Minä pakkaan kaiken mitä omistan, löydän rinkasta uusia taskuja ja tungen ne täyteen vanhaa elämää; suosikkiteetä, naamarasvoja ja kesäpaitoja. Yritän nukkua, tuloksetta. Vaeltelen asunnossa, joka on ollut kotini ja brändini ydinosa seitsemän vuotta. Nyt se on täynnä alivuokralaisen pahvilaatikoita ja johtokasoja. Keittiössä on pyökin värinen vitriinihylly joka ei sovi tänne yhtään. Oi, nuo menetetyt instagram -mahdollisuudet, pinnallinen minäni ajattelee.
Varttia vaille kolme soitan taksin ja suljen oven perässäni. Kymmenen tuntia myöhemmin avaan oven siihen huoneeseen, joka on kotini seuraavan kuukauden. Ulkona on kaksikymmentäviisi astetta ja komealla vuokraisännällä on villapaita päällä. Minä hikoilen teepaitani märäksi raahaamalla omaisuuttani (40kg) hissittömän talon neljänteen kerrokseen. Huoneessa on kaunis lattia, sänky, vaaterekki ja vino katto ja minä muistan sen unelman tyhjästä tilasta, jota joskus mietin.
Vuokraisännällä on myös ihana hymy. Aurinko paistaa naamaan kun roikumme puoliksi ulos ikkunasta ja katselemme kadulle. Hän kertoo, ettei enää anna oikeastaan lupaa kiivetä katolle. Paitsi sinulle, jos kissa sattuu karkaamaan sinne. Kerron mitä teen Lissabonissa ja hänestä se kuulostaa loistavalta idealta. Flirttaan vähän ja hän lupaa minulle isomman huoneen ja kantaa juuri levittämäni omaisuuden sinne, poskipussaa ja lähtee. Minulle voi soittaa milloin vain, yöllä tai päivällä.
Hetken olen ihan sydänmenkuvat silmissä, mutta sitten soi puhelin ja vuokraisäntä kertookin täysin unohtaneensa että isomman huoneen olikin buukannut jo joku muu. Monday brain. Minä kiroan, raahaan tavarat takaisin pienempään huoneeseen ja yritän tuloksetta kammeta jumittunutta matkalaukkuani voiveitsellä auki. Menen suihkuun, kuivaan itseni keittiöpyyhkeeseen ja nukun kaksi tuntia.
Keittiössä kaunis tyttö polttaa tupakkaa ja sanoo, että jos lakanat laittaa kuivumaan ikkunasta roikuttaen, ne täytyy käydä noukkimassa kadulta. That´s how it goes. Menen etsimään ruokakauppaa ja eksyn, mutta kotikatu on helppo löytää, koska vaaleanvioletit kukkivat puut hohkaavat aika kauas. Ostan suklaakeksejä ja elän niillä iltaan asti.
Sitten menen ystävän kotiin illalliselle ja kun kävelen sieltä kotiin yöllä, en edes eksy. Kas tätä katua, ja sitten tuosta kulmasta.
Lasken mielessäni lomapäivien pituutta, mitä kaikkea ehtiikään tehdä. Vaikea ymmärtää että tämä on nykyinen elämäni.
—-
Just starting my Lisbon life.
