Kaksi vuotta sitten

 

 

Tasan kaksi vuotta sitten olin PANIIKISSA.

Muuttaisin Lissaboniin ihan kohta, ensi yönä. Kaikki omaisuus oli vinttikomerossa sekä matkalaukussa ja rinkassa. Yöllä pitäisi ottaa taksi kentälle, kissan kuljetusboksi kainalossa.

(Tätä hämmästellään täällä JOKA kerta kun asiasta mainitsen. Muutit pois maasta ja menit TAKSILLA kentälle? Eikö kukaan vienyt sua? KUKAAN SUN YSTÄVÄ?!? En ollut oikeastaan koskaan itse juurikaan hämmästellyt asiaa noin, mutta nythän se kuulostaa aika kamalan kylmältä).

Mutta niin hämmästeltävät asiat muuttuvat. Nykyisin hämmästelen miehiä, jotka eivät avaa ovia,
tai ihmisiä jotka kättelevät tavatessa.

Lissaboniin saapumispäivän muistan kuin eilisen. Tai paremminkin, eilisestä perustylsästä keskiviikkopäivästä kun en kaikkea muista. Tuosta kahden vuoden takaisesta päivästä taas muistan kaiken:

 

 

Jakarandojen tuoksun kotikadulla.
Sen maiseman, mikä levittäytyi pienestä ylimmän kerroksen ikkunasta, kun kiipesi istumaan ulkoikkunalaudalle.
Kahden euron lambruscon maun, jolla päätin skoolata itselleni samaisella ikkunalaudalla.
Sen hetken kun sängyn alle piiloutunut kissani tuli sieltä pois, söi ja kehräsi sängyllä.

Ja sitten sen surun siitä, että täällä nyt olen, kaukana poissa, kaikki muuttuu, elämä on eri…

Ja sen tunteen: APUA, ASUN TÄÄLLÄ. Tässä haaveideni pastellikaupungissa, jossa on jo kesäkuussa hiostava helle, tuoreita mansikoita ja

ihan kaikki vierasta ja vähän pelottavaa.

Apua, mitä kaikesta tulee?

Kahta Lissabonissa viettämääni vuotta ovat varjostaneet asunto-ongelmat, homeoireilu, päättyneet ystävyyssuhteet (vieläpä monikossa), ongelmat koulun kanssa…

 

 

Mutta silti päällimmäisiksi muistoiksi on jäänyt jotain ihan muuta.

Sen, minkä olen kirjoittanut sata kertaa ja tulen kirjoittamaan vielä useita kertoja (toivottavasti joskus muussakin muodossa kuin blogitekstinä):

Uskallus.

On niin helppoa valittaa siitä, että kaikki on aina samaa. Vaatii ihan järjettömän määrän uskallusta (ja pelkoa), säätämistä, sumplimista, tuskaa, ikävää ja päättäväisyyttä (sekä rahaa) muuttaa elämäänsä rajulla otteella.

Tule olemaan myös ihan kamalaa, paskaa, itkettävää ja vaikeinta koskaan.

Mutta sitten myös niin paljon muuta.

 

Ihanaa vuosipäivää suosikkikaupunkini Lissabon!

 

—-

 

Today is my 2 year annversary with Lisbon.