Kun suosikista tulee ihan suhu

 

img_0264.jpg

 

Olen käyttänyt samaa ripsiväriä vuosikaudet. En ikuisesti, mutta melkein. 

Se on ollut ihanaa. Voi aina sivuttaa täysin ripsivärijutut, keskustelut ja uutuudet miettimättä pitäisikö kokeilla. Ah kas tältä tuntuu varmaan kun on tavannut elämänsä miehen ja mennyt sen kanssa naimisiin. Hah. 

Tällainen tuote on ollut Sensain 38-astetta ripsiväri. Se on kestänyt varisematta saunomisen, urheilemisen, itkemisen ja uimisen ja levittäytynyt aina nätisti ilman että silmäkulmaan tulee sellainen ällö maskarapaakku. (Niinkuin eräällä naisella, joka oli treffeillä Chandlerin kanssa). Paitsi sitten kun tuotetta muutetaan, ja siitä tuleekin ihan suhu. Siis toimimaton. Huono. Tyhmä. 

En tiedä mitä ripsarin harjalle on tehty, mutta nykyisin siinä on aina liikaa väriä ja sen pyyhkiminen paperiin tuntuu yhtä järkevältä kuin se että ostaa lasin viiniä ja kaataa sen sitten samantien pöydälle. Hukkaan menee! Ripsiharjalla saa nykyisin aikaan lähinnä paakkuripset, kun ennen sillä tuli just hyvät ja luonnolliset. 

Nyt kyseinen ikisuosikki toimii mulla lähinnä vaan silloin, kun se vetelee viimeisiään ja on vähän kuivunut. Mitähän tuotteelle on oikein tapahtunut? Vai olenko onnistunut saamaan jonkun maanantaikappaleen? Vai tehdäänkö Portugalin markkinoille erityyppisiä harjoja (taisin kyllä ostaa tän version ihan Stockmannilta, hmm). 

Vaadin selvitystä! Onko kukaan muu huomannut samaa? (Ja olenko ainoa, jolla on joka blogipostaukseen Frendeistä kaapattu ”tosielämän” tarina). Hah. 

 

 

 

 

Kauneus Meikki Testit

Modernit ja perinteiset kaakelit

 

IMG_9216.JPG

 

Rakastan Portugalilaisia kaakeleita vaan niin paljon! 

Niiden väriyhdistelmiä, kuoseja ja sitä, miten vierekkäisissä taloissa saattaa olla ihan toisiinsa sopimattomat kaakelit. Ja sitä miten jo värikkäisiin kaakeleihin yhdistetään rohkeasti muitakin värejä. 

 

IMG_1064.JPG

IMG_1986.JPG

IMG_9633.JPG

 

Tässä yksi suosikkitaloistani, joka sijaitsee Lissbaonin Lapassa, sellaisella aika hiton kauniilla alueella. 

 

IMG_1931.JPG

 

Ja sitten nämä Infante Santo kadun kaakeliteokset. AH!

 

IMG_1963.JPG

 

Tai tällaiset sisätilojen kaakeliyksityiskohdat!

 

IMG_1969.JPG

 

Ja yksiväriset kaakelit, joissa on vaan pieni pintastruktuuri tuomassa eloa. 

 

IMG_1929.JPG

 

Tällä viikolla julkistettiin myös tällainen uusi teos, upeasti perinteistä ja modernia yhdistelevä seinä. Tämä kauokainen sijaitsee samaisella Infante Santo -kadulla. Mikä asukuvapaikka!

 

IMG_1990.JPG

IMG_1991.JPG

 

Kaakelit inspiroivat täällä minun lisäkseni myös monia oikeita taiteilijoita. Nämä teokset ovat pikkugalleriasta nimeltä Galeria Ratton. Siellä on usein kaakeliaiheisia näyttelyitä. Toinen must kohde on tietysti Museu Necional do Azulejo.

Suunnilleen kerta viikkoon edelleen täytyy huokailla ääneen sitä, miten paljon visuaalista mielihyvää värikkäässä kaupungissa eläminen tuokaan. 

Huh. 

 

—-

 

Loving all these Portuguese tiles, traditional and modern and everything in between. 

If you´re into azulejos, Museu Necional do Azulejo is also pretty cool!

 

 

 

Koti Sisustus Matkat