Ikävä vettä

visual diary

 

 

 

Vielä viikko sitten oli Lissabonissa ihan hellepäivä, sitten iski syksy. Ja mielialanvaihdos. 

Vaikka asuukin maassa, jossa kesä kestää kuukausia, ei se ole silti ikinä tarpeeksi. Tänä kesänä kävin rannalla enemmän kuin koskaan aiemmin ja huomasin miten vain meren kohinan kuunteleminenkin rauhoittaa mielen (oli nimittäin liian paljon asioita päässä tosi monena päivänä. Viikkona. Kuukautena). Ja sitten se olo kun hikoilee ensin, sitten pulahtaa kylmään mereen ja nousee sieltä ylös. Ah, ei ole montaa parempaa fiilistä. 

 

 

Näissä upeissa maalauksissa ei olla rannalla, mutta voihan sitä uima-altaallakin saman fiiliksen saada. rakastan näiden värejä ja muotoja ja tätä kuvitustyyliä. Näiden ihanien töiden takana on taiteilija nimeltä Joanne Ho. 

Hänellä on myös kauppa Etsyssä, josta voi tilata tällaisen ihan omalle seinälleenkin. 

 

 

Lissaboniin on lupailtu vielä ensi viikoksi paria sellaista päivää, jolloin voisi ehkäpä mennä heittämään hyvästit rannalle taas pitkäksi aikaan. Kaiholla muistelen viime syksyä, jolloin olin rannalla hellepäivänä vielä lokakuun vikalla viikolla. Ah. 

Syksy ja talvi, en ole koskaan tarpeeksi valmis teihin. Kesän lapsi mä oooooon. 

 

 

 

----

 

 

 

Loving these paintings by Joanne Ho. You can buy these from her Etsy shop. 

 

 

 

 

 

 

 

----

 

 

 

 

 

 

Kommentit

Ryyni
Kasviva kaupunki

Ihania maalauksia, oikein näkee veden laineilevan ja tuntee auringon paahtavan ja lämpimät laatat jalkapohjien alla (vaikka itse syksyn lapsi olenkin ;) ).

saarah
visual diary

Eikö! Nää on jotenkin todella todella ihania :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Minä rakastan kaikkia vuodenaikoja, nyt kaipaan jo vähän talvea, mutta haikailen myös kesän (ja kevään kun kesä on vasta edessä) perään ja sitten kuitenkin tykkään myös syksystä. Oli aivan ihana päivä metsässä sienestämässä ja ihailemassa syksyn värejä ja haistelemassa syksyn tuoksuja. :)

Nuo kuvat on kivoja, niistä oikein huokuu loma- tai vapaapäivän fiilis uima-altaalla.

saarah
visual diary

Joo, jokaisessa vuodenajassa on omat ihanat puolet mutta mulle kävis kyllä parhaiten sellainen 10kk kesää ja sit 2kk (alku)syksyä :D

Kommentoi