4mm sykkivä möntti

Kävin tänä aamuna uudestaan ultrassa. Kuvittelin olevani nyt viikoilla 7+1, mutta tässä ollaankin jossain viikoilla 4-5??? Positiivista oli että mieni 4mm möntti sykki jo, omaan silmääni tosin vähän laiskasti. Terveystalossa oli oikein mukava täti. Jutteli kauheasti mukavia ja vauvajuttuja ja kyseli onko toivottu. Minä kun vain olen sellainen pillittäjä luonne, niin mietin kokoajan päässäni, ettei puhuisi enempää. Olisi alkanut itkettää, jos sielä ei olisi näkynyt mitään. Kun katselin ruutua, en ensin nähnyt mitään. Totesin jo raskauden tuulimunaksi. Sitten sieltä paljastuikin pieni pallura, joka sykki. Vieräytin pari kyyneltä siinä maatessani ja aattelin, että olenpas nolo.

Tarkasta lasketusta ajasta ei ole vieläkään mitään hajua, selviää varmaan sitten neuvolassa tai viimeistään np-ultrassa. On vaan jotenkin tyhmä olo, kun olen mennyt ihan liian aikaisin noihin ultriin. Nyt täytyy vain toivoa, että kaikki menisi hyvin.

Aa niin ja samalla täti totesi myös, että mulla on PCOS. Olin sitä vähän epäillytkin, kun kuukautiset on niin epäsäännölliset ja tuota ylipainoakin on. Siskolla on myös todettu sama.

Tänään on viimeinen kesälomapäivä ja huomenna on paluu töiden ääreen. Ajattelin kertoa pomolle jo samantien. Helpottaa neuvoloiden sun muiden vapaaksi saamista.

 

Jees tänään on hyvä päivä 🙂

 

13672089_10154062533259760_1034630050_n.jpg

Perhe Raskaus ja synnytys

Milloin raskaudesta uskaltaa iloita?

Olisi kauhean kiva iloita raskaudesta, mutta pessimistiset ajatukset vellovat kokoajan päässä. Olinpa sitten pessimisti tai realisti, 19.7 ultra jännittää. Meinasin jo kerran siirtää sen ensi viikolle, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Olisi tyhmää päästä näkemään sikiö, jos syke ei välttämättä näy. Siinähän sitten mietittäisiin taas, että onko sielä mitään.

Raskausoireiden vähyys jännittää. Mitään uusia ei ole ilmaantunut. Mutta eihän niitä kaikille tule.

Olen ollut kahden vaiheilla, että haluanko miehen mukaan ultraan. Häntä asia ei tunnu kiinnostavan (raskaus kyllä kiinnostaa, mutta ultra tässä kohtaa ei) ja jos kohdussa ei olekkaan mitään, niin nään sen mielummin yksin. Silloin saan pidettyä itseni kasassa. Eilen mietin, että jos raskaus menisi kesken vaikka viikolla 20, haluaisin synnyttää lapsen yksin. Ilman, että kukaan olisi näkemässä tai häiritsemässä sitä surua. Mutta ei se taida olla mahdollista.

Taidan huokaista helpotuksesta vasta, kun pieni käärö on sylissäni.

Kaikesta tästä pessinismistä huolimatta olemme päättäneet tytön ja pojan nimet valmiiksi. Tai oikeastaan ne on olleetolemassa joyli puoli vuotta 🙂

Perhe Raskaus ja synnytys