Kun minua ahdistaa ja elämä tuntuu harmaassa tunnelissa tarpomiselta,
mietin näitä asioita:

Japani on edelleen olemassa, siellä, joka päivä. Voin mennä vielä joskus takaisin sinne: kauniisiin puutarhoihin, juomaan kahvia kaikkiin ihaniin kahviloihin ja nähdä siellä niin paljon kaikkea mitä viimeksi en ehtinyt. Tämä ajatus lohduttaa minua suuresti aina kun mietin sitä.

Joskus vielä (taas) minulla on kissanpentu. Sitten siitä kasvaa aikuinen kissapersoona.

Joskus vielä joku keittää minulle aamukahvia. (Just kidding, juon aamuisin teetä).

Minulla on oikeasti todella paljon vaihtoehtoja. Voin muuttaa takaisin kotimaahani jos haluan. Moni ei voi.

Kukaan ei oikeastaan mieti juurikaan muuta kuin itseään. Eli oikeastaan kukaan ei mieti mitään niitä tyhmiä asioita joita olet tehnyt joskus. Älä mieti itsekään, ihan liikaa ainakaan.

On paskoja päiviä ja viikkoja, joskus jopa kuukausia, mutta ei vuosia. Ei koskaan. Kaikista hirveimmissäkin vuosissa on aina ollut hyviä kausia ja tapahtumia.

Nykyisyys ei ole sama kuin tulevaisuus. Mikä tahansa (siis ihan mikä tahansa) voi muuttua.

Ja:
mene juoksemaan, käy suihkussa, tee appelsiinin tuoksuinen vartalokuorinta, laita kasvonaamio, tee hyvä aamupala, älä jää roikkumaan menneeseen, sovi viinitreffit, osta silkkinen aluspaita

ja murehdi vaan, mutta älä murehdi turhasta. Äläkä katkeroidu.