Minä ja mätsäävä maa

visual diary

 



En ole koskaan ikinä ollut niin inspiroitunut kuin nyt Tokiossa. 

Osittain siitä, miten kaikki on niin erilaista. Toki olen reissannut aiemminkin, käynyt Amerikassa, Marokossa ja Thaimaassa ja vaikka missä Euroopassa, mutta ei niistä mikään ole vetänyt vertoja tälle. Ihania kaupunkeja, paljon nähtävää, kaikkea…

Mutta se miten Tokion visuaalisuus vaikutti mieleeni. Se on ihan erilaista. Ne värit. Ne pilvet. Valo. 

(Valo. Itseasiassa valo oli syy siihen, miksi halusin muuttaa Lissaboniin. Muistelmateoksellani on ollut vuosikausia jo nimi valmiina: Valo, joka muutti elämäni suunnan. Nyt pitäisi enää kirjoittaa se). 

 

 

 

 

Japanissa tuoksuu usein kahville. Suodatinkahville, johon vähän rakastuin. Öljylämmitykselle, joka on ikuisesti mielestäni se ulkomaiden tuoksu, koska matkustin suunnilleen toista kertaa ikinä parikymppisenä viikoksi jäätävän kylmään mutta kauniiseen Prahaan enkä ikinä unohda sitä ulkomaiden tuoksua ja ajatusta siitä, kuinka maailmassa on… vaikka mitä mistä en ole ollenkaan tietoinen. 

Sitten Tokiossa kokemani mini-depressio-kolmipäiväisen jälkeen kaikki kirkastui jotenkin ihan hurjasti. Olin yhtäkkiä niin kiitollinen siitä mahdollisuudesta että sain olla kuukauden Tokiossa. Kuukauden! Asua kaunissa pienessä lämmitetyssä kodissa, jonka vieressä oli ihana pikkuravintola jossa söin monta lounasta muiden yksinruokailevien setien kanssa ja se maksoi alle viisisataa yeniä ja kaikista niistä hassun makuisista suodatinkahveista ja siitä että join pullokaupalla kylmää vihreää teetä ja ohrateetä (kunnes minua alkoi ahdistaa se muovipullomäärä ja lopetin). 

 

 

 

Oli ihan liikaa töitä, jouduin välillä pitämään sellaisia päiviä etten käynyt kuin lyhyellä lounaskävelyllä eräään sushipaikan ulkopuolelle, jossa myytiin lounasbokseja mutta sekään ei haitannut ihan hirveästi, koska jokainen aikuinen nyt joutuu työnsä tekemään kuitenkin. 

Ja sitten ajattelin sitä, etten pysty edes oikeastaan ajattelemaan miltä täällä näyttää kirsikankukkien aikaan ja jos yhden asian aion elämässäni saavuttaa, olkoon se kesä Japanissa, vielä joskus. 

Kävelin Naka Megurossa pitkin pientä jokirantaa, jossa puut olivat hieman harmaita ja lakastuneita ja kuvittelin sen kukkaloiston. Ja lämpimät illat jolloin ne kukat hohkaisivat väriään jopa hämärässä ja yhtäkkiä aina hehkuttamani Lissabonin alkukesäinen jakarada-kausi alkoi tuntua ihan laimelta.

 

 

 

Ja koko Lissabon. Huokaus. Bläh, Eurooppa. Sitten kuulin kadulla kahden äänekkään amerikkalaisturistin puhetta ja ajattelin epäkorrektisti: voisko kaikki ihmiset täällä vaan olla hiljaisia japanilaisia, jotka ei puhu julkisissa kulkuneuvoissa mitään eikä törmäile toisiinsa eikä ikinä sano isoon ääneen LIKE SOOO LIKE AMAZIIIIING paitsi sitten kun ne ovat juoneet after workillä pienessä sake-baarissa aika paljon ja niistä tulee esiin sellainen hullun iloinen irroittelijapuoli. 

Ja se miten ajattelen monessa kohtaa: ihan kun meillä Suomessa. 

Sitä ajattelen myös lilluessani kuumavesialtaassa onsenissa, jossa on vessanmatoilla päällystetty sauna, jossa voi katsoa ostoskanavaa ja hymyillä yhdeksänkymppisille mummoille ja tuntea olevansa jotenkin… kotona. Ja ihan hiton kaukana kaikesta. 

 

 

 

Illalla kotona hivelen kaikkia pieniä laukun sivutaskuun kertyneitä lippulappusia, kaunista lehteä, pientä kankaanpalasta ja vihreä tee -kasvonaamiota, joka tuoksuu huumaavan ihanalta ja tajuan että tuoksumuisti varmasi ikuisesti yhdistää nämä viikot ja vihreän teen tuoksun toisiinsa. 

Sitten tajuan: rakastan tämän maan visuaalisuutta. Se se on. 

Minulla ja tällä maalla on samanlainen visuaalinen silmä. Ilmankos on kotoisaa. 

Ja ihanaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

----

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit

Anne; (Ei varmistettu)

Kiitos mahtavista Japani-postauksistasi blogissa ja instan puolella!

saarah
visual diary

Oh, ole hyvä :) Oli paljon raportoitavaa, niin ihana paikka <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Voisitko kuvitella muuttavasi sinne pysyvästi? Vai onkohan sinne kulttuuriin pidempiaikaisesti "soluttautuminen" vaikeaa eli kuinkahan helposti pääsee paikallisiin piireihin, mitäs luulet?

Sun reissu kuulostaa ihan mahtavalta!

saarah
visual diary

Reissu oli kyllä mahtava! Muuttaisin mieluusti Tokioon, mutta paikallisten piireihin pääseminen olisi varmaan todella hankalaa, sen verran vähän siellä tuntuivat ihmiset, jopa nuoret puhuvan englantia. Ja japanin oppiminen ei ookkaan mikään helppo juttu :O Ja myös hintatasoltaan on mulle liian kallis maa... Mutta never say never, voihan olla että joskus vielä muutankin :)

Kommentoi