Kuluneella viikolla olen miettinyt paljon suomalaisia sanontoja. Ihan itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Puhumme monesta aiheesta negaation kautta: esimerkiksi se, kun jollain on paljon asiaa, se nimetään puheripuliksi. Aika kamala termi! Tai itku pitkästä ilosta ja se esimerkki kuuseen kurkottamisesta. Joulusesonkina tulee myös aina mieleen iloiset joululaulumme, joissa kerrotaan kuolleesta lapsesta ja siitä miten elämä on lyhyt, synkkä ja ikävä. 

Tai se, että meillä on sanonta, jonka mukaan Rumat ne vaatteilla koreilee. (Tämä on ehkä ajalta ennen muotiblogeja, hah). 

Myönnän: joskus on kiva huvittaa muun maalaisia ihmisiä näillä jutuilla. 

Minulla on tapana käydä joka perjantai amerikkalaisen ystäväni kanssa lounaalla. Yleensä valkkaamme aina uusia paikkoja, vuoroviikoin kummankin naapurustosta. Puhumme usein maidemme ja kultturiemme eroista: siitä miten Suomessa ihmisiä puhutellaan tosi harvoin nimellä, amerikkalaisten itsevarmuudesta ja hassusta palvelukulttuurista. Ja sitten tietysti siitä, millaisia portugalilaiset ovat tavoiltaan ja kulttuuriltaan. 

Yleensä jälkkärikahvien kohdalla kuitenkin summataan: Kaikissa maissa on puolensa, mutta just nyt on ihana asua täällä. 

Tällä kertaa lounastimme ulkona terassilla (joulukuussa, siinäkin on puolensa) ja kun kurkkasin terassin kaiteen yli, mitä näinkään:

Hitto, noilla on kyllä kissanpäivät! 

Englannin kielessä tällaista sanontaa ei ole, mutta on siellä omat outoutensa, kuten vaikka sanonta The Cat’s Pyjamas viitatessa johonkin mielettömän upeaan asiaan tai henkilöön. 

Loppupäivän kadehdin näiden kissojen yrttitarhaa sekä kissankokoista aurinkotuolia ja mietin kaikkia kissa-aiheisia sanontoja. Useat niistä on selkeitä: nostaa kissa pöydälle, kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydällä jne. 

Mutta Kissa kiitoksella elää. Häh? Sen merkitystä en ole koskaan tajunnut. 

—-

These cats are really having a Caturday.