuodaan ulkomaailmaan vasta sitten kun ne osaavat vähän käyttäytyä). 

Iltaisin pienessä yksiössäni googlettelen sellaisia asioita kuin Miksi Suomi ja Japani ovat jotenkin samanlaisia. Sitä olen miettinyt paljon. 

 

 

On myös ihanaa olla reissussa sen verran kauan, että voi sadepäivänä lillua kylpyammeessa riisinaamio (!) naamalla ja sen jälkeen nukkua päiväunet eikä tehdä mitään ihan mieletöntä. 

Japanilaiset eivät tunnu käyttävän aurinkolaseja koskaan. Tunnen näyttäväni krapulaa peittelevältä länsimaalaiselta ne päässäni, vaikken ole juonut yhtään alkoholiannosta maahan saavuttuani. Jotenkin ei tee mieli viiniä, juon vain kylmää vihreää teetä. 

On ihanaa kun on jo ihan muutama paikka jonne osaa eikä eksy joka kerta kun astuu ovesta ulos. 

Ja että ostoskeskuksissa tuoksuu eukalyptusöljy, se sama jota laitan tuoksulamppuun kotona joka ilta ennen nukkumaanmenoa. 

Minulla on läpinäkyvä sateenvarjo, joka kädessä sovin hyvin paikallisten joukkoon. Kellään ei ole mustaa sateenvarjoa. 

Olo on jotenkin rauhaisa täällä. En tiedä mistä se johtuu. Ehkä siitä että Suomi ja Japani ovat todellakin jotenkin samanlaisia.

Ja sitten yksi asia mikä on erityisen ihanaa: kodissani on sekä lämmitys, kylpyamme että maailman muhkein jättipeitto jossa on ihanan tuntoiset valkeat lakanat. Voisin nukkua jonkun sata tuntia vaikka oikeasti olen nukkunut ehkä kuusi tuntia yössä ja olo on silti ihan virkeä. 

(No ehkä siihen vaikuttaa se vihreä tee, jota olen juonut monta pullollista). 

On outoa huomata etten ikävöi Lissabonista sitten yhtään mitään, paitsi ehkä vähän appelsiineja ja halpaa espressoa. Kun on tosi kaukana kotoa, ihan konkreettisestikin tietyt asiat vain pyyhkiytyvät mielestä. Se tekee minulle nyt erityisen hyvää. Samoin kun ne riisinaamiot ja teemäärät. 

Se on aika ihanaa.

 

 

 

----

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit

katiavironviolet (Ei varmistettu) https://matkajapaniin.wordpress.com/

Japani on juuri tuollainen. Tai no, kahdesti käynyt, molemmilla kerroilla viivyin kolmisen viikkoa. Ei sen perusteella tietysti paljon tiedä.
Mutta samoja pohdiskelin silloin ja edelleen.
Jos haluat lukea reissuistani, tuossa blogi.

saarah
visual diary

Joo, nää on varmasti samoja asioita mitä kaikki huomioi :) Jännä maa, pitää palata vielä näkemään muutakin kuin Tokio.

Kiitos blogivinkistä :)

Abraham Lincoln (Ei varmistettu) http://hotmailwiki.com/hotmail-login

This is amazing information. Thanks for sharing.

Kolina (Ei varmistettu)

Pidän blogistasi. Ihanan epäkaupallinen ja teeskentelemätön.

Pakko kuitenkin sanoa. Ihanaa, ettei Suomessa tarvitse lukkiutua kotiin neljän seinän sisälle vauvan kanssa. Olisipa kauheat vuosi tai kaksi. Pienen lapsen kohdalla kyse on kuitenkin lähes aina lapsen tarpeista. Ei siitä, onko hän oppinut käyttäytymään vai ei.

Onko Tokiossa paljon ilmansaasteita? Ehkä pikkulapset ovat sisällä sen takia. Kiinassa ainakin näin, kuulema.

Joka tapauksessa, mukavaa matkaa! Jään seuraamaan.

saarah
visual diary

Joo, ihan samaa mieltä. Sisälle lukkiutuminen olisi ihan kamalaa, ainakin sille äidille.

Mutta täällä on selkeästi hyvin tarkasti sellainen kulttuuri ettei muita saa häiritä. Siksi ihmiset on hiljaa metroissa, puhelimet on aina äänettömällä ja esim metrossa kukaan ei edes syö mitään, ei edes juo vesipullosta, ettei olisi muille häiriöksi. Luulen että toi on syy sille että niitä vauvoja ei tuoda esim ravintoloihin ihan pieninä. Kyllä täällä näkee vauvoja kantorepuissa eli ei ne onneks kokonaan siellä kotona taida olla. Ilmansaasteita täällä taitaa olla aika paljon, oma iho on ainakin reagoinut niihin. Tai sitten siihen että täällä on niin hyviä sipsejä ja kaikkia muita snackseja että olen syönyt niitä ihan koko ajan :D

Kommentoi