Miltä oma suomalaisuus tuntuu ulkomailla? (& kirjavinkki)

 

Kaikki puhuvat ympärilläni ranskaa. Koko ajan ranskaa. Oue, sanoo ranskalaisystäväni ja esittelee minulle ranskalaisystävänsä jolla on suomalaiselta kuulostava nimi joka lausutaan ranskalaisella ärrällä. Minä sanon sen ihan suomalaisittain vahingossa: L A U R A.

Lentokentällä, kaduilla, ravintoloissa, joka puolella on ranskalaisia. Erotan nykyisin ranskalaiset miehet portugalilaisista jo kilometrin päästä. Nehän näyttää AIVAN erilaisilta, huudahdan ystävälleni. 

Kesällä 2013 halusin muuttaa Pariisiin. Perustetaan vintagekauppa sinne, sanoi ystävä. Seuraavana syksynä ahdisti niin että melkein muutinkin. Herra varjele, ajattelen nyt, onneksi en tehnyt sitä, nyt jälkikäteen se kuulostaa ihan hirveän suurelta virhearvioinnilta. En olisi ikinä selvinnyt elämästä Pariisissa. 

Kun olin teini, olisin maksanut mitä vain siitä että olisin saanut olla näiden ihmisten ympäröimä tai kaltainen. Ranska kun tuntui maailman kiehtovimmalta kieleltä ja kulttuurilta. Oma kotimaa ja suomalaisuus taas maailman tylsimmältä ja ihan siltä ettei meillä edes mitään kulttuuria ole. Oma suomalaisuus ärsyttää, naurattaa ja ihastuttaa nykyisin ihan jatkuvasti.

Sanotteko aina vanhemmille ja kavereille I love you, ystävä kysyy edellisenä viikonloppuna yöllä taksissa. Tosi harvoin. Emmää oo oikeestaan koskaan tainnut sanoa sitä kavereille ääneen. Mutta kyllä ne tietää sen, selitän suomalaista tapaa ilmaista kiintymystä.

Mulla on lay over Helsingissä, aion niin vaan mennä tilaamaan kahvin ja sanoa kahvi. Mutta varmaan sanon hiljaa itsekseni kuitenkin perään että please, sanoo toinen ystäväni.

Please, minä ajattelen mielessäni, anna elämäni olla aina tulevaisuudessakin näin monikulttuurista. Joo, valitan siitä usein mutta se on ihan hirveä rikkaus ja niin opettavaista. Ja sitten on lohdullista myös se, että voi mennä suomalaisen kanssa aina kuitenkin kahville ja sanoa: Vihaan tällä viikolla kaikkia täällä. Varsinkin ranskalaisia jotka tukkii kadut ja kuvittelee omistavansa koko maailman!

 

 

Palaan säännöllisin väliajoin Saara Turusen loistavaan Rakkaudenhirviö-kirjaan, jonka lukemista suosittelisin kaikille suomalaisille ja heidän kanssa tekemisissä oleville ihmisille. Voi kunpa se olisi myös käännetty muille kielille! Tosin siinä on varmasti niin paljon sellaista mikä ei aukeaisi kellekään muulle kuin meille. Rakastan sitä kirjaa, vaikka olenkin edelleen niin suomalainen etten juuri koskaan sano rakastavani yhtään mitään.