Nahkaa ja pitsiä

nahka.jpg

Kaksi materiaalia, joita olen aika kauan vierastanut, ovat tässä:

Nahka ja pitsi.

Pitsi näyttää muiden päällä ihanalta, itselle tulee aina sellainen liian pikkutyttö-olo, tai sitten vastaavasti jotenkin horatsufiilis. Nahkaa vierastin myös tooooodella kauan, kunnes ostin ekan nahkatakin viitisen vuotta sitten. Se on edelleen käytössä, mutta ainoa nahkainen vaate jonka omistan.

Lauantai-iltana yllätin itsenikin yhdistämällä nämä kaksi materiaalia samaan asuun. Nahkaliivi on alunperin ystäväni, joka myi sen toiselle ystävälleni ja se oli minulla vaan lainassa. Sen paras puoli on selkähapsut (!). Toimii tanssilattialla.

Pitsimekko on Ivana Helsingiltä ehkä viiden vuoden takaa. Välillä se on ollut pitkään boikotissa, välillä taas suosikkivaatteeni. Nyt tuntuu että se tulee säilymään kaapissani pitkään. Käytän sitä myös nurinpäin, koska vuorikangas on melkein yhtä hieno kun oikea puoli.

—–

Ja miksi mun bileasuun kuuluu pipo? No ei oikeasti kuulu, mutta usein laittautuessa lättään pipon jossain vaiheessa päähän, jotta tukan loputon sutiminen lakkaisi ja sitä pääsisi edes jossain vaiheessa bilelokaatioon asti.

—–

Leather & lace.

 

Muoti Päivän tyyli

Minttua ja ruusua kevätkengissä

Näyttökuva 2015-02-08 kohteessa 13.31.09.png

Katselin tänä aamuna ikkunasta kadulle, jossa oli ihan sulaa. Aurinkokin paistoi vähän ja tuli heti mieleen: KOHTA ON KEVÄTKENKÄKAUSI! Tai no ei nyt ihan kohta, mutta sinne suuntaan ollaan jo menossa.

Ei haittaisi yhtään jos talvi 2015 jäisi historian kirjoihin lyhyimpänä ikinä.

Tänä keväänä haaveilen espanjalaisista Mint&rose:n kengistä.

Ainoa ongelma on, etten ikinä osaisi päättää minkä ottaisin noista ihanista väreistä.

Tyypeillä on ihana staili, kiva instatili ja nettikauppa.

Made in Spain. Pisteet siitäkin.

—-

This spring I´m obsessing over these

Spanish shoes by Mint&rose.

 

 

Muoti Trendit