Yöpöydällä: Mad about The Boy

Kävin chättikeskustelua ystäväni kanssa, aiheena mikäs muukaan kun miehet. Yhtäkkiä luin taaksepäin useamman viestin ja tajusin: kuulostan aivan Bridget Jonesilta! Herra varjele.

Mikäs siinä. Bridget Jones on ihana. Kirjoissa ja siinä ekassa leffassa, toisesta en niin perusta.

Varsinainen syy bridgetmäisyyteen löytyi tosin siitä, että luin kahdessa päivässä Helen Fieldingin uuden, Mad about The Boy:n.

Kirja kertoo tietysti edelleen Bridget Jonesin elämästä, mutta hän on ehtinyt jo kypsään ikään, sinne viidenkympin tienoille. Meno on yhä hulvatonta ja hauskaa, vaikka kirja sisältää myös surua ja vaikeuksia. Päiväkirjamainen kirjoitustyyli on myös ihanan helppoa luettavaa. (Voin aivan rehellisesti myöntää että keskittymiskykyni on nykyisin sitä luokkaa, etten pysty katsomaan puolen tunnin tv-ohjelmaa näpeltämättä välillä puhelinta, tai lukemaan kuusisivuista lehtijuttua alusta loppuun pläräämättä välillä lehteä eteenpäin. Siksi luen liian vähän. Ja filosofi-exäni nyt saisi myös slaagin kun kerron täällä julkisesti lukevani moista hömppää. Ihan sama.)

Vietettyäni kaksi iltaa tiiviisti kirja kädessä (ja teekuppi toisessa) päätin tietysti alkaa lukea enemmän.

Saa siis suositella hyviä kirjoja! Hömppää tai ei hömppää (kunhan ei fantasiaa), otan ilolla kaikki vinkit vastaan. Minä suosittelen tätä kirjaa, jos haluat viihdyttävää seuraa.

—–

After reading Helen Fielding´s Mad about The Boy in two days, I noticed that I sound exactly like Bridget Jones while talking about relationships and men. I don´t care, I love her.