Kirjat
Kun koronakevään jälkeen sai taas istua puistojen penkeillä lukemassa kirjoja, aloin taas lukea samaan tahtiin kuin ennen. (Kirjoja lukiessa ärsyttää jotenkin tosi usein se henkilöiden hyväosaisuus, kun tuntuu ettei kukaan tee koskaan töitä. Olen kai inhorealisti, joka haluaisi lukea joko siitä miten ihmisen elämä ei ole vain ja ainoastaan omien ongelmien vatvomista, koska välillä on töissä vatvottava muitakin ongelmia, mutta ärsyttävän usein jätetään kokonaan mainitsematta kaikki taloudelliset asiat).

Tässä kuussa luin kaksi kirjaa, toisessa oltiin puoliksi elossa ja toisessa odoteltiin ennalta määrättyä kuolinpäivää.
Ottessa Moshfeghin Vuosi horroksessa kuulostaa nimensä perusteella vähän tältä koronavuodelta (hah), mutta on kertomus naisesta joka haluaa nukkua kokonaisen vuoden erilaisia lääkecocktaileja käyttämällä. Periaatteessa hänen elämässään ei ole suuremmin vikaa, mutta mikään muu kun nukkuminen ei oikein kiinnosta. Kirja on kummallinen yhdistelmä itseinhoa, alakuloisuutta ja sitten ihan vaan tavallista elämää, jossa joskus tuntuu että voisi painaa pausea tosi pitkäksi aikaa eikä menettäisi yhtään mitään. Kirja ei ole mitenkään erityisen synkkä aiheesta huolimatta, enemmän se on huvittava ja itseasiassa melko realistinen. Ja sisältää ehkä maailmankaikkeuden huonoimman terapeutin myös.

Pia Leinon Yliaika* taas on kertomus 2050-luvun Suomesta ja se alkaa aika hurjalla ajatuksella: Maassa menee muuten hyvin mutta Suomen kansalaisuus on rajattu vain alle 75-vuotiaille. Kirjan päähenkilö on elänyt hyvin tyydyttävän ja tasokkaankin elämän ja nyt olisi aika poistua. Kirja saa miettimään omaa elämäänsä ja sitä, mitä itse haluaisi saavuttaa  kuolinpäivään mennessä ja jos ne saavuttaisi, tuntuisiko kuitenkaan siltä että nyt kaikki on tehty? Tai entä jos tietäisi milloin  loppu on edessä, mitä kaikkea vielä tekisi ja kenen kanssa aikaa viettäisi? Yleensä en innostu ollenkaan tulevaisuuteen sijoittuvista kirjoista, mutta tässä kirjassa tulevaisuuden Suomi oli kuvattu realistisen kuuloisesti eikä tällainen vain parin vuosikymmentä eteenpäin meno tuntunut niin utopistiselta. Tämäkin kirja tuntuu koronavuonna erittäin ajankohtaiselta, onhan vaikkapa juuri kirjan päähenkilön ikäisillä ihmisillä ollut tänä vuonna valtion määräämiä liikkumisrajoitteita ja varmasti jokainen on pohtinut sitä onko talous tärkeämpää kuin yksittäiset ihmishenget. Luen yleensä paljon keveämpiä kirjoja, mutta välillä on kiva lukea myös tällaisia enemmän ajatuksia herättäviä niiden vastapainoksi.

Surffitukan paluu
Olen venkslannut luonnonkosmetiikan shampoiden ja tavallisten välillä nyt useamman vuoden ajan. Lissabonin vesijohtovesi ei ole mun tukan ystävä, se kuivattaa hiuksia ihan hulluna samalla kun päänahka taas rasvoittuu ihan liian nopeasti. Ja sitten käytän liikaa kuivashampoota, joka kuivattaa sitten entisestään ja sen jälkeen onkin ihan valmis leikkaamaan kaikki hiukset pois. Muistelen lähes päivittäin portugalilaismeistä jota deittailin ekana vuonna täällä ja joka pesi täydelliset hiuksensa suihkusaippualla enkä ole ehkä koskaan ollut niin kateellinen kenellekään.

Kun sain testiin Urtekramin uudet Green Matcha -tuotteet, eivät odotukseni olleet hullun korkealla. Mutta nyt kun olen käyttänyt sarjan shampoota, hoitoainetta ja tehohoitoa kuukauden päivät, voisin taas vannoa etten enää koskaan siirry takaisin tavallisiin shampoihin. Tuttuun luonnonkosmetiikan tapaan nämä eivät sisällä parabeeneja, silikoneja, synteettisiä öljyjä eivätkä synteettisiä väriaineita. Hiukset tuntuvat paksummilta ja parempikuntoisilta eikä niihin tarvitse laittaa muotoilutuotteita ollenkaan niin paljon. Luulen että mun tukka ja Portugalin vesijohtovesi pysyvät ystävinä jos muistan laittaa hiusnaamion pari kertaa viikossa ennen pesua. Tän Urtekramin Matcha-sarjan tehohoitonaamio on erityisen hyvä koska hiuksista ei tule yhtään liian hoidetun tuntoiset ja lättänät. Plus aina plussaa siitä että tuote on matchan värinen (!) ja myös edullisesta hinnasta: shampoo maksaa alle 7€.

Oh well -asenne
Olen käynyt monta kertaa eräässä viihtyisässä kahvilassa (läppäri)lounaalla ja aina ihmetellyt heidän lounaskeittojensa maukkautta. Kuinka hyvää hernekeittoa tai bataattikeittoa joku voikaan tehdä! Eräänä päivänä viereisessä pöydässä istui nainen, joka sanoi ystävälleen ettei voi syödä keittoaan, koska se maistuu pekonilta. Silloin tajusin että varmaan jokainen nauttimistani keitoista oli maustettu pekonilla, en ollut vaan tajunnut sitä koska en ole syönyt pekonia varmaan ikinä. En ole syönyt lihaa sitten vuoden 1994 joten en edes muista miltä se maistuu. Eka ajatus pekonilla maustetusta keitosta oli se että olen jotenkin pettänyt itseni ja vakaumukseni, mutta seuraava oli sitten oh well, en tiennyt, eli mitäpä tuota jälkikäteen murehtimaan. Toinen asia jossa olin ennen supertarkka mutten ole enää yhtään tarkka: monen eri kuosin yhdistäminen samaan asuun. 

Betty / HBO
Miksi ihmeessä haluaisin katsoa sarjaa jossa teinit skeittaa Nykissä, oli ensimmäinen ajatukseni kun näin tän sarjan mainoksen. Sitten eräänä unettomana yönä painoin play-nappia ja tajusin: mulla ei ole mitään yhteistä näiden skeittaavien teinien kanssa, mutta voin silti samaistua heihin ihan hulluna. Jos tykkäsit High maintenancesta, tykkäät takuulla tästäkin! (Yritin katsoa HM:ää moneen otteeseen enkä oikein koskaan innostunut siitä suuremmin, mutta sitten katsoin koko sarjan koronakevään aikana ehkä viikossa ja kun tuli vikan jakson aika, alkoi melkein itkettää että se loppui).

Bettyssä on myös sellaista ihanaa nykynuoruuden mutkattomuutta jota ei omassa nuoruudessani ollut: eri värisiä, erilailla seksuaalisesti suuntautuneita ja niin edelleen. Eikä siitä tehdä sarjan ideaa, se on vaan mukana kaikessa. Lisäksi tässä käsitellään tosi ajankohtaisia asioita, josta aina lisäpisteet. Ja sarjan soundtrack, aika hyvä sekin! Sarjaa katsoessa tuli  samaan aikaan hirveä tarve saada matkustaa Nykiin ja sitten myös sellainen ajatus että palaako kaukomatkustelu enää ikinä munkaan to do -listalle. Ehkä ei…

Kesäihon hoito
Mulla on ollut pitkään sellainen periaate että rantapäivien tai muiden jolloin iho on saanut paljon aurinkoa, on aina extrahoidon paikka. Just nyt olen taas innostunut sheet maskeista. Ostin niitä puolitoista vuotta sitten Japanista tosi paljon mutta kun varastot loppuivat, en käyttänyt aikoihin. Nyt olen löytänyt sheet maskit nettikaupoista ja omaksi suosikkimerkiksi on vakiintunut korealainen Missha.  Sheetmask on omasta mielestä ihanin silloin kun sen on antanut olla hetken jääkaapissa ensin. Sheetmaskeissa on myös se ihana puoli että sellainen naamalla ei voi oikeastaan tehdä yhtään mitään. 20 minuutin kattoontuijotusmeditaatio tulee aika usein tarpeeseen. Misshan sheet maskeista mun suosikki on Red Ginseng. 

Rakastan myös yönaamioita, onko nimittäin mitään helpompaa kun laittaa kasvonaamio ja mennä nukkumaan!? Yksi suosikkini biitsin jälkeisiin öihin on Kora Organicsin Noni Glow Sleeping Mask*. Naamio sisältää kaikkea jännän kuuloisia ainesosia, mm. valkohytykkäsientä ja kookosmaitoa ja se rauhoittaa sekä kiinteyttää ihoa. Koran tuotteet on mun ikisuosikkeja ja vaikka niiden hinta on aika korkea, ne on ihan hullun riittoisia. Nimim. mulla on ollut sama Koran silmänympärysvoide nyt kaksi vuotta 😀

Auringonlaskut
Mulla on tosi usein ikävä sitä ekan Lissabon-vuoden Saaraa joka jaksoi koko ajan tehdä kaikkea. Jos ei ollut mitään ohjelmaa, saatoin vaan mennä yksin iltakävelylle jonnekin eri kaupunginosaan tai katsomaan auringonlaskua jostain kivalta paikalta. Koronakevään jälkeen tällainen into palasi hetkeksi, mutta nyt olen taas jumiutunut tylsiin omiin rutiineihini enkä tee yhtään niin paljon sellaisia vaeltelenpa tässä vain ympäri kaupunkia -kävelyitä. Ehkä sitten kun trooppiset yöt tulevat ja päivällä on liian kuuma olla ulkona. (Olen myöskin jokseekin huvittunut aina kun suomalainen lehdistö puhuu hirmuhelteistä ja yölämpötilat ovat Suomessa jotain kuuttatoista :D).

* Kasvonaamio, hiustenhoitotuotteet ja kirja saatu blogin kautta. Kiitos!