Viime aikoina

Olen halunnut sanoa jotain älä laihduta -päivästä, mutta minulle ei ole siitä mitään sellaista sanottavaa jota päivän nimi ei jo paremmin sanoisi. 

Olen nähnyt kolme kertaa viikonlopun aikana samaa naapurintyttöä sattumalta ja se on ollut ihanaa. Siitä että tutustuu naapurustossa asuviin ihmisiin, tulee aina kotoisa olo.

Olen sanonut asiakkaalle että teen tämän viikonlopun aikana ja lähettänyt aineiston sunnuntai-iltana kello 23 voitonriemuisena vain tajutakseni että asiakas asuu eri aikavyöhykkeellä (mutta tuskin myöskään kyttää meiliään kello kädessä). 

Olen sanonut suoraan: nyt ei ole oikein hyvä olla minuna, omissa nahoissani. Enkä edes oikein tiedä miksi. 

Olen istuttanut saman kaktuksen kolme kertaa, koska se aina tarttuu johonkin kiinni ja nousee ruukusta taas. 

(Olen kiroillut portugaliksi).

Olen käynyt sunnuntai-iltana vaatekaupassa, lauantai-iltapäivänä kahvilla ja nauttinut siitä ettei ole enää viikonloppulockdowneja (kuten edeltävät PUOLI VUOTTA oli). Kun käyn ekaa kertaa kuuntelemassa livemusiikkia ulkoterassilla, alkaa melkein itkettää onnesta.

Olen aloittanut sataa kirjaa ja äänikirjaa ja toivonut sellaista muistutusta näytölle jossa lukisi
hyvä nainen, yksi kerrallaan. 

Olen sovittanut läpi kaikki vaatteeni kesää varten (viinin kanssa!) Ihaninta!

Olen itkenyt keskellä päivää erään sähköpostin takia.

Olen mennyt keskellä päivää kauppaan ja jäänyt seisomaan keskelle katua koska violetteja jakarandapuita on vaan pakko kuvata joka päivä ja joka suunnasta.

Olen nostellut käsipainoja ja muistellut kuinka kivat käsilihakset minulla joskus olikaan.

Olen muistanut että mikään ei synny kerralla tekemällä, kaikki vaatii pitkäjänteisyyttä.
Lihakset ja ystävyydet.