Vuoden takaisia fiiliksiä

 

 

Marraskuu 2018, Tokio.

Olen kuunnellut hirveästi Lykke Li:n viimeisintä levyä, vaikka kesällä sen ilmestyessä ajattelinkin että blaah, olen kai kasvanut tämän yli. Sitten olen googlettanut kuuluuko sanoa yli vai ohi. 

Olen kirjoittanut erästä työjuttua ehkä kuusi kokonaista työpäivää ja joutunut välillä pitämään pakkotaukoja, koska en vain muista suomenkielisiä sanoja. Suomea tosin pääsin puhumaan viisi päivää sitten japanilaisessa saunassa, jonka lauteet oli päällystetty vessan matoilla ja jonka nurkassa oli lasikupuun upotettu tv näyttämässä ostoskanavaa. 

Me saunoimme ja makasimme kuumassa altaassa, kunnes yhtäkkisesti veri alkoi kiertää päässäni niin kovin että sain hirveän päänsäryn. 

 

 

Ihan sama missä on, aina tarvii välillä niitä Netflix-päiviä, sanoo rakas ystävä puhelimessa ja sitä juuri nyt kaipaankin. Ei kukaan jaksa juosta kaupunginosasta toiseen kuukautta näkemässä jotain uutta koko ajan. Välillä jaksan vain syödä take away sushiboksin sängyssä töitä tehden ja iltakävelyn kotikadullani sijaitsevaan kosmetiikkakauppaan. 

On samaan aikaan ihan älyttömän ihanaa ja sitten koen olevani niin irrallani ihan kaikesta että se alkaa jo vähän pelottaa. Jos tulisi maanjäristys ja kuolisin täällä yhdeksännen kerroksen miniasunnossani, kuinka nopeasti kukaan kaipaisi minua? Yritän olla miettimättä maanjäristyksiä, mutta ulos lähtiessäni laitan aina läppärini suojaksi muhkean sohvatyynyn. Sitten eräänä aamuna ihmettelen, miksi sänkyni tärisee ja tajuan: kas, tämä on maanjäristys. Se menee onneksi pian ohitse, mutta olo jää oudoksi. Tällaisiakin pelottavia asioita on. (Pelottavampaa tosin oli huvipuiston kauhujen talo, jonka koin samana päivänä). 

 

 

Syön matchakeksejä, banaanikakkua, vihreiden papujen kuorista tehtyjä suolaisia snackseja, sokeroituja pähkinäsipsejä, maitosuklaata ja mantelikeksejä ihan koko ajan. Ihoni puskee ulos kaikennäköisiä epäpuhtauksia, mutta annan itselleni luvan syödä kaikkea sellaista mitä en kotoa saa nyt ihan mielinmäärin. 

Pukeudun kolmeen eri vihreän sävyyn ja juon viiniä aina kun minulla on siihen vain varaa. Se on tosin hyvin harvoin. Olenhan kuluttanut niihin kosmetiikkakauppoihin ja erilaisiin snackseihin kymmeniä euroja. 

Se ei haittaa. On silti jotenkin…

kivan erilaista. 

 

 

Ps. (Hirvittävään Japani-ikävään jota koen itse koko ajan, suosittelen Queer Eye-sarjan uutta minikautta jossa ollaan missäs muuallakaan kun Tokiossa! Netflixistä löytyy).

Pps. Kaikki viime vuotiset Tokio-postaukset löytyy nyt myös blogin valikoista, loogisesti tietty Tokion alta.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *