Pitsiraita ja suosikkiseinä

 

IMG_1557.JPG

 

Toisinaan on niitä päiviä, kun ei ehdi pestä aamulla tukkaa. Vaatteet kiristää, juurikasvu ahdistaa eikä ole muutenkaan mikään maailman ihanin aamu. Ensin laittaa jotain päälle ja sitten viime tipassa vaihtaakin sen johonkin ihan muuhun.

Sitten äkkiä vähän huulipunaa ja menoksi. IHANSAMA!

 

IMG_1554.JPG

 

Olen ostanut tämän liian kirkkaan värisen hameen joskus vuosia sitten Köpiksen reissulta. Se ei päässyt muuttokuormaani mukaan Lissaboniin, mutta kaivoin sen viimeksi Suomireissulla vintistäni. Ja yhtäkkiä se ei enää tunnukaan liian överin kirkkaalta ja värikkäältä-

Ja sitten jokapaikan vaate, musta huitula, jota olen vihdoin säiden viiletessä voinut alkaa käyttää.

 

IMG_1558.JPG

IMG_1562.JPG

IMG_1559.JPG

 

Huitula on ihanan kevyt, mekon tai housuasun päälle heitettävä. Sen idea on reikäkangas, jonka vuoksi se on hengittävä ja ihan pelkkää tavallista mustaa kaapua kiinnostavampi. Tästä tulee loppukesän luottovaatteeni, olen aika varma.

Se oli minulle hieman liian pitkä, mutta trikookangasta on helppo leikata ja ommella, joten lyhensin sitä viitisen senttiä. Nimeltään huitula on Pitsiraita.

 

IMG_1565.JPG

 

Olen myös humannut että niihin ei-maailmaa-parhaisiin ulkonäköpäiviin auttaa joskus se, että näkee itsensä ulkopuolisen silmin. Katsoin näitä ystäväni ottamia pikakuvia ja ajattelin: Jaahas, no ihan ookooltahan mää näytinkin.

Se on joskus hyvä muistutus.

(Ja se, että juurikasvu kantsii hoitaa vasta sit syksymmällä, nyt saa vielä olla kesäinen surffitukka).

 

—-

 

Huitula Nanso* Hame vuosia vanha Toppi American vintage

Sandaalit Calçado Guimarães

 

*saatu blogin kautta. Kiitos!

 

—-

 

Matchy match day!

I don´t remember the label on the skirt, but:

Jacket Nanso* Top American vintage

Sandals Calçado Guimarães

*gifted

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *