Koli hurmasi kauneudellaan ja sai asiat perspektiiviin
Heippa pitkähkön tauon jälkeen! Heinäkuun aikana olen ollut vähän siellä sun täällä. Kotona kaupungissa, maalla lapsuuden maisemissa vehreän luonnon keskellä, reissun päällä Pohjois-ja Etelä-Karjalassa. Kotona olen tehnyt vähäisiä töitäni ja keskittynyt uuden hakuun. Ja toki myös uinut lähirannoilla, lukenut kirjoja pihalla, nauttinut joutilaisuudesta. En kuulu niihin ihmisiin, jotka haluaisivat lomailla heinäkuussa, mutta näin se tänäkin vuonna meni. Toivottavasti vuoden päästä heinäkuussa saan taas paahtaa töissä ja lomailla vasta myöhemmin 🙂
Vuoden alussa ajattelin, että kesällä olisi ihana matkustaa Italiaan, mieluiten Sisiliaan tai muualle Etelään. Noh, monet suunnitelmat heittivät häränpyllyä viimeistään maaliskuussa. Poikkeuksellisena kesänä ohjelmassa on vain matkoja ja päiväretkiä kotimaassa. Onneksi kotimaastakin löytyy kohteita, jotka ovat itselle ihan uusia. Yksi sellainen on Koli Pohjois-Karjalassa. Yksi lomareissu suuntautui tällä kertaa sinne ja siihen viereen, veljeni (ja myös siskoni) opiskelukaupunkiin Joensuuhun. Olin aiemmin käynyt Joensuussa läpikulkumatkalla Nurmekseen, josta meidän perheeseen haettiin kahdeksan vuotta sitten pieni ihana karvapallero, joka sai nimekseen Fanny <3. Nyt pääsin tutustumaan kaupunkiin ajan kanssa ja pikkubroidin opastamana.
Koli oli erinomainen päiväretkikohde Joensuusta. Ja kuinka huikean upea se olikaan! Maisemat kyllä todella mykistivät. Ennen Ukkokolille menoa kävimme näköalahissiajelulla. Kyseessä on siis hiihtohissi, joka kesäkaudella toimii näköalahissinä. En ole koskaan pelännyt korkeita paikkoja, enkä pelännyt nytkään. Mutta kun hissi lähti liikkeelle ja puomi vedettiin eteen, hetken aikaa todella hirvitti. Minua hirvitti se melko heppoiselta vaikuttava hissikori, jonka kyydissä istui. Yritin pitää katseeni vain edessä avautuvan Pielisen huikeissa maisemissa, koska alaspäin ei kannattanut katsella. Silti, väkisinkin mielessä kävi, että jos tähän laitteeseen tulisi jokin vika ja tämä kori putoaisi, niin…
Onneksi paluumatka ylöspäin oli paljon helpompi. Tuollainen ajelu jäi kyllä kohdallani ekaksi ja vikaksi! 😀
Hissiajelua paljon kivempaa oli ihailla maisemia Ukkokolilta, Paha-Kolilta ja Akkakolilta, kun jalkojen alla oli tukeva kallio. Varsinkin Ukkokolilta avautuvat maisemat suorastaan mykistivät ja asettivat asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Miten pieniä ja mitättömiä me ihmiset olemmekaan sellaisen maiseman äärellä. Kuin muurahaisia. Ihminen kuvittelee, että hallitsee itseään, luontoa, koko maailmaa. Ja sitten tulee mikroskooppisen pieni virus, joka laittaa kaiken polvilleen. Tai tulee hirmumyrsky, joka repii kaiken sijoiltaan. Ihminen on tuhonnut luontoa joka puolella maailmaa, mutta luonnolle se ei kuitenkaan lopulta mahda yhtään mitään. Ehkä maailman MIESjohtajien olisi hyvä käydä maadoittumassa Kolin kaltaisissa luontokohteissa, jossa oman pienuuden voi todella tuntea. Ehkä sitten olisi vähemmän sotaretkille lähtijöitä. Ehkä luontoa myös tällöin kunnioitettaisiin enemmän ja tehtäisiin konkreettisia tekoja ilmastomuutoksen pysäyttämiseksi.
Ukkokolilta ja Paha-Kolilta avautuivat maisemat Pieliselle, Akkakolilta tumman vihreä erämaamaisema. Erämaata oli tuijottelemassa vähemmän ihmisiä, kuin Pielistä. Itse olisin voinut istua ja katsella vihreää havumetsämaisemaa vaikka kuinka kauan. Maisemasta tuli mieleen koskettava elokuva Into the Wild. Erämaihin ei halua eksyä, eikä tietenkään lähimetsäänkään (tästä minulla on kokemus vuosien takaa. Tiesin kyllä, että määränpääni ei voi olla kaukana, mutta metsässä harvoin kulkee täysin suoraan, eikä se ole mahdollistakaan. Saavuin määränpäähäni, kun joulukuinen iltapäivä oli jo kääntynyt hämärään, tosin kauemmas siitä pisteestä, mihin olin kuvitellut saapuvani. Tämän jälkeen päätin, etten ikinä oikaise nopealta vaikuttavaa, mutta tuntematonta reittiä pitkin mihinkään).
Luontoelämyksen jälkeen oli mukava tutkia uutta kaupunkia. Myös Joensuu osoittautui kivaksi paikaksi ja todella eläväksi pikkukaupungiksi. Pieneen kokoonsa nähden siellä on myös erittäin hyvä ravintolatarjonta. Todellakin muutakin kuin ketjuravintoloita! Veljeni kuljetti halki kaupungin erään illan walking tourilla kuin kokenut matkaopas. Siinä näki ja kuuli paljon sellaista, mitä ei omin päin olisi osannut katsoa tai etsiä. Pielisjoen varren ravintolaivoista tuli entiselle Turun asukkaalle hieman Turku-fiilis, mutta Pielisjoki on kyllä monta kertaa Aurajokea leveämpi ja näyttävämpi.
Myös hyvä ystäväni vinkkasi ennen matkaa käymisen arvoisia paikkoja Joensuussa. Yksi niistä oli Vesikioski lähellä toria, jossa nauttia pullavohveli. Se on joensuulainen erikoisuus, joka on kehitelty vuonna 2015. Vohveliraudalla paistettu pullansiivu, johon voi valita haluamansa täytteet. Melkoinen pommi kaikkinen täytteineen, vähempikin olisi minulle riittänyt, mutta lomalla saa toki herkutella 😉 Torilta ostetut tuoreet vesirinkelit olivat myös mielettömän hyviä! Perunaa oli Joensuussa ja Kolilla ravintoloissa tarjolla runsaasti, ilmeisesti se on joku juttu Pohjois-Karjalassa? Itse en ole perunan ystävä ollenkaan ja ihmettelin, miten joka annoksessa voikaan sitä olla! 😀 Nälkää ei kuitenkaan tarvinnut nähdä, päinvastoin. Monet paikalliset herkut jäivät odottamaan seuraavaa visiittiä kaupunkiin.
Viimeinen ilta kaupungissa huipentui upeaan sateenkaareen. Se olikin ensimmäinen, jonka olen tänä kesänä bongannut.
Onko Joensuu sinulle tuttu? Mitä suosittelisit kokemaan ja näkemään kaupungissa?
Ihanaa viikkoa!
Love,
Maija
XO
