Kuukaudeksi kauas pois

 

Ok, I´ll see you then, sanon, suljen Skypen ja laitan turkoosin Washi-teipin takaisin kamera-aukon päälle. 

Sitten haluaisin tilata jonkun huikentelevan drinkin, mutta olen yksin kotona eli siinäpä tilaan itse vaan itseltäni drinkkejä. Katson peiliin, hihkun epäuskoisena ja sitten kaivan Spotifystä yhden levyn jostain kaksituhattaluvun alkupuolelta. 

Alone in Kyoto.

 

 

Vaikka itseasiassa se ei ole ihan niin. Alone in Tokyo, ennemminkin. Tai mistäs sitä tietää, ehkä menen Kiotoonkin. 

Lennän tänään nimittäin Tokioon, ihan ylhäisesti yksinäni. 

Menen tekemään vähän töitä yhdelle japanilaiselle tyypille ja sitten tekemään sitä, mitä rakastan maailmassa eniten. Olemaan vapaa. 
Minulla kun ei ole vakkarityötä, ei työpöytää jonka ääressä on istuttava yhdeksästäviiteen, ei asuntolainaa, ei velkaa, no ei kamalasti rahaakaan (onneksi töitä on aina toisinaan). Eikä kamalasti mitään sellaista, mitä en voisi tehdä toiselta puolelta maailmaa. Eikä oikeastaan ketään, keltä kysyä voisinko lähteä tällalailla aika ex-tempore kuukaudeksi Tokioon.
Se on aika älyttömän ihanaa. 

Siksi vastasin tähän kutsuun näin: Absolutely. 
Koska kotona ei ole drinkkitarjontaa, juon kaksi isoa lasillista vihreää teetä. Ah mä varmaan sovin Japaniin niin hyvin. 
Juuri nyt entinen elämäni tuntuu kamalan kaukaiselta ja… no erilaiselta. Silti minulla on sitä toisinaan ikävä.
Mutta nyt mietin muita asioita, kolmekymmentä päivää. 

Yksin Tokiossa. 

IIIiiiishk. (Phoeben äänellä).

 

 

 

—-

 

 

Kuva Tokiosta: Unsplash